SOVINTO

Kertomus alkoholistiperheen tyttärestä, joka joutuu kohtaamaan menneisyytensä äitinsä kuolinvuoteen äärellä. Tytär yrittää turhaan torjua vanhoja häpeällisiä sekä häneen ikäviä jälkiä jättäneitä tilanteita ja joutuu elämään ne uudestaan.

Elokuva on paikoitellen ahdistava ja pistää miettimään, pohjautuuko elokuvassa olevat kohtaukset elokuvanteossa mukana olleiden, elokuvan käsikirjoituksen tai alkuperäisromaanin kirjoittaneiden ihmisten omakohtaisiin kokemuksiin, sillä elokuva on sen verran uskottavasti tehty ja näytelty?

Olen sitä mieltä, että vain saman taustan kokeneet ihmiset kykenevät tuntemaan yhtä hyvin sen häpeän ja muut negatiiviset kokemukset, joita tässä elokuvassa tuodaan niin hyvin esille. Alkoholistiperheen lapselle salailu ja jatkuvat pettymykset alkoholistivanhempien turhiin lupauksiin ovat arkipäivää. Pullantuoksuisen ja turvallisen lapsuuden eläneet eivät kykene välttämättä ymmärtämään näitä asioita.

Uskon, että alkoholistiperheistä lähtöisin olevan ihmiset kykenevät löytämään elokuvasta itsensä joko kiltistä, toisinaan vanhemman roolin ottavasta, huolehtivasta, velvollisuudentuntoisesta, ylisuorittavasta ja ehkä vahvuuteen sairastuneesta perheen tyttärestä tai taustalle vetäytyvästä, hiljaisesta, yliherkästä ja jalkoihin jäävästä perheen pojasta. Joillekin alkoholistiperheen lapsille elokuva voi toimia terapeuttisena kokemuksena.

Varsinaista ”täydellistä” sovintoa en elokuvasta sinällään löytänyt, vaikkakin perheen tytär kykeni varmasti asioita läpikäydessään ymmärtämään joitakin vanhempiensa tekoja sekä antamaan niitä anteeksi. Yleensähän on niin, että oma vanhempi on aina se rakkain ja tärkein, oli hän kuinka alkoholisti tahansa.

Tuntui myös siltä, ettei kuolinvuoteella maannut äiti kyennyt näkemään omia virheitään täysin tai pyytämään tekojaan rehellisesti anteeksi, vaan pikemminkin pyrki selittelemään joitain tekojaan itselleen sekä tyttärelleen kaunistellen.

Elokuva kertoo ristiriitaisista tunteista omaa menneisyyttään ja omia vanhempia kohtaan. Vanhempia, joita samalla rakastaa ja joista on olemassa myös hyviä muistoja. Toisaalta vanhemmista, joita vihaa ja jotka ovat omalta osaltaan pilanneet lapsuutesi.

Vaikka elokuvan juoni ei sinällään ollut kummoinen, niin elokuva oli silti hyvä. Juonella ei ole elokuvassa niinkään tärkeää merkitystä, kuin elokuvan herättämillä tunteilla sekä hienoilla näyttelijäsuorituksilla.

Elokuva perustuu Susanna Alakosken romaaniin Svinalängorna (suomeksi Sikalat).