maanantai 31. tammikuuta 2011

PARMANKINKKU-RUCOLAPIZZAA JA MOZZARELLA-PESTOPIZZAA

Tein tänään pitkästä aikaa pizzaa. En tehnyt pohjaa itse, sillä olin saanut näytelahjaksi Raision Ruispizzamix -jauhoja, joita halusin kokeilla ennen kuin "parasta ennen" -päiväys menee umpeen. Pohja oli ihan syötävän  makuista, joskaan siitä ei tullut kovin rapeaa syystä tai toisesta.

Olen aina aikaisemmin pizzaa tehdessäni tehnyt pohjan itse, reseptit ovat vain vaihdelleet. Koska en tällä kertaa tehnyt pohjaa itse, etsin teille kuitenkin yhden pizzataikinareseptin, jonka laitoin teille tuonne alas samoin kuin tomaattikastikereseptin


PARMANKINKKU-RUCOLAPIZZA

Täyte:
Tomaattikastiketta
(mozzarella-juustoraastetta)
Parmankinkkua
Rucolaa
Kirsikkatomaatteja
Oliiviöljyä
Mustapippurirouhetta
Suolaa

1) Kauli pizzapohja leivinpaperin päällä ohueksi ja laita pohja leivinpaperin kera uunissa kuumennetun pellin päälle (ellei käytössäsi ole pizzakiveä). Esipaista pohjaa uunissa niin pitkään, että kunnes sen päälle ilmestyvät ensimmäiset ruskeat läiskät

2) Puhkaise haarukalla pizzapohjasta mahdolliset kuprut pois ja levitä pohjan päälle ohut kerros tomaattikastiketta. Halutessasi voit ripotella kastikkeen päälle kerroksen mozzarella-juustoraastetta. Asettele pizzan päälle parmankinkkusiivut ja halkaistut kirsikkatomaatit

3) Laita pizzapohja leivinpaperin kera uudestaan uuniin. Paista pizzapohjaa uunissa 250 asteessa noin 10-15 minuuttia

4) Laita rucolan lehdet kulhoon. Kaada päälle loraus oliiviöljyä ja rouhi päälle mustapippurirouhetta ja ripottele suolaa

5) Kun pizza on paistunut, ripottele rucolanlehdet pizzan päälle ja nauti



















MOZZARELLA-PESTOPIZZA

Täyte:
Vihreää pestoa (Barilla)
Mozzarellaa (Buffalo)
Kirsikkatomaatteja
Rucolaa
Oliiviöljyä
Mustapippurirouhetta
Suolaa
(valkosipulia)
(parmankinkkua)
(mustia oliiviviipaleita)

1) Kauli pizzapohja leivinpaperin päällä ohueksi ja laita pohja leivinpaperin kera uunissa kuumennetun pellin päälle (ellei käytössäsi ole pizzakiveä). Esipaista pohjaa uunissa niin pitkään, että kunnes sen päälle ilmestyvät ensimmäiset ruskeat läiskät

2) Puhkaise haarukalla pizzapohjasta mahdolliset kuprut pois ja levitä pohjan päälle ohut kerros vihreää pestoa. Laita mozzarella-viipaleet ja halkaistut kirsikkatomaatit pizzapohjan päälle. Halutessasi voit asetella pizzapohjan päälle murskattua valkosipulia, parmankinkkusiivuja ja oliiviviipaleita

3) Laita pizzapohja leivinpaperin kera uudestaan uuniin. Paista pizzapohjaa uunissa 250 asteessa noin 10-15 minuuttia

4) Laita rucolan lehdet kulhoon. Kaada päälle loraus oliiviöljyä ja rouhi päälle mustapippurirouhetta ja ripottele suolaa

5) Kun pizza on paistunut, ripottele rucolanlehdet pizzan päälle ja nauti



















Tomaattikastike:

1 tölkki tomaattimurskaa (valkosipulista/yrttistä)
1 sipuli
Valkosipulia
Oliiviöljyä
Mustia oliiveja viipaleina
Tuorebasilikaa
Mausteita (esim. basilikaa, meiramia, mustapippurirouhetta)
Suolaa
1 rkl sokeria
(1 rkl Creme Bonjour -tuorejuustoa - aurinkokuivatut tomaatit)

1) Silppua sipuli sekä valkosipuli pieneksi ja kuullota ne oliiviöljyssä

2) Lisää joukkoon tomaattimurska sekä oliiviviipaleet ja hauduta seosta hetki

3) Mausta seos mausteilla, silputulla tuorebasilikalla ja sokerilla

4) Lisää halutessasi joukkoon Creme Bonjour -tuorejuustoa pehmentämään makua

Huom! Kastike sopii myös lasagne-, bolognese- tai muuksi kastikepohjaksi tai voit syödä sitä myös sellaisenaan tomaattikeittona (ohentaen sitä halutessasi vedellä).

.................................................................................


Pohja (4 hengelle):

25 g hiivaa
2 1/2 dl vettä
7 dl (durum)vehnäjauhoa
1 tl suolaa

1.) Valmista ensin alkutaikina. Liuota hiiva neljännekseen kädenlämpöisestä vedestä. Lisää noin 2 rkl jauhoa. Sekoita tasaiseksi. Anna nousta leivinliinan alla 30 minuuttia. Muotoile työpöydälle 6 dl:sta jauhoa keko (loput jätetään leipomiseen) ja tee keskelle mahdollisimman syvä kraateri. Kaada keskustaan alkutaikina, suola ja loppu vesi. Sekoittele varovasti ainekset yhteen hyvin jauhotetuin käsin. Vaivaa taikinaa huolellisesti ainakin 10 minuuttia

2.) Kun taikina on sileää ja kimmoisaa, muotoile se pitkulaiseksi limpuksi ja jaa se 4 yhtä suureen osaan. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja jätä ne nousemaan leivinliinan alle noin 2 tunniksi tai kunnes ne ovat kohonneet kaksinkertaisiksi.

3.) Yhdestä pallosta tulee aina yksi pizza. Vaivaa palloa jonkin aikaa. Paina ja taputa taikinaa kämmenellä leivinpaperin päällä, silloin voit helposti vetää pizzan kuumalle pellille polttamatta itseäsi. Ota kaulin avuksi, että saat taikinalevyn oikein ohueksi. Lopuksi painele rystysillä ympäriinsä (noin 2 cm reunan sisäpuolelta) saadaksesi aikaan hieman koholla olevan reunan, "cornicionen". Nyt pizzapohja on valmis täytettäväksi

Lähde: http://www.mtv3.fi/reseptit/index.shtml/pizzataikina?1043277

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti