sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

SALUTORGET

http://www.royalravintolat.com/salutorget/

Tämä Brofeltin talossa ja Sarvikuonon korttelissa sijaitseva, Royal -ravintolaketjuun kuuluva ravintola on mielestäni ihan siistin ja "arvokkaan" näköinen paikka, josta löytyi kangasliinat sekä -servetit.

Rakennuksessa on alun alkaen ollut kauppapuoteja. Lisäksi rakennuksessa on ollut pankkitoimintaa sekä kaupungin rahatoimisto. En tiedä, onko ravintolan tilalla ollut aiemmin pankkisali, mutta jollain tavoin siellä on pankkisalimaista tunnelmaa olettaen, että lattia ja pylväät ovat vanhaa perua.




















Asiakaskunta koostui lauantai-iltana lähinnä nuorista aikuisista, joista huokui vaatetuksen ja muun olemuksen perusteella sellainen tuntuma, että Salutorgetin jälkeen he saattoivat siirtyä viettämään iltaa Ravintola Teatterin yökerhoon. Oli joukossa toki keski-ikäisiäkin sekä muutama lapsi, mutta yleisilme vaikutti noin muuten aika nuorekkaalta. Jonkun verran ravintolassa häiritsi se, että pöydät olivat liian lähekkäin toisiaan ja jos halusi, saattoi seurata vaivatta naapuripöydän keskustelua.

























Kun tutustuin etukäteen ruokalistaan, en oikein löytänyt listalta mitään sellaista, jota olisin halunnut ehdottomasti maistaa ja testata. Listalta löytyvät ruoat olivat joiltain osin melko klassisia, vaikka löytyi joukosta vähemmän klassisiakin vaihtoehtoja.

Lopulta päädyin tilaamaan Chef's Menun, josta löytyi pääruoasta rakastamiani makuja, eivätkä menun muutkaan ruoat saaneet minu nyrpistelemään nenääni. Menun normaalihinta olisi ollut 45,50 euroa, mutta Stockmannin asiakaskortilla annoksen sai 36,30 eurolla, joka oli ihan ok hinta. Muuten ruokalistalla olevien annosten hinnat olivat mielestäni hiukan keskiarvoa korkemmat.

Alkuruokana söin jokirapukeittoa ja pääruoaksi paistettua kuhaa ja kampasimpukkaa, sahramirisottoa sekä fenkolikastiketta. Annosten osalta jäin kaipaamaan vähän suurempaa vaivannäköä annosten asettelun osalta. Kysehän on kuitenkin ravintolasta, jota pidetään käsitykseni mukaan suhteellisen laadukkaana paikkana. Lisäksi nämä lämpimät ruoat eivät olleet tarpeeksi lämpimiä, vaan haaleita.





































Ruoan maku oli molemmissa lämpöisissä annoksissa melko mitäänsanomatonta, mautonta ja suolatonta. Asiaa auttanut se, että pöydästä puuttui suola ja pippuri, joita olisimme luonnollisesti pyytäneet pöytään, mikäli tarjoilja olisi kiireiltään ehtinyt lähelle meitä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lopputulema on se, että ruoka oli syötävää, mutta ei niin hyvää kuin odotin sen olevan ennakko-odotusteni perusteella tuossa ravintolassa.

Jälkiruokana syömäni vadelmauunijäätelö oli annoksista ehkä paras, mutta ei sekään täydellinen. Aika makea annos, jossa ei ollut mitään niin erikoista, mikä olisi säväyttänyt. Ystäväni syömä lime-jogurttimousse ja chilillä maustettua hedelmäsalaatti maistui paremmalta ja raikkaammmalta. Annoksesta valokuvaa ottaessa lasissa näkyi tosin vähän ei-houkuttelevasti tahmaisia sormenjälkiä...




 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kiitettävän arvosanan annan tarjoilijalle, joka hoiti hommansa "arvokkaasti", mutta samaan aikaa rennosti. Tarjoilijan tiedustellessa mielipiteitämme ruoasta, mainitsin hänelle suolattomuudesta sekä haaleudesta ja tarjoilija hoiti homman loppuun tyylikkäästi kysymällä, maistuisiko meille kahvi tai tee, jos hän tarjoaa. Ja kyllähän meille maistui. Tarjoilija oli tippinsä ansainnut.
 

2 kommenttia:

  1. Kivoja tekstejä ja kuvat hyviä. Persoonallinen ote blogissa. Ainoa mikä hieman "tökki" oli fontti. Tuntui oudolta ja hitaalta lukea isoilla kirjaimilla kirjoitettua tekstiä, niin oudolta kuin se kuulostaakin..:-)

    Resepteissä ihan ok käyttää isoja kirjaimia, mutta tarina tekstissä se häiritsee, ihan kuin kertoja huutaisi tarinaansa.

    Muuten iso peukku!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteistasi!

    Yritin tuossa yksi ilta muokata blogia ulkonäöllisesti kivempaan muotoon, koska edellinen versio oli yleisilmeeltään ehkä aavistuksen liian "tumma".

    Sivuja muokatessa meinasi mennä hermot. Välillä homma tökki käyttäjän päässä, välillä syy oli jossain muualla. En oikein aina ymmärrä noita ohjeita ja sitä, mikä tarkoittaa mitäkin. Tarvitsee katsoa joskus, josko jaksaisin ryhtyä uudestaan muokkaamaan sivuja.

    VastaaPoista