MATKAPÄIVÄKIRJA: SINGAPORE - MALESIA - THAIMAA

SINGAPORE 16.04.2012

Saavuin eilen Singaporeen Changin lentokentälle Finnairin suoralla lennolla Lento kesti noin 11h ja oli perillä ajallaan. Mukavaa oli myös se, että sain nukuttua koneessa kunnolla eikä lento tuntunut siksi pitkältä. Olin ostanut lennot tammikuussa tarjoushinnalla, josta lähti Finnairilta kertyneiden pisteiden vuoksi joitakin kymmeniä euroja pois lopullisen hinnan ollessa noin 580 euroa (meno-paluu). Singaporessa aika on kesällä 5h edellä Suomea.

Changin lentokenttä on valittu jossain vaiheessa maailman parhaaksi lentokentäksi ja täytyy kyllä sanoa, että lentokenttä on maineensa veroinen. Ei ehkä ulkoisesti mikään erityinen, mutta homma pelittää hyvin. Passintarkastus on ohi hetkessä ja muutenkin kaikki toimii. Passintarkastuksen yhteydessä viranomaisille piti antaa lentokoneessa täytetty maihintulokortti, josta passintarkastaja otti itselleen osan ja toisen puolen hän antoi minulle maastapoistumista varten. Käsitykseni mukaan Singaporen lentokentällä on olemassa ilmainen nettiyhteys, joka vaatii jonkinlaisen rekisteröitymisen. Sama yhteys toimii Singaporessa kaikissa julkisissa tiloissa. Rekiteröityminen vaatii käsittääkseni singaporelaisen puhelinnumeron.

Siirryin lentokentältä ilmaisella skytrainilla metroasemalle, josta minulla oli tarkoitus matkustaa metrolla alueelle, jossa hostellini sijaitsi. Valitettavasti eräs nainen neuvoi minua jäämään liian aikaisin pois, joten matkustin loppumatkan taksilla. Metro lentokentältä väärälle Aljuniedin metroasemalle maksoi 2,90 SGD ja taksi oikeaan paikkaan Kallangiin maksoi vähän vajaa 5 SGD. Matka lentokentältä keskustaan ehkä noin puolessa tunnissa ja metroa pitää vaihtaa kerran.

Metrossa matkustaminen on helppoa, sillä metron seinässä näkyy kartta, joka opastaa vaihtuvin valoin jäämän oikealla pysäkillä pois sekä poistumaan oikeasta ovesta ulos. Lisäksi metrossa on erikseen vielä pysäkkinäyttö sekä kuulutukset. Metrolippuja saa ostaa metroasemien automaateilta samoin kuin bussilippuja. Mennessäsi metroon tai bussiin sinun pitää vilauttaa lippua lukijassa ennen ja jälkeen matkan.

Bussilippuja voi osta myös busseista ja ne maksetaan kolikoilla, jotka pudotetaan kuljettajan edessä olevaan lokeroon. Kannattaa siis varata tasaraha. Lisäksi on olemassa "Singapore Turist Pass" -lippuja, joilla voi matkustaa rajoituksetta. Lippuja saa ostaa muutamalta metroasemalta (mm. Bugis) ja hinta riippuu siitä, kuinka monelle päivälle ostat passin.

Olin varannut aiemmin netin kautta huoneen Ideal Backpackers Hostellista (www.backpackers.com.sg), joka maksoi yhdeltä yöltä noin 50 SGD (+ 10 SGD avainpantti). Hinta piti sisällään majoituksen vaatimattomassa huoneessa, jossa oli kerrossängyt kuudelle hengelle. Lisäksi hintaan kuului nettiyhteys, TV, ilmastointi sekä yhteissuihku + wc. Aamiainen ja pyyhe ei kuulunut hintaan. Kerrossängyistä huolimatta yövyin huoneessa yksin, sillä olin varannut itselleni private roomin. Hostelli sijaitsi muutaman sadan metrin päässä Kallangin metroasemalta. Hostelleissa yöpyessä kannattaa muistaa pakata rinkkaan pussilakana sekä wc-paperia, sillä näitä ei hostelleista välttämättä löydy.

Päästyäni hostelliin peseydyin ja lähdin metrolla keskustaan kellon ollessa jo vähän yli 19.00. Matka Kallangin metroasemalta City Hallin metroasemalle maksoi 2,10 SGD. Koska Singaporessa oltiin, päätin mennä ensimmäiseksi juomaan Raffles Hotellin (www.raffles.com) Long Bariin Slingapore Slingin, joka on se ainut oikea. Drinkki keksittiin kyseisessä baarissa 1900-luvun alussa ja drinkin kanssa voi napostella pöydässä tarjottavia kuorellisia maapähkinöitä kattotuulettimen alla. Pöytään istuessa asiakkaan jalkojen alla rapisee maapähkinän kuoret, joita niin asiakkaat kuin tajoilijat viskovat sinne luvan kanssa ja jotka kuuluvat baarin tavaramerkkeihin.

Kansalliseksi monumentiksi julistettu Raffles Hotel perustettiin vuonna 1887 armenialaisten Sarkiesin veljesten toimesta ja se on ehkä Aasian kuulusimpia hotelleja. Aikojen saatossa tässä kauniissa siirtomaa-ajan tyylisessä hotellissa on yöpynyt monia kuuluisuuksia.

Drinkin jälkeen lähdin kävelemään Singaporenjoen vartta pitkin. Matkalla näin Marina Promanade Parkissa  maailman suurimman maailmanpyörän, 165 metriä korkean Singapore Flyerin sekä Marina Bay Sands Hotellin ja Sky Parkin. Kävelin joen vartta aina Clarke Quay'hin saakka, jonka jälkeen ylitin sillan Riverside Pointin luona, jonka jälkeen palasin joen vartta takaisin Boat Quay'hin, jossa kävin syömässä Forum Seafoodissa singaporelaiseen tyyliin valmistettuja satay-vartaita sekä riisinuudeleita, jotka olivat mielestäni aavistuksen mauttoman makuisia.

Ruoan jälkeen kävelin Chinatow'niin todetakseni, että sillä päivittäin klo 11-23.00 avoinna oleva Night Market oli juuri mennyt kiiinni. Tässä vaiheessa päätin lähetä  metrolla takaisin hostellille. Metromatka Chinatow'nista Kallangiin maksoi 2,60 SGD ja matkalla joutui vaihtamaan metroa kerran. Kävin ostamassa vielä ennen huoneeseen menoa kaksi 0,5 litran vesipulloa, jotka maksoivat yhden dollarin per pullo. Loppuyö menikin siten sängyssä pyöriessä unirytmin ollessa sekaisin. Vaikka huoneeni oli keskellä rakennusta (ei ikkunoita), kuului sinne silti hyvin liikenteen äänet. Lisäksi heräsin joskus viiden aikaan siihen, kun jotkut hostellin asiakkaat puhuivat siellä kovaan ääneen.

En ehtinyt illan aikana kauheasti hahmottaa paikkoja, koska uloslähtiessäni oli jo pimeää ja muutenkin oli pilvistä. Ensivaikutelman perusteella Singapore vaikutti kuitenkin erittäin siistiltä niihin muihin Aasian maihin verrattuna, joissa olen aiemmin käynyt. Lisäksi Singapore vaikutti hyvin vihreältä kaikkine puineen ja istutuksineen.

Singaporesta jäi mielikuva tehokkaana shoppailuparatiisina, jossa on paljon ravintoloita, aktiviteettaja, nykyaikaista menoa ja jossa puhutaan hyvin englannin kieltä. Tästä huolimatta Singapore ei yllä kaikilta osin aivan Suomen tasolle. Esimerkiksi joihinkin vessoihin mennessä kannattaa pitää mukanaan wc-paperia, sillä sitä ei ole saatavailla ihan joka paikassa - no ehkä kuitenkin keskustan paikoissa.



SINGAPORE - MALESIA, KUALA LUMPUR 17.04.2012:

Heräsin aamulla muutaman tunnin yöunien jälkeen klo 06.30, jonka jälkeen peseydyin ja lähdin hostellia vastapäätä olevalta bussipysäkiltä bussilla nro 100 Golden Mile Complexiin, josta minulta lähti bussi Malesiaan Kuala Lumpuriin klo 08.30. Vaikka hostellilta ei ollut tuonne kuin muutamia pysäkinvälejä, päätin silti mennä ajoissa. Halusin käydä hakemassa netistä varaamani bussilipun sekä syömässä aamiaista.

Bussi pysähtyi suoraan rakennuksen eteen, jossa oli monta bussi- ja matkatoimistoa sekä joitakin pieniä kahviloita sekä ravintoloita. Olin itse varannut lipun netistä (www.journeymalaysia.com) ja se maksoi 49,44 SGD. Söin ennen lähtöä aamiaiseksi paahtoleipää ja marmeladia, kaksi kananmunaa, hedelmiä, teetä sekä jonkinlaisen lämpöisen kiinalaisen taikinanyytin, jonka sisällä oli kasviksia. Aamiainen ei ollut häävin makuinen ja se maksoi 4,80 SGD.

Lopulta Transtar Express -firman bussi lähti ajallaan ja huomasin olevani ainoa matkustaja. Minun lisäkseni bussissa oli kuljettaja sekä kaksi bussiemäntää. Matkustin kaksikerroksisen bussin ylemmässä kerroksessa. Alhaalla oli jonkinlainen kokous- tai ryhmätila isommalle porukalle sekä pieni keittiö, jossa emännät lämmittävät ruokaa.Ylhäällä oli 14 leveää ja turvavöillä varustettua yhden hengen nahkatuolia, jotka saa kallistettua ja joihin saa nostettua jaloille alustan. Muutenkin jalkatilaa oli ruhtinaallisesti.

Singaporen ja Malesian rajoilla emäntä tuli kertomaan, mitä minun tulee tehdä. Singaporen rajalla riitti, että poistuin bussista passin sekä maihintulokortin kantaosan kanssa ja kävin rajamuodollisuudet läpi laukujen odottaessa minua bussissa. Malesian rajalla poistuin bussista passin ja laukkujen kanssa, jonka jälkeen passini tarkastettiin ja laukkuni läpivalaistiin. Kummallakaan rajalla ei tarvinut jonottaa lainkaan. Singaporessa on sama kellonaika kuin Kuala Lumpurissa.

Rajatarkastusten jälkeen bussiemäntä oli odottamassa minua muistutti minua äitimäiseen tapaan wc:ssä käyntiä ja ohjasi minut lopulta takaisin bussiin. Bussimatka alkaessa emäntä tuli kysymään minulta, että haluanko peiton ja vettä. Tämän jälkeen hän esitteli jokaisen penkin yhteydessä olevat TV-monitorit sekä kuulokkeet, joiden avulla saattoi katsoa TV:tä, kuunnella musiikkia sekä pelata pelejä. Hetken päästä emäntä tuli kysymään minulta haluanko jo ruokailla ja vastattuani myöntävästi hän toiminulle nuudeleita, makkaraa, kananmunaa, tofua sekä kahvia/teetä.

Välimatka Singaporen ja Kuala Lumpurin välillä on noin 400 kilometriä ja matka sujuu joutuisasti hyviä asfalttiteitä pitkin noin viidessä tunnissa. Kuala Lumpurissa jäin pois Imbissä Oversea Restaurantia vastapäätä. Matkan aikana pysähdyimme kerran noin kolmen tunnin jälkeen 10 minuutin wc-tauolla. Levähdyspaikalla oli myös muutama pakettiautokioski, josta saattoi ostaa juotavaa sekä pientä syötävää. Tauon jälkeen bussiemäntä tarjosi kahvia/teetä sekä keksiä.

Perille päästyämme nappasin rinkan selkään ja lähdin talsimaan aurinkoisessa ilmassa eteenpäin tietämättä ihan tarkkaan, mihin suuntaan piti lähteä. Tiesin, ettei varaamani hostelli ollut kovin kaukana, mutta en osannut arvioida sitä, kannattiko minun ottaa joko kulkuväline vai kävellä. Ei kulunut kauaakaan, kun eräs keski-ikäinen nainen huomasi etsivän ilmeeni ja kysyi minne olen menossa. Kerrottuani hostellin nimen ja osoitteen, nainen kehoitti minua kävelemään rinnallaan luvaten ohjata minut oikeaan paikkaan. Jossain vaiheessa matkaa seuraamme liittyi eräs vanhempi mies, joka haastatteli minua niistä näistä. Täytyy kyllä sanoa, että Malesia näytti heti ystävälliset kasvonsa ja täysin oma-aloitteisesti.

Päästyäni hostelliin aavistuksen etuajassa, oli vastaaotto yhtä sydämmellinen, kuin mitä se oli ollut hetkeä aiemmin. Vaikka jouduin odottamaan huonettani hetkisen, ei se haitannut sillä sen ajan minua opastettiin talon tavoille. Olin varannut netistä www.hostelworld.comin kautta yhden hengen huoneen yhdeksi yöksi Red Palm Hostellista jaetulla kylpyhuoneella. Hostelli sijaitse Bukit Bintangin alueella ja huone maksoi 55 MYR sisältäen nettiyhteyden, pyyhkeen sekä aamiaisen. Hostelli ei ollut ulkoiselta olemukseltaan mikään häävi ja sisältäkin vähän rönsyilevä, mutta jotenkin hostelliin sisäänastuessa huokui heti hyvä tunnelma toisin kuin Singaporen hostellin osalta, joka oli jotenkin kolkko. Tämä yhden hengen kirkkaanpunaisella lattialla varustettu hostellihuone oli kaikessa vaatimattomuudessa melko viehättävä. Huoneessa ei ollut ilmastointia, mutta iso tuuletin löytyi.

Käytyäni suihkussa päätin lähteä kokeilemaan onneani, josko olisin päässyt Petronas-tornien näköalatasanteelle. Lähdin matkaan monoraililla, jonka jälkeen minun oli tarkoitus vaihtaa metroon, mutta tämä ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, sillä menin vahingossa väärään suuntaan menevään monorailiin. Hetken aikaa seikkailtuani edestakaisin päädyin toisenlaiseen ratkaisuun ja jatkoin matkaani muilla kulkuvälineillä.

En nyt ihan tarkkaan muista, kuinka paljon nuo matkat maksoivat, mutta mielestäni alkuperäinen matka Bukit Bintangin monorail-asemalta KLCC:n asemalle oli noin 2,20 MYR luokkaa. Verrattuna Singaporen julkisiin kulkuvälineisiin on Kuala Lumpurin julkiset mielestäni hankalampia käyttää. Kuala Lumpurissa ei voi ostaa esim. päiväkohtaisia lippuja, joka johtuu ymmärtääkseni siitä, että ennen vanhaan julkiset ovat olleet eri firmojen omistamia ja jokainen heistä on luonnollisesti halunnut oman osuutensa lipputuloista. Käsittääkseni tänä päivänä noita ollaan jollain tavoin yhtenäistämässä.

Itse asiassa nuo liput eivät ole mitään varsinaisia lippuja, vaan poletteja, jotka näytetään lukijassa ennen matkaan lähtöä ja jotka lopuksi syötetään lukijaan poislähtiessä. Huonoa on myös se, että vaihtoja tarvitsee tehdä aika paljon ja esimerkiksi monoraileissa kuulutukset eivät kuulu kunnolla. Pitää siis olla koko ajan itse tarkkaavainen ja seurata, millä pysäkillä pitää jäädä pois.

Päästyäni kaksoistorneille minulle ilmoitettiin, ettei lippuja ole enää saataville kuluvalle päivälle ja ostin lohdutukseksi pehmiksen, joka maksoi 2 MYR. Päädyin siihen ratkaisuun, että kävin ostamassa lipun seuraavalle viikolle, jolloin palasin takaisin Kuala Lumpuriin. Lippu maksoi 50 MYR ja varasin sen seuraavan viikon keskiviikolle kello 18.15. Kellonajalla oli merkitystä, sillä halusin olla kaksoistornien maisemakäytävällä siinä vaiheessa, kun aurinko alkaa laskemaan.

Itse 452 metriä korkeiden tornien huipulle ei suuri yleisö pääse, mutta maan pinnasta 146 metrin korkeudella olevalle maisemakäytävälle pääsee sekä siitä vielä vähän ylöspäin näköalapaikalle. En tiedä pitääkö enää paikkansa, mutta Suomalainen Matkaopas - Malesia, Singapore, Bali (Markus Lehtipuu) väittää vuoden 2006 painoksessa, että kaksoistorneille jaettaisiin ilmaisia lippuja päivittäin klo 09.00 alkaen.

Koska tämä suunnitelma meni mönkään, päätin lähteä taksilla kukkulalla sijaitsevalle 421 metriä korkeaan KL Toweriin (Menara, www.menarakl.com.my), jonka näköalatasanne on 276 metrin korkeudessa. Lippuja oli eri hintaisia riippuen siitä, mitä halusi vierailuun sisältyvän. Itse otin lipun, joka oikeutti näkoalatasanteen lisäksi käymään F1-simulaattorissa, eläintarhassa sekä poniajelulla ;) F1-simulaattori oli ihan hauska, mutta haastava. Eläintarha taas oli todella pieni alue, jossa eläimet oli ahtaissa häkeissä ja näyttivät lähinnä kärsiviltä. Poniajelulle en kehdannut yksin aikuisena mennä. Lipun hinta oli 55 MYR.

Menarassa pääsee korkeammallekin, mikäli varaa pöydän ravintolasta, mutta minä päätin jättää sen väliin. Hinnat olivat halvimmillaan iltapäiväteestä pikkupurtavineen 58 MYR (aikuinen) päivälliseen, joka oli kallein ja maksoi 198 MYR (aikuinen). Tuohon hintaan sisältyi kyllä sisäänpääsyä sekä muuta sen sellaista, mutta en raaskinut maksaa tuota hintaa ja varsinkin kuin näköalakin alkoi heikkenemään harmaan taivaan ja sadekuuron takia. Lopputulema oli se, että en jaksanut jäädä tällaisella säällä odottamaan illan pimenemistä ja lähdin lopulta pois koko tornista.

Tornin juurelta pääsi ilmaisella pikkubussilla kukkulalta pois, jonka jälkeen pitää itse hankkia kyyti pois, mikäli ei ole tilannut esim. taksia suoraan tornin juuresta. Itse päätin jatkaa matkaani kävellen sateen loputtua, koska halusin nähdä maisemia. Kävelin loppujen lopuksi Bukit Bintangin alueelle, jossa oma hostellinikin sijaitsi. Bukit Bintang sijaitsee nk. Golden Trianglen alueella ja se on Kuala Lumpurin tärkeimpiä ostosalueita.

Shoppailemaan en jaksanut lähteä, mutta kävin syömässä hostellini lähellä Jalan Alorilla sijaitsevalla katukeittiöalueella Cu Cha -ravintolassa. Alkuruoaksi otin perinteistä malesialaista hedelmäsalaattia (rojak) tulisessa kastikkeessa, pääruoaksi otin paistettuja nuudeleita merenelävien ja sekä kera (hokkien mee) ja juomaksi veden lisäksi litsimehua.

Ruoan päätteeksi menin testamaan kiinalaista hierontaa hostellini lähellä olevaan jonkinsortin kiinalaiseen parantolaan (Forever Young Energy House). Hieroja oli pienikokoinen naishieroja, joka jaksoi kyllä hieroa, kun hän käytti hieronnassa koko kroppaansa apuna. Samalla hän keskittyi hieromaan kuukautta aiemmin nyrjähtänyttä nilkkaani, joka oli arka edelleen. Nainen väitti, että jalka on seuraavana päivänä parempi hieronnan jäljiltä. Hieronta oli vähän samantyylistä kuin asiallista sorttia oleva thai-hieronta. Tunnin hieronta maksoi 60 MYR.

Itsensä hemmottelu ei kylläkään jäänyt tähän, vaan lähempänä puolta yötä päätin vielä mennä erikseen 45 minuutin jalkahierontaan sekä manikyriin erääseen toiseen kiinalaispaikkaan, jonka nimeä en muista. Yhteishinta oli 95 MYR. Tämän jälkeen oli rentouttavaa palata hostellille ja mennä yöpuulle.


MALESIA, KUALA LUMPUR - LANGKAWI 18.04.2012

Heräsin aamulla yhdeksän aikoihin ja laitoin rinkkani sisällön parempaan järjestykseen. Tämän jälkeen kävin pienellä kävelylenkillä ja lopulta palasin takaisin hostelliin, jossa söin aamupalan, joka sisälsi muroja, paahtoleipää, kananmunaa, banaania, vesipullo ja kahvia/teetä. Hostellin tapoihin kuuluu, että vieraat ottavat aamupalan itse keittiöstä ja tiskaavat astiat ruokailun jälkeen.

Lähes heti tämän jälkeen aloin tekemään lähtöä LCCT:n lentokentälle tarkoituksenani lentää Air Asialla (www.airasia.com) Langkawille. Olin ostanut meno-paluulennot (KL-Langkawi-KL) etukäteen netin kautta ja maksoin niistä 221 MYR. Lisäksi otin jotai ylimääräisiä palveluja, jotka nostivat hintaa jonkun verran. Hostellia pitävä Sofia oli neuvonut minua, kuinka paljon aiemmin minun tuli lähteä hostellilta ja millä kulkuneuvoilla.

Sofia oli ehdottanut minua ottamaan monorailin, jolla matkustaisin KL Sentralin pysäkille ja sieltä junalla eteenpäin Salak Tinggin asemalle, josta edelleen shuttlebusilla lentokentälle. Koska ilma oli lämmin, päätin unohtaa monorail-asemalle kävelyn ja otin taksin, jonka pyysin viemään minut KL Sentralin juna-asemalle. Taksimatka maksoi 15 MYR. Taksi olisi vienyt minut Bukit Bintangista suoraan LCCT:n lentokentälle ja hän pyysi aluksi 80 MYR hintaa, jota hän oli valmis alentamaan 70 MYR. Tätä alemmas tinkiminen ei onnistunut.

KL Sentralissa ostin lipun, joka maksoi 12,50 ja oikeutti juna- sekä shuttlebus-matkaan. Junia lähtee kaksi kertaa tunnissa. Pienen odottelun jälkeen hyppäsin junaan ja matka Salak Tinggin asemalle kesti 26 minuuttia. Salak Tinggin asemalta LCCT:n lentokentälle kesti noin 30 minuuttia. Täytyy muistaa, että vaikka Kuala Lumpurin lentokenttä KLIA pitää sisällään LCCT:n lentokentän, niin se sijaitsevat vähän etäällä toisistaan. Matkaan Kuala Lumpurin keskustasta lentokentälle on käsitykseni mukaan noin 75 kilometrin päässä Kuala Lumpurista. LCCT:tä käyttävät halpalentoyhtiöt. Mikäli olisin mennyt KLIA:n kentälle, olisin päässyt junalla perille saakka.

Lentokentällä söin sushia lounaaksi, joka oli yllättävän hyvää ja tuoreen makuista lentokenttäruoaksi. Lento Langkawille kesti tunnin verran, jonka jälkeen siirryin lentokentältä 5 kilometrin matkan hotellille taksilla, joka maksoi 18 MYR. Lento lähti LCCT:n kentältä klo 15.10 ja olin hotellilla Langkawilla jo klo 16.33, eli suhteellisen jouhevasti meni tuo matka ja laukkujen saaminen ruumasta. Langkawin lentokentällä sisällä ulko-ovien luona on lippuluukku, josta ostetaan taksilippu.

Olin varannut netin (www.agoda.com) kautta itselleni huoneen  Langkawin Pantai Cenang-rannalla sijaitsevasta Landcons Hotellista, joka sijaitsi rannan eteläpäässä vastapäätä Underwater Worldia. Kahden hengen huone, jossa yövyin yksin, maksoi kuudelta yöltä 160 euroa. Hotellissa ei ole ravintolaa, joten hinta ei sisältänyt aamiaista. Valitsin hotellin sijainnin, nettiyhteyden, ilmastoinnin ja sen perusteella, että siinä oli uima-allas, mikäli ei jonain päivänä haluaisi mennä rannalle. Minulla on muutama kokemus lomakohteista, joissa on suurempi riski saada vatsatauti ja silloin auringonottaminen omalla uima-altaalla ja lähellä omaa wc:tä on enemmän kuin ihanaa. Tosin hotellin toista siipeä rakennettiin samoin kuin piha-alueelle tehtiin uutta koristeallasta, joten hotellin takapihalla oleskelu ei sittenkään kiinnostanut kauheasti.

Muutaman sadan metrin päässä hotellista tien toiselta puolelta Underwater Wordin jälkeen pääsi pujahtamaan Pantai Cenangin rannalle, jonka kävin kävelemässä päästä päähän. Koska oli jo laskuveden aika, ranta näytti vähän roskaiselle ja vesi samealle eikä siellä ollut kauheasti ihmisiä. Rannan puolessa välissä kohti pohjoista oli kivannäköisiä bungaloweja ja pohdinkin, että olisiko huone pitänyt varata sieltä.

Biitsikierroksen jälkeen kävin hotellilla peseytymässä ja vaihtamassa vaatteet, jonka jälkeen lähdin kävelemään rannansuuntaista Pantai Cenangin "pääkatua" pitkin, jonka varrella suurin osa kaupoista ja hotelleista/motelleista sijaitsee. Meri ei näy kadulle, sillä välissä on hotelleja, ravintoloita, hierontapaikkoja, matkatoimistoja ja kauppoja. Kävelin kadun päästä päähän palaten lopulta toista puolta takaisin. Matkan varrella suurin osa kaupoista myi turistikrääsää, mutta mikä parasta - pakkomyyntiä ei esiintynyt. Lieneekö sitten syynä se, ettei nyt ollut pahin turistikausi. Ostin itselleni yhden sarongin (25 MYR) rantaa varten ja muu krääsä sai jäädä kauppaan.

Ravintoloita tuntui olevan moneen makuun, mutta varsinaisia baari-baareja ei käytännössä ollut. Kävin syömässä ennen nukkumaanmenoa rannalla sijaitsevassa Little Lilia's Chillout Cafessa, jossa olin päivällä käynyt syömässä jäätelöannoksen. Tilasin itselleni kolme snacksia, joiden kuvittelin olevan pieniä annoksia (juustolla ja salsalla kuorrutettuja nachoja, ranskalaisia majoneesilla, cheddar-ananastikkuja sekä vesimelonimehua. Luulo oli kuitenkin väärä, sillä jokainen näistä kolmesta annoksesta olisi riittänyt täyttämään minut pelkästään. Loppujen lopuksi söin nachot ja osan ranskalaisista. Juustotikut otin mukaani. Kokonaissumma näille kolmelle ruoka-annokselle ja juomalle oli 44 MYR.

Kyseinen ravintola kiinnosti minua siksi, että se mainosti itseään livemusiikin paikkana, joka toteutuikin paikan boheemin oloisen omistajan mennessä lavalle laulamaan pienen bändin säestämänä rock-balladeja. Ravintola on tunnelmallinen ja pöydissä istuttiin pelkän öljylyhdyn valossa. Jos ravintolaan haluaa päästä suoraan kadun puolelta, on käveltävä pientä noin metrin levyistä pimeähköä kujaa pitkin rantaan. Kujalle pääsee kadun varrella olevan Restauran Tomaton vierestä vasemmalta puolelta ja se on tarjoilijan mukaan auki klo 02-03.00 saakka. Tosin en tiedä, onko viikonpäivällä väliä.

Kävelymatkan aikana kävin pyytämässä esitteitä kadun varrella, mutta rannan puolella sijaitsevista hotelli- ja motellihuoneista sekä bungaloweista.  Jos jätetään vaatimattomimmat ja hienoimmat pois, liikkui keskimääräinen perushuoneen hinta noin 80-220 MYR välillä riippuen siitä, halusiko merinäköalan tai jotain muuta "ylimääräistä". Keskihinta oli keskimäärin 150 MYR.

Tässä muutamia linkkejä niihin majoituspaikkoihin, joilta löytyi nettiosoite sekä Langkawin sivut matkailijoille:

www.thecabin.com.my
www.langkapuri-inn.com
www.grandbeachlangkawi.com
www.barongrouphotels.com
www.langkawisandybeachresort.com
www.langkawi-info.com
www.lada.gov.my/tourism

Kaikin puolin sain Pantai Cenangista aika rauhallisen kuvan, vaikka se pitäisi kait olla Langkawin vilkkain ranta. Tosin nyt huhtikuussa ei enää ole turistisesonki. Pantai Cenangilla ei ole juurikaan muuta tekemistä kuin maata auringossa, syödä tai kävellä katua edestakaisin. Nopealla silmäyksellä vaikutti siltä, että suurin osa turisteista on perheitä tai pariskuntia. Jotain nuorempaakin väkeä oli, mutta hekin rauhallisella chillausfiiliksellä. Luulen, että minä en jaksaisi olla Langkawilla pidempään, kuin mitä nyt olin tai muuten tulisi tekemisen puutetta.

MALESIA, LANGKAWI 19.04.2012

Olisi ehkä kannattanut aamulla katsoa ulos ikkunasta, ennen kuin alkoi vetämään rantavermeitä niskaan, sillä uloslähtiessäni huomasin, että taivas oli tummana pilvistä. Saattoi olla, että siinä vaiheessa hoin muutamaa v-kirjaimella alkavaa sanaa, kun vaihdoin vaatteet ja päätin lähteä aamiaiselle. Menin vähän parempaan kahvilaan, jossa leivotaan suolaiset ja makeat itse. Tilasin itsellesi kuuman kaakaon, vettä, juustocroissantin sekä palasen suklaajuustokakkua. Aamiainen maksoi yhtensä 23 MYR.

Aamiaisen jälkeen päätin mennä vuokraamaan moottoripyörän kolmeksi päiväksi. Vuokra maksoi 30 MYR per päivä, joka oli suurinpiirtein keskihintaa. Vuorasopimusta tehdessä piti näyttää ajokortti, passi ja antaa omat yhteystiedot.

Tämän jälkeen lähdin ajelemaan kohti pohjoista tarkoituksenani kiertää koko saari. Ajattelin mennä ensin katselemaan maisemia Caple Car'illa, mutta harmikseni se oli suljettuna huhtikuun loppuun kunnostustöiden vuoksi. Hinnaston mukaan ajelu olisi maksanut aikuiselta 30 MYR (www.panoramalangkawi.com). Caple Car'illa pääsee Langkawin toiseksi korkeimmalle (708 metriä merenpinnan yläpuolella) vuorelle.

Kävin kuitenkin pyörähtämässä ja syömässä siinä samassa yhteydessä olevassa Oriental Villagessa, jonne oli ilmainen sisäänpääsy. Odotin tältä paikalta vähän enemmän, mutta loppujen lopuksi petyin. Paikka vaikutti sellaiselta turisteille rakennetulta Linnanmäki-tyyppiseltä ratkaisulta ilman laitteita, josta löytyi kauppoja sekä ravintoloita. Ravintolassa syömäni ruoka oli hyvää ja annos oli edullinen. Nasi Goreng Ayam Kunyit -annos ja vesi maksoivat 8,50 MYR.

Tämän jälkeen lähdin ajelemaan Seven Wells Waterfall'seille, jonne oli myös ilmainen sisäänpääsy, mutta jossa joutui maksamaan parkkipaikalla moottoripyörän parkkeerauksesta 1 MYR. Parkkipaikan vierestä löytyi muutama kauppa ja wc:t. Ylöspäin kiipeäminen portaita pitkin meni kuntoilusta, mutta ylhäällä pääsi viilentymään viileässä vedessä sekä seuraamaan apinoiden edesottamuksia. Itse vesiputous ei ollut tässä kohtaa mikään ihmeellisen näköinen. Alaspäin tullessani pistäydyin vielä toisella näköalapaikalla, josta pääsi seuraamaan vesiputouksen valumista sekä pulahtamaan vedessä. Tällä kertaa näkymäkin oli ihan suht' hieno.

Tarkoitus oli siirtyä seuraavaksi Black Sand Beachille, mutta saatoin epähuomiossa ajaa sen ohi. Tai en ole ihan varma, sillä pysähdyin eräällä kauniilla rannalla, jonka hiekka ei kuitenkaan ollut kovin mustaa. Tästä jatkoin eteenpäin Tanjung Rhu Beachille, joka kehutaan yhdeksi Langkawin kauneimmista rannoista ainakin paikallisten mukaan. Ranta sijaitsi siinä mielessä vähän vaikeasti löydettävässä paikassa, että sinne piti kulkea portin kautta, jossa oli porttivahti. Porttivahdille piti antaa omat yhteystiedot ja lisäksi lappuun kirjoitettiin käytössä olevan kulkuneuvon rekisteritunnus. Ilmeisesti tätä käytäntöä käytettiin nimenomaan siksi, että rannalla sijaitse aavistuksen hienompi Four Seasons Resort-hotelli.

Itse vaalealta karkeahiekkaiselta rannalta avautuvat näkymät olivat kyllä kauniit. Laskuveden aikaan pääsi kävelemään pitkälle, viereisen hotellin rannalta jopa muutamalle lähisaarelle. Onnekseni aurinkokin pilkahti hetken aikaa ja saatoin kävellä rannan päästä päähän bikineissä aurinkoa ottaen. Tällä rauhallisella rannalla oli muutama pieni kauppa sekä ravimtola.

Koska ilta oli jo pimenemässä, päätin ajaa suoraan takaisin Pantai Cenangille pysähtymättä sen kummemmin enää missään. Näillä suunnilla aurinko laskee klo 19-19.30 välillä. Ajoin kauniiden maalaismaisemissa olevien kylien sekä saaren pääkaupungin Kuahin läpi, kunnes saavuin Pantai Cenangiin ja osuin sattumalta Temoyongin yömarkkinoille, jonne pysähdyin. Kylä sijaitsee kävelymatkan etäisyydellä Pantai Cenangin rannan pohjoispäästä.

Ostin itselleni ruokamarkkinoilta suolaista ja makeaa syötävää sekä juotavaa. Kaikki syömäni jutut olivat sellaisia pienien piiraiden tai vastaavien oloisia ja ne olivat  erinomaisen makuisia sekä edullisia. Tässä muutama, jotka muistan: murtabak sintok (kanalla) 2,50 MYR, kuih bunga 0,50 MYR, cucur jawa 1 MYR, samosa 2kpl  1 MYR ja apom balek 0,50 MYR sekä jagung-juoma 1,50 MYR. Uteliaimmat voivat googlettaa, miltä nuo ruoat näyttävät.

Pyörähdin vielä myöhemmin illalla kiertämässä muutaman kaupan peseytymisen jälkeen. Ostin itselleni yhden trikoo-mekon, jota voi käyttää rantalomilla. Mekosta pyydettiin 49,90 MYR, mutta pienen tinkauksen jälkeen hinta putosi 40 MYR. Olen ymmärtänyt, että kuten muuallakin varsinaisissa "kauppa-kaupoissa" ei tinkaaminen onnistu, mutta näissä telttamaisissa kadunvarsimyymälöissä kyllä. Tosin tuntuu, että täällä tinkaamisvaraa ei ole samalla tavalla kuin esim. Thaimaassa ja Egyptissä eikä porukka juoksen perässä.

Palasin lopulta hotellille rannan kautta, josta löysin yhden uuden kivan chillout-paikan. Kyseessä oli Babylon-niminen ravintola, jossa soitti elävä bändi. Ravintola ja siellä soitettu musiikki olivat reggae-henkisiä. Söin ravintolassa kreikkalaisen salaatin (16 MYR) ja join banaanidaiquirin (20 MYR). Babylon on tarjoilijan mukaan auki klo 01.00 saakka ainakin näin torstaisin, joka vastaa käsitykseni mukaan muslimien perjantaita.

Tämän jälken pistäydyin vielä Little Lilia's -ravintolassa, jossa join yhden Baileys Shake'n (16 MYR), johon oli laitettu Bailey'sin lisäksi maitoa sekä jäätelöä (namia!). Bändiä kuunnellessani katselin vähän drinkkilistan hintoja, joissa tässä joitakin esimerkkejä:

- drinkit 10-20 MYR
- olut 5-10 MYR
- viini 10-12 MYR
- mehut ja limsat 4-8 MYR


MALESIA, LANGKAWI 20.04.2012

Päivä alkoi positiivisesti, kun huomasin auringon paistavan puolipilviseltä taivaalta. Kävin syömässä rannalla sijaitsevan  Sandy Beach Resortissa club sandwichin (12 MYR) sekä limemehun (3,50 MYR), jonka jälkeen köllöttelin rantatuolissa (vuokra 10 MYR) pari tuntia. Ainakin näin turistikauden ulkopuolella on aivan mahtavaa, että rannalla saa olla rauhassa eikä kukaan tule tyrkyttämään mitään ostettavaa. Tai no jotain jet ski-ajeluita ja sen sellaisia kaupataan, mutta sillä tavalla ettei se häiritse. Tämän jälkeen päätin lähteä ajamaan moottoripyörällä Kilim Riverille, jossa järjestetään retkiä veneajeluita mangrovemetsiin.

Matkan aikana taivaalta alkoi tulemaan vettä enemmän kuin vähän, jonka johdosta päädyin erääseen pieneen ravintolaan, joka sijaitsi jossain pienessä kylässä. Join sateen loppumista odotellessani yhden kuuman milon (1 MYR), joka on tarkemmin ottaen kaakaota. Lisäksi pyysin omistajalta itselleni pari jätesäkkiä, joista toisen pujotin päälleni sadeasuksi ja toiseen laitoin reppuni. Onneksi matkan aikana sade loppui ja pääsin jatkamaan matkaa kuivalla tiellä.

Kilim Riverille lähtiessäni olin suunnitellut meneväni paikanpäälle, josta hankkisin veneretken edullisemmin, mutta homma ei sujunutkaan niin kuin elokuvissa. Paikanpäälle päästyäni huomasin, että hinnat eivät olleet tyylin "per nenä" - vaan "per vene", eli ajelu olisi tullut sitä edulisemmaksi, mitä enemmän veneessä on matkustajia. Ja kaikki, jotka siellä olivat, olivat ostaneet matkansa etukäteen eikä siellä ollut ketään muita sellaisia, jotka olisivat olleet lähdössä retkelle omatoimisesti.

Hinnat menivät sen mukaan, kuinka pitkän retken halusi sekä retken sisällön mukaan. Halvin retkistä maksoi venettä kohden 200 MYR, joka piti sisällään mangrovemetsään tehdyn veneretken lisäksi seuraavat jutut: bat cave, eagle watching ja fish farm. Eli mikäli mielii mennä tällaiselle retkelle, kannattaa retki varata jo etukäteen jonkun retkiä myyvän toimiston kautta, joita on joka paikassa. Näistä toimistoista niitä saa edullisemmin, mikäli lähtiöitä on vähän. Jos lähtiöitä on enemmän, voi omatoiminen veneenvuokraus olla edullisempi vaihtoehto. Luulisin, että veneeseen mahtuu noin 6-10 henkeä.

Päädyin loppujen lopuksi siihen tulokseen, että mangrovemetsäretki saa minun osaltani jäädä, sillä en raaskinut maksaa veneestä moista vuokraa enkä viitsinyt enää alkaa uudestaan suunnittelemaan käyntiä tuonne suunnille, joka sijaitsee Pantai Cenangista katsottuna saaren toisella puolella. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta eräs paikallinen nainen arvioi, että jos saaren kiertää tietä pitkin, tulee matkan pituudeksi noin 75 kilometriä. Ja mikäli mielii läydä katsomassa kaikki tärkeimmät nähtävyydet, aikaa kuluu koko päivä. Koko saarella tiet ovat hyvä ja vasemmanpuoleinen liikenne mukavan rauhallista. Huoltoasemia on sopivin välimatkoin ja paikat on merkitty selkeästi.

Tämän jälkeen lähdin ajelemaan kohti saaren korkeinta vuorta Gunung Rayaa, joka kohoaa 881 metrin korkeuteen ja matkaa huipulle mutkittelevaa tietä pitkin on noin 14 kilometriä, jonka takia kävin tankkaamassa moottoripyörän tankin täyteen ennen. Vuorelle lähdetään ajamaan Padang Lalangin liikenneympyrästä. Tien varrella näkyi lehmiä sekä apinoita ja matkan aikana jäin välillä kuuntelemaan, että onko moottoripyörääni tullut jotain vikaa, kun alkoi kuulumaan omituista kovaa ääntä. Välillä olin kuulevinani moottorisahan ja sirkkelin äänen. Lopulta tajusin, että kyseessä on trooppisen sademetsän omat äänet, jotka olivat hyvin vaikuttavia.

Päästyäni perille huomasin, että huipulla on D'Coconut Hill Resort -hotelli, jonka ravintola oli valitettavasti kiinni. Hotellin edessä oli näköalapaikka, josta ei tosin nähnyt eteenpäin pilvien läpi. Tästä syystä lähdin ajamaan takaisin alaspäin seuraavalle näköalapaikalle, josta oli huikaisevat näkymät aina merelle saakka.

Lopulta palasin takaisin Pantai Cenangille, jossa menin Rice Gardeniin. Puutarhassa oleva riisimuseo (Lamai Padi) oli jo mennyt kiinni, mutta kiertelin sekä valokuvasin kaunista puutarhaa. Tämän jälkeen menin puutarhan yhteydessä sijaitsevaan kauniiseen ja tunnelmalliseen The Padi Cuisine & Cafe -ravintolaan (http://www.bindslevglel.dk/jimmy/) syömään, joka on vähän fiinimpi paikka. Ravintolaan kannattaa mennä auringonlaskun aikaan ja ihailla ruokailun lomasta kaunista riisipuutarhaa.

Ravintolassa on tarjolla monenmaalaista ruokaa ja tällä kertaa päätin syödä intialaispainotteisesti. Alkuruoaksi otin vihannes-pakoraa (10 MYR), pääruoaksi tarjoilijan suosittelemaa chicken butter masalaa (33,50 MYR) ja jälkiruoaksi mango kulfia (12,50 MYR) sekä juomaksi mixed fruit lassia (6 MYR). 

En ole ikinä ollut erityisesti mikään intialaisen ruoan ystävä, mutta täytyy sanoa että tällä kertaa ruoka suli suussa - niin täydellistä se oli. Tämä paikka on saanut ihan mukavat arvostelut Tripadvisorilla: http://www.tripadvisor.com/Restaurant_Review-g298283-d1579941-Reviews-Jimmy_s_The_Padi_Cuisine_and_Cafe-Langkawi_Langkawi_District_Kedah.html

Asiasta viidenteen täytyy kyllä todeta, että malesialaiset ihmiset ovat aivan mielettömän ystävällistä kansaa. He tulevat auttamaan oma-aloitteisesti, mikäli huomaavat sinun tarvitsevan apua. He myös hymyilevät sekä tervehtivät ihan muuten vaan ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Tämän huomasin moneen kertaan ajellessani moottoripyörällä pitkin saarta. Ihmisten ohi ajaessani minulle huudeltiin hellouta ja vilkuteltiin.

Jos vertaa malesialaisia esim. thaimaalaisiin, tuntuu malesialaisten käytös aidommalta ja tuntuu, ettei heillä ole ystävällisen hymyn takana koko aikaa jotain taka-ajatuksia. Varmasti minua on täälläkin huijattu esim. jossain taksimaksuissa, mutta hinnat ovat olleet niin pieniä, että tuo ei ole ollut haitaksi enkä ole sitä itse huomannuy. Toisaalta jossain paikoissa minulle on taas annettu vastaavasti normaaleista listahinnoista alennusta, jos olen esim. päätynyt juttelemaan omistajan kanssa.

Näin naisena sain myös vastaanottaa jonkun verran flirttiä, mutta missään vaiheessa se ei alkanut ärsyttämään tai ollut liian päällekäyvää. Voisi sanoa, että se oli sellaista pientä kivaa, joka sai hyvälle tuulelle. Parasta olivat ehkä erään ala-asteikäisen pojan ilmasuukko sekä erään toisen muutaman vuoden ikäisen pojan kädellesuutelu :) Minulla ei myöskään ole missään vaiheessa ollut tunnetta, että minun pitäisi pelätä liikkuessani pimeän aikaan yksin ulkona. Malesia vaikuttaa hyvin turvalliselta maalta samoin kuin Singapore.

Ruokailun jälkeen kävin kaupassa sekä kyselemässä hintoja Thaimaan Koh Lipen reissua varten, jonne päätin lähteä jossain vaiheessa yhdeksi yöksi pistäytymään. Tähän oli hyvä päättää päivä ja siirtyä vatsa kylläisenä vällyjen alle Nukkumatin viereen.


MALESIA, LANGKAWI 21.04.2012

Menin heti herättyäni varmaan itselleni matkan seuraavalle päivälle Thaimaan Koh Lipelle (http://www.kohlipethailand.com/), joka sijaitsee noin tunnin venematkan päässä Langkawista speed boatilla. Meno-paluu matka maksoi 235 MYR ja se sisälsi venematkan lisäksi matkan hotellilta satamaan. Päätin, että olen yön Koh Lipellä ja varasin netin kautta (www.agoda.com) itselleni huoneen Baan Kasirin Resortista. Huoneen hinta oli kaikkine kuluineen noin 30 euroa. Halvin huone, minkä löysin tuolta, maksoi 9 euroa ja kalleimmat olivat sitten toista sataa euroa.

Tämän jälkeen menin rannalle, jossa söin aamiaista Little Lilia's -ravintolassa. Munakas, hedelmälautanen, vesi ja ananasmehu maksoivat yhteensä 28 MYR. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta muuten oli sen verran tuulista, että rannassa oli punaiset liput. Tämä ei kuitenkaan haitannut surffareita, jotka syöksyivät lautojensa kanssa aaltoihin. Pantai Cenangin rannalla on tarjolla aika paljon erilaisia vesiurheiluaktiviteetteja muutenkin.

Maattuani rantatuolissa kolmisen tuntia, lähdin hotellille peseytymään sekä palauttamaan moottoripyörää. Ennen palautusta kävin ajelemassa hetken aikaa Pantai Cenangin rantaa käyden muun muassa rannan eteläkärjessä, jossa oli upeita resortteja. Tämän jälkeen vein moottoripyörän takaisin vuokraamoon ja kävin ostamassa itselleni kadulla olevasta kärrystä syötävää ja juotavaa. Maistelin tälläkin kertaa erilaisia suolaisia ja makeita keitinpiirakoita ym. suupaloja, joista jokainen olivat erinomaisen makuisia. Neljä kappaletta naposteltavia maksoi 1 MYR samoin kuin juoma.

Syötyäni lähdin Kuahiin, joka on saaren pääkaupunki ja oikeastaan ainoa paikka, jota voi (pieneksi) kaupungiksi kutsua. Taksi Pantai Cenangilta Kuahiin maksoi 24 MYR yhteen suuntaan. Kuahissa menin aluksi kauniiseen satamaan, jossa saarelle tulijoita tervehtii Langkawin saaren ( = ruskean kotkan saari) tunnus, ruskea kotka. Valokuvattuani tämän, lähdin kävelemään keskustan suuntaan. Noin 700 metrin pääsä satamasta sijaitsee Langkawin suurin ostoskeskus Langkawi Fair Mall, joka ei kuitenkaan ole meikäläisittäin katsottuna mikään suuren suuri. Tein siellä jotain ostoksia ja jatkoin matkaa.

Varsinainen keskusta koostuu kauniista värikkäistä matalista rakennuksista ja siellä on verovapaita kauppoja. Keskiviikkoisin ja lauantaisin koko keskusta-alueen täyttää yömarkkinat. Itse asiassa nämä markkinat ovat samat, joilla oli käynyt aiemmin torstaina. Kuahin markkinat olivat huomattavasti suuremmassa mittakaavassa verrattuna Temoyongin markkinoihin, joissa oli joitakin kymmeniä kojuja. Noita yömarkkinoita järjestetään ympäri saarta eri viikonpäivinä.

Aikani markkinoita kierrettyäni pistäydyin muutamassa kaupassa tekemässä ostoksia ja lopulta menin puolen tunnin jalkahierontaan (25 MYR) rentouttamaan kävelystä väsyneitä jalkojani. Lopulta otin taksin ja palasin takaisin Pantai Cenangille hotelliin, sillä seuraavana aamuna oli aikainen nousu Koh Lipelle lähdön takia.


MALESIA, LANGKAWI - THAIMAA, KOH LIPE 22.04.2012

Kyyti satamaan lähti hotellilta klo 08.00 ja Andaman Cruisen venematkan Koh Lipelle piti lähteä 09.30 Malesian aikaa, mutta se lähtikin jo klo 09.00. Rajamuodollisuudet hoidettiin siten, että meidät vietiin pikkubussin näköisellä taksilla ensin Tg. Lembongin satamaan, jossa piti esittää passi ja sen jälkeen meidät vietiin taksilla takaisin Pantai Cenangille, josta speed boat lähti.

Tuohon taksimatkaan liittyen vielä... Kuljettajana toimi noin 80-vuotias periteiseen malesialaiseen miesten asuun pukeutunut ryppyinen, tupakkayskästä kärsivä sekä sätkiä polttava pienikokoinen mies ja hänen "päällysmiehenään" ja matkanjohtajanamme toimi noin 50-vuotias samanlaiseen asusteeseen pukeutunut mies. 

Matka sujuikin leppoisasti heitä seuraten. Vaikka kielemme ei ollut yhteinen, vaikutti siltä että vanhempi mies kuittaili koko ajan jotain nuoremmalle miehelle pilke silmäkulmassa, johon nuorempi mies vastasi aina muksauttamalla vanhempaa miestä leikkisästi nyrkillä olkapäähän. Vanhemman miehen reaktioaika oli aavistuksen hidastunut ja aina kun liikenteessä sattui jotain yllättävää (esim. mutkan takana tiellä oli lehmiä), varoitti nuorempi vanhempaa huutamalla ja vanhempi mies teki jonkinsortin ralliautoliikkeen.

Itse venematka oli varsinaista pomppimista aaltojen päällä vatsanpohjan ollessa koetuksella. Lopulta saavuimme perille ja meidät otettiin ensin vastaan Koh Lipen Pattaya Beachilla, jossa jouduimme täyttämään maahantulokortin ja jonne jätimme laukut. Tämän jälkeen meidät kuljetettiin veneellä Sunrise Beachille, jossa passimme ja maahantulokortit tarkastettiin. Lopulta meidät palautettiin takaisin Pattaya Beachille, jonka jälkeen suuntasin hotellille. Venematkan piti kestää noin tunnin verran, mutta todellisuudessa se kesti 1½ tuntia ja siihen vielä ½ tuntia päälle noiden muodollisuuksien vuoksi. Thaimaassa on aika 1h jäljessä Malesiaa.

Hotellini Baan Kasirin Resort sijaitsi Koh Lipen nk. pääkadulla Walking Streetilla ja ihan lähellä Pattaya Beachia. Olen yöpynyt monissa hotelleissa Thaimaassa tuolla 30 euron hinnalla ja yleensä huoneet ovat olleet ihan ok:n tasoisia. Näihin kokemuksiini verratan tämä huone oli huonoimmasta päästä eikä netin kuvat vastanneet juurikaan todellisuutta. Huone oli pieni, sillä oli huono tuuletin, wc oli aika surkea, siellä ei ollut wc-paperia ja lattiakaivosta tuli kastematoja lattialle. Mutta koska en ole niin viiden tähden hotellien perään ja kyse oli vain yhdestä yöstä, pystyin helposti yöpymään hotellissa. Positiivista oli hotellin hyvä sijainti ja se, ettei huoneeseen kuulunut meteliä.

Hotellin sisäänkirjautumisen jälkeen lähdin kävelemään pitkin saarta ja lopulta ajauduin Sunrise Beachia pitkin saaren toiselle puolelle Mountain Resortiin, joka on yksi saaren paremmista hotelleista. Hotellialue ja sen ranta oli kauniin näköinen ja lopulta päätin syödä hotellin ravintolassa. Tilasin green currya kanalla, joka ei ollut mielestäni paras annos, jonka olen syönyt.

Ruokailun jälkeen lähdin ottamaan aurinkoa Sunrise Beachille Elephant Beach Barin (www.elephantkohlipe.com) eteen, jossa on aurinkotuoleja sekä thai-tyyppisiä "lavereita", joiden päälle on levitetty mattoja ja tyynyjä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja merivesi oli kuin linnunmaitoa. Päivä sujui aurinkoa ottaen, uiden, valokuvaten sekä jutellessa erään kreikkalaisen adoniksen kanssa.

Iltasella kävin shoppailemassa sekä syömässä kauniilla ja tunnelmallisesti valaistulla Pattaya Beachilla Bung Roon & Halal Foodissa. Loppuilta meni rantamatolla chillaillen muutamassa eri rantabaarissa, Changia juoden, musiikkia kuunnellen, tulishow'ta katsellen sekä erään baarin naisomistajan kanssa jutellen.


THAIMAA, KOH LIPE - MALESIA, LANGKAWI 23.04.2012

Olin laittanut herätyskellon soimaan klo 06.30, koska halusin kokea Koh Lipen rauhallisen aamun. Kävelin ensin Pattaya Beachilla ja kävin aamiaisella, jonka jälkeen otin mopotaksin ja menin Sunset Beachille. Tämän jälkeen kävelin Sunrise Beachilla, jossa kävin aamu-uinnilla. Koh Lipellä ei ole käytännössä muita autoja, kuin huoltotöihin käytetyt. Siellä liikutaan kävellen, mopoilla, mopotakseilla, golfautoilla sekä polkupyörillä, joita saa vuokrata.

Lopulta menin takaisin hotellille luovuttamaan huoneeni ja loppuajan kulutin hotellin lähellä Walking Streetilla Elephant Book & Cafessa matkapäiväkirjaa kirjoittaen sekä syöden ja juoden. Kahvila on samaa ketjua Sunrise Beachin Elephant-baarin kanssa ja se on mahtava siinä mielessä, että siellä voi lukea eri kielillä kirjoitettuja kirjoja, soittaa kitaraa ja pelata pelejä. Sää oli aamulla puolipilvinen, mutta puolen päivän aikaan kahvilassa istuessani tuli pieni sadekuuro, jonka jälkeen ilma jatkui pilvisenä.

Ennen veneen lähtöä aikaa oli vielä parin tunnin ajan, joten päädyin ottamaan tunnin pituisen thaimaalaisen hieronnan sekä kasvohoidon yhteishintaan 400 bahtia. Henkilökunta ei osanut juurikaan englannin kieltä ja hierontakin oli melko surkea, joten se siitä. Hieronnan jälkeen kävin vielä syömässä thai-ruokaa (90 bahtia) ja juomaksi otin ananasmehua (70 bahtia) sekä vettä (25 bahtia).

Paluumatkan Langkawille lähti klo 16.30 Thaimaan aikaa. Olin edellisenä päivänä kysynyt paluumatkasta, vastattiin minulle vain, että minun tulee olla Pattaya Beachilla klo 15.00, jonka mukaan toimin. Kun me pääsimme lopulta veneeseen ja vene lähtiu rannasta, kävi ilmi että on jotain ongelmia ja loppujen lopuksi minä paljastuin ongelman ytimeksi. 

En ollut tajunnut mennä Pattaya Beachilla sijaitsevalle check point-pisteelle tekemään maastalähtöselvityksiä, koska olin odottanut että asiassa toimitaan samoin kuin tulomatkallakin - eli että laiva vie meidät Sunrise Beachille tätä varten. Siitäkin huolimatta, että olin edellisenä päivänä ihmetellyt sitä, että minkä takia Pattaya Beachin rajatarkastuspistettä ei käytetä ja että miksi meitä kuljetetaan veneellä edestakaisin Pattaya ja Sunrise Beachin väliä.

Loputulos oli se, että vene kääntyi takaisin ja asia hoidettiin kuntoon. Se, mikä tässä oli mielenkiintoista, oli se etten minä ollut henkilökohtaisesti läsnä lainkaan, kun passiini lyötiin leima. Odottelin itse veneessä 50 metrin päässä, kun eräs venefirman työntekijä kävi passintarkastuksessa ottamassa passiini leiman puolestani. Nooh, Thaimaassa on kaikki mahdollista.

Tällä kertaa sää oli parempi eikä matkantekoon kulunut aikaa kuin noin 1h 10min. Koska olin ostanut meno-paluukyydin, oli minua odottamassa matkatoimiston auto, jolla minut kuljetettiin Langkawin päässä passintarkastukseen sekä lopulta hotellille. Thaimaasta yhden suunnan matkan ostaneet joutuivat hankkimaan itselleen oman kyydityksen passintarkastuksen jälkeen.

Illalla pakkasin rinkan, kävin vähän kävelemässä ja syömässä malesialaista ruokaa Restaurang Tomatossa, kaakaolla ja suklaakakulla Baker Storyssa, ja koska minulle ei mikään riitä hieronnan suhteen, kävin vielä testaamassa malesialaisen hieronnan.


MALESIA, LANGKAWI  - MALESIA, KUALA LUMPUR 24.04.2012

Heti herättyäni lähdin taksilla lentokentälle. Hinta oli sama (18 MYR) kuin aiemminkin. Taksinkuljettajan mukaan Pantai Cenangin ja Langakawin lentokentän välillä on noin 8 kilometriä. Lentokentällä pyörin muutamassa siellä olleessa kaupassa ja mukaani lähti hajuvettä, joka maksoi 288 MYR (80ml). Lentokentän kaupat ovat aulassa, eli passin- ja turvatarkastuksen jälkeen ei ole muuta tarjolla kuin pieni kahvila. Lentokentällä on ilmainen nettiyhteys.

Ostosten jälkeen kävin kuluttamassa aikaani yllättäen taas 45 minuutin jalkahieronnassa (40 MYR). Hieroja oli sokea poika, joka osasi hommansa. Tämän jälkeen kävin syömässä kanahampurilaisaterian Merryfield- hampurilaisketjun ravintolassa. Kanahampurilainen, pienet ranskalaiset ja pieni Milo maksoivat 8,80 MYR.

Lento lähti ja oli perillä LCCT:n lentokentällä Kuala Lumpurissa ajallaan. Lentokentällä meni ostamaan itselleni bussi- ja junalipun KL Sentraaliin, eli samoilla kulkuvälineillä, joilla olin aiemmin matkustanut LCCT:n lentokentälle vajaata viikkoa aiemmin.

Päästyäni KL Sentralin, otin monorailin Chow Kitiin, jossa Brusdale-hotellini sijaitsi muutaman minuutin kävelymatkan päässä monorail-asemasta. Olin varannut sen aiemmin netistä (www.agoda.com), mutta valitettavasti en enää muista, mitä se maksoi.

Ja mitä taas opin etsiessäni rinkka selässä paikkaa, jossa en ole aiemmin käynyt ja jonne minulla ei ole karttaa? Opin, että kannattaa ottaa taksi. Tälläkin kertaa osa ihmisistä tulivat oma-aloitteisesti neuvomaan ja joiltain kysyin itse neuvoa. Loppujen lopuksi kävelin kuitenkin vikasuuntiin ihmisten väärien neuvojen takia varmaan kilometrin verran. Jokainen vaikutti kertovan eri paikan.

Kuten arvata saattaa, ei netissä olevat kuvat vastanneet taaskaan todellisuutta. Vaikka Brisdalessa oli näennäisesti kaikki hienommin kuin Langkawin hotellissa, oli Brisdale vanhemman, likaisemman ja tunkkaisemman oloinen. Oma huoneeni sijaitsi 16. kerroksessa.Vaikutti vähän siltä, että huoneessa oli tupakoitu aiemmin ja muutenkin huoneessa oli sellainen seisova, tunkkainen ja kostea ilma. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että lattiassa oli kulunut kokolattiamatto. Vaikka laitoin ilmastoinnin täysille, vaikutti siltä ettei se toiminut sillä volyymilla, kuin se olisi voinut. Näytti siltä, että olen hotellin ainut länkkäri.

Hotellista löytyi ilmainen nettiyhteys aulasta, jos oli oma kone mukana tai maksua vastaan siellä sai käyttää hotellin kahta tietokonetta. Lisäksi hotellista löytyi pesulapalvelut, 24-huonepalvelu, uima-allas ja hintaan sisältyi vielä aamiainenkin. Sijaintinsa puolesta hotelli oli mielestäni vähän syrjässä, vaikka tänne pääseekin hyvin monoraililla. Jos nyt alkaisin varaamaan uudestaan hotellia Kuala Lumpurista, ottaisin sen näiden kahden kokemukseni perustella Bukit Bintangista, jossa on kaupat lähellä ja kaduilla on elämää aamusta iltaan.

Hotelliin sisäänkirjautumisen jälkeen lähdin katsomaan nähtävyyksiä monoraililla. Tuon matkan aikana minua jututtettiin kahden eri mustaihoisen miehen toimesta, joista jälkimmäinen pyysi minulta puhelinnumeroa. Ja sattumalta tapasin tuon ensimmäisen miehen myöhemmin illalla Chinatownissa, joka hänkin pyysi numeroa. No, numeroa ei herunut kummallekaan :D

Alkuun suuntasin Little Indiaan, jossa ihastelin hetken aikaa mielettömän kaunista väriloistoa sekä jutellen hetken aikaa erään intialaisen miehen kanssa. Lisäksi kävin nauttimassa Seetharam Family Curry Housessa kylmästä banaanilassista sekä vedestä, siirapista, limestä ja ohrasta tehtyä raikasta juomaa.

Lähtiessäni jatkamaan matkaa tapasin erään vanhemman herrasmiehen, jolta kysyin tietä Chinatowniin. Koska taivaalta ripotteli vettä, pyysi mies minut sateenvarjonsa alle ja kertoi, että hän saattaa minut bussipysäkille puolen kilometrin verran samalla, kun hän itse oli menossa postiin. Matkan aikana juttelin miehen kanssa niitä näitä ja mies opasti minua mm. bussin käytössä.

Bussiin hypätessäni olin varannut esille tasarahan (1 MYR) lippua varten, jonka laitoin kuljettajan edessä olevaan laatikkoon, jonka jälkeen kuljettaja antoi minulle lipun. Hetken päästä kuljettaja osoitti minulle pyynnöstäni pysäkin, jolla jäin pois. Samaan aikaan bussista nousi pois nainen, joka pyysi minua olemaan varovainen Chinatownissa.

En päässyt selvyyteen siitä, tarkoittiko nainen sitä että Chinatow'nissa huijataan helposti - vai sitä että siellä voidaan varastaa tai tehdä jotain muuta pahaa, tai ehkä jopa kaikkea näitä. Tästä huolimatta en kokenut oloani missään vaiheessa turvattomaksi. Joka puolella oli ihmisiä ja lompakon, kameran ja muun arvokkaan suhteen minulla on tapana käyttää maalaisjärkeä. Minulla on ulkomailla mukana aina vetoketjullinen olkalaukku, jonka laukkuosaa pidän vartaloni etupuolella ja lisäksi minulla on vaatteiden alle pistettävä rahavyö. Ripottelen muutenkin rahojani sinne tänne ja ja seuraan ympäristöäni.

Pistäydyin ensin Petaling Street'illa, joka on katettu kävely- ja markkinakatu. Tuota käyntiä voi todellakin kutsua pelkäksi pistäytymiseksi, sillä sen verran ahdasta ja ärsyttävää tuolla on kaikkien feikkitavaroiden sekäpakkomyyjien seassa. Seuraavaksi siirryin Central Market'iin (www.centralmarket.com.my) vieressä olevalle Kasturi Walk'ille. Kasturi Walk on katettu kävelykatu, jossa on joitakin myyntikojuja. Central Market taas on taas kaunis kauppahalli, jossa on kahdessa kerroksessa erilaisia myymälöitä, joissa myydään lähinnä vaate- ja koristetavaraa eri Aasian maista. Tällä kertaa juttelin eräässä vanhan tavaran kaupassa oli Victor C.P. Tan-niminen mies, joka lupasi ottaa minut töihin Kota Pinang Enterprise -liikkeeseensä sitten, jos ja kun muutan Malesiaan :) 

Kävin myös katsomassa maailman korkeinta - 100 metriä pitkää lipputankoa, joka sijaitsee Merdeka Squarella. Samalta aukiolta näkee upean Sultan Abdul Samad -rakennuksen kellotornin (Clock Tower 1937) sekä taustalla KL Tower'in sekä Petronas Twin Tovers'it.Ympäristössä näytti olevan muutenkin paljon nähtäviä paikkoja, kuten Kuala Lumpur City Gallery (www.klcitygallery.com), jossa en itse käynyt. Kävelin myös kaupungin vanhimman, 1909 rakennetun Masjif Jamek-moskeijan ohi.

Ehkä illan parasta antia oli vierailu Sri Mahamariamman -hindutemppelissä, jonne meni seuraamaan rukoilevia ihmisiä. Koko temppeli oli aivan mielettömän upea sekä värikäs ja rukoilevat ihmiset tekivät vaikka mitä rituaaleja. Illan päätti ruokailu Chinatow'nissa sijaitsevassa siistin näköisessä Reggae Barissa (www.reggaebarsmalaysia.com), joka vaikutti kivalta paikalta ja asiakaskunta koostui lähes täysin länkkäreistä. Ravintolassa on ilmainen Wifi, biljardipöydät sekä screeni. Näyttäisi siltä, että Lonely Planetkin suosittelee tätä baaria.

Palattuani monoraililla Chow Kit'iin, menetin taas suuntavaistoni ja kysyin neuvoa nuorelta pojalta, joka vei minut hotellille ja neuvoi samalla olemaan varovainen. Hotellin edusta on ilta-aikaan kiva siitä, että sen ympärille on levittäytynyt Chow Kit'in markkinat. Vaikuttaa siltä, että hotellin ympäristössä pyörii noita paikallisia. Kojuissa saatetaan tarjota keskustan hintoja huokeammalla hierontapalveluja, mutta kaikki hintoja ei ole esillä nglannin kielellä eivätkä kaikki puhu englantia.

MALESIA - KUALA LUMPUR 25.04.2012

Ehkä yksi hienoimmista tavoista herätä uuteen aamuun on se, kun uneen sekaan alkaa sekoittumaan muslimien rukouslaulun ääntä ja pikkuhiljaa avaat silmäsi tajutaksesi, ettei ääni kuulu uneen. Olen kokenut tämän aiemminkin Egyptissä ja nyt taas täällä. Tuota rukouslaulun ääntä voi kutsua kauniiksi eikä haittaa, että se herättää vähän ennen kuutta. Siihen herää pikkuhiljaa omaan tahtiin.

Tästä mahtavasta herätyksestä huolimatta jatkoin uniani vielä parin tunnin verran, jonka jälkeen lähdin aamiaiselle. Hotellin aamiainen seisovasta pöydästä oli aasialaispainotteinen ja siitä sai kyllä vatsansa täyteen, mutta ei ollut mikään erikoisen makuinen. Osa lämpimistä ruoista oli haalentunut ja leivänpaahdinkin oli rikki.

Aamiaisen jälkeen otin hotellini luota taksin Batu Caves'ille, joka sijaitsee kaupungin pohjoispuolella noin 13 kilometrin päässä keskustasta. Taksinkuljettaja laittoi oma-aloitteisesti mittarin päälle ja kyyti maksoi 15 MYR. Taksinkuljettaja kertoi, että taksien pitäisi käyttää mittaria asiakkaita ajaessaan Kuala Lumpurissa.

Batun luoliin noustaan hien valuessa ja sykkeen nousutessa 272 porrasta ylös. Luolista löytyy hindutemppeli ja taidegalleria. Kun temppelialueelle tulee, on vastassa kymmenien, ellei jopa muutaman sadan pulun armeija. Matkalla portaita ylös tapaa apinoita, jotka saattavat toisinaan käydä hyvinkin tuttavallisiksi. Ylhäältä taas löytyy kukkoja ja kanoja sekä upeita luolia. Alueella on normaaliin turistikohdetapaan erilaisia myyntikojuja, kauppoja ja ravintolaa. Luolille kannattaa mennä heti aamusta, kun ei ole vielä niin kuuma tai sitten illemmalla, kun alue on valaistu. Pääluolaan pääsee ilmaiseksi, mutta käsitykseni mukaan esim. Dark Caven opastetulle retkelle maksaa sisään.

Kun olin lähdössä pois ja ottamassa taksia luolien edestä, yrittivät taksikuljettajat tarjota minulle kyytiä KL Sentralille ilman mittaria vähän kalliimpaan hintaan (30 MYR), kuin mitä aiempi kyyti oli ollut. En suostunut tähän ja lähdin kävelemään alueelta pois ja otin vähän kauempana taksin, joka suostui laittamaan mittarin heti päälle ja otti hintaa Old Railway Stationille 14 MYR.

Kiertelin hetken aikaa katselemassa paikkoja rautatieaseman ympäristössä, jonka jälkeen kävelin Jalan Perdanalla Islamilaisen taiteen museoa vastapäätä sijaitsevaan Royal Malaysia Police Museumiin (www.muziumpolis.com), jossa juttelin hetken aikaa siellä olevien poliisien kanssa. He kyselivät Suomen poliisista ja poliisin koulutuksesta sekä kertoivat omasta opiskelustaan, työstään sekä Malesian poliisia kohtaavista ongelmista. Tämän jälkeen kiersin museon, joka oli ihan hieno paikka, ehkä jopa hienompi kuin Suomen vastaava. Harmitti, kun ei ollut mitään tuliaisia heille.

Museovierailun jälkeen kävelin National Mosquen ohi Merdeka Squarelle, jossa olin käynyt edellisenä iltana ja siitä joen vartta pitkin Central Marketin luo, josta lähdin julkisilla kohti hotelliani valmistautumaan illan Petronas-tornien vierailua varten ja ostin samalla huoneeseeni vähän syötävää katukeittiöstä.

Lähdin kaksoistorneille monoraililla ja jäin pois Bukit Nansin asemalla, josta kävelin KLCC:hen (www.klcc.com.my), jossa kaksoistornit sijaitsevat. Kiertelin  Ennen torniin menoa kiertelin samassa paikassa sijaitsevassa Suria KLCC -ostoskeskuksessa, jossa oli tarjolla enemmän ja vähemmän hienoa liikettä sekä laadukasta tavaraa melkein Suomen hinnoin. Kauppakeskus on auki klo 10-22.00.

Tornikierroksen lähtöpaikalle piti mennä noin 15 minuuttia ennen lähtöä. Alkuun tarkastettiin liput ja sen jälkeen kuljettiin metallinpaljastimen läpi sekä saatiin vierailijakortit. Isot reput ja laukut piti jättää narikkaan. Tämän jälkeen meidät vietiin hissillä 41. kerrokseen, josta pääsimme tornien väliselle maisemasillalle. Tämän jälkeen meidät vietiin toiseen torniin 86. kerrokseen, josta saimme katsella maisemia.

Vaikka varasin omasta mielestäni lipun sellaiselle kellonajalle (klo 18.15 ->), että näkisin päivänvalon, auringonlaskun sekä pimeän ajan, ei suunnitelma täysin toteutunut. Näin tosiaan kaiken muun, mutta en pimeää hetkeä torneissa ollessani. Olisi ollut hienoa päästä valokuvaamaan kaupunkia pimeän aikaan ylhäältä käsin, mutta se jäi nyt uupumaan. Pimeys tulee klo 19.00 jälkeen ja silloin olimme jo pois yläkerroksista.

Muutenkin tuo tornikäynti ei oikein tuntunut "missään", koska olin edellisvuoden marraskuussa käynyt katselemassa maisemia maailman korkeimmassa rakennuksessa Burj Khalifassa Dubaissa. Tornikeikan jälkeen kiertelin taas ostoskeskusta ja lopulta palasin hotellille etsimään itselleni huonetta Singporesta, jota en vielä ole löytänyt enkä näin ollen myöskään varannut.


MALESIA - KUALA LUMPUR 26.04.2012

Lähdin aamusta käymään taksilla Malesian kansallismonumentilla (National Monument), josta minulla oli tarkoitus jatkaa matkaa lähellä sijaitsevaan Orkideapuutarhaan ja Kaurispuistoon. Taksinkuljettaja oli mukavan oloinen mies, joka halusi opetella suomen kieltä. Hän kyseli minulta tiettyjä sanoja, joita hän opetteli lausumaan ja kirjoitti sanat ylös. Nykyään hänen sanavarastoonsa kuuluu muun muassa sanat "kiitos" ja "nähdään". Samalla hän opetti minulle malaijin kieltä. Malesiassa puhiutaan monia erilaisia kieliä ja erilaisissa kylteissä voi nähdä kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, arabiaa, tamilia, englannin ja malaijin kieltä. Brittienglanti on Malesian "lingua franca", eli yleiskieli (Suomalainen matkaopas).

Orkideapuutarhassa oli kauniita kukkasia, siinä se. Puutarhaan maksaa sisään viikonloppuisin ja pyhäpäivisin (1 MYR), mutta ei muuten. Kaurispuisto (Deer Park) taas oli jostain syystä kiinni, vaikka se oliai pitänyt olla käsitykseni mukaan auki. Laaksossa on "bambeja" sekä pieniä hiirikauriita (Mouse Deer, kancil), jotka ovat antaneet  nimensä Perodua-tehtaan automerkille. Puistoon on ilmainen sisäänpääsy.

Nämä kaikki paikat sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan. Lisäksi lähellä on Aseab Garden, Perhospuisto, Pääministerin muistomuseo, Lintupuisto, planetaario, kansallismuseo sekä Poliisimuseo, Islamilaisen taiteen museoja kansallismoskeija. Alueella on myös Lake Garden, joka on kaunis puistoalue ja jonne on hyvä mennä rauhoittumaan kaupungin vilinästä.

Kierroksen jälkeen palasin hotellille, jossa menin ottamaan uima-altaalle aurinkoa. Iltapäivällä lähdin kiertelemään kauppoja. Menin ensin monoraililla Imbin asemalle ja siellä Berjaya Times Square-ostoskeskukseen, jossa oli paljon liikkeitä monessa kerroksessa. Joissain paikoissa myyjät yrittivät sisäänheittää. Mielenkiintoista oli se, että todella monessa paikassa ei pysynyt sovittamaan vaatteita. Myyjät perustelivat asian niin, että vaatteet ovat pelkästään yhtä kokoa ja minä taas oli isokokoisena länkkärinä sitä mieltä, että juuri siksi minun piti saada sovittaa niitä. Siinä sitten piti arvuutella, että menevätkö ne päälle vai eivät, sekä yrittää kokeilla niitä vaatteiden päälle. Tuolla näytti saavan t-paitaa sekä naisten toppeja/paitoja/puseroita aika paljon 10-50 MYR hintahaitarissa, kun Suomessa vastaavista olisi pitänyt maksaa 15-40 euroa.

Tämän jälkeen kävelin seuraavalle monorail-asemalle Bukit Bintangiin seuraten monorail-kiskoja, jonka ympäristössä on valtavasti kauppoja sekä ostoskeskuksia. Kävin Sungei Wang, Lot 10, fahrenheit 88 ja Pavilion-ostoskeskuksissa, joista osassa oli todella hienoja liikkeitä ja osassa oli meillekin tuttujen vaatemerkkien liikkeitä. Merkitavaroissa hinnat liikkuivat melkein samoissa tai vähän alle, kuin mitä Suomessakin. 

Noissa hienoimmissa ostoskeskuksissa näytettiin järjestettävän silmäätekeville tai muuten tärkeille ihmisille erilaisia coktail-tilaisuuksia, joissa juhlittiin esim. jonkun uuden tuoksun tai vaatemalliston julkistamista. Noiden liikkeiden ympäristö oli aidattu, paikat oli koristeltu hienosti, ihmiset olivat tyylikkäästi, muodikkaasti ja kalliin näköisesti puettuja. Paikalla oli valokuvaajia ja toimittajia.

Shoppailun jälkeen kävin testaamassa taiwanilaista ruokaa Yammy Taiwan-ravintolassa. Valitsin menusta syötäväksi ja juotavaksi "pork dumpling", "beef noodle" ja "pineapple smoothie". Ruokailun jälkeen lähdin monoraililla omille kulmilleni Chow Kitiin. Kävin hotellini edessä olevalla markkina-alueella puolen tunnin jalkahieronnassa, joka maksoi 20 MYR ja oli näin ollen halvempaa kuin muualla.

Nuo minun hotellini kulmat ovat sellaisia, joissa on lähinnä paikallisia ja tuntuu, että se on kaupunginosana sellainen hyvin tavallisten ja ehkä aavistuksen pienituloistenkin paikka, jossa ei hienostella eikä puhuta kunnolla englantia. Nuo hierontapaikat tuolla eivät sijaitse missään sisätiloissa, vaan ne ovat sellaisissa markkinateltoissa, joiden seinät on vuorattu erilaisin huivein. Asiakas istutetaan puutarhatuoliin ja hieroja istuu pienelle jakkaralle eteen. Tuon oman hierontasessioni aikana teltassa pistäytyivät ihmiset juttelemassa hierojalle, muutama kissa ja yhden torakankin taisin lattialla nähdä.

Hieroja oli kovanäppinen nainen ja minä, joka rakastan kunnon runnomista, jouduin välillä pyytämään naista hieromaan aavistuksen hellemmin. Tästä nainen vain innostui ja otti välistä hymy suupielessä vähän kovempaa. Toisaalta nainen teki minulle yhden parhaimmista jalkahieronnoista. Naisen käytös oli muuten sellaista rempseää ja välillä häntä vähän röyhtäytyttikin. Tunnelmaa voisi ehkä kuvailla sanalla "kontulalainen".

Hieronnan jälkeen ostin markkinakojuista vielä jotain pientä, sekä kävin hotelliani vastapäätä olevassa "paikallisessa" appelsiini-porkkanamehulla. Mikäs siinä oli istuessa, kun vieressä oli paikallinen paloasema ;) 

Lopulta menin hotelliin ja varasin itselleni netistä (www.agoda.fi) Singaporesta hotellin, joka oli tällä kertaa vähän parempi neljän tähden hotelli Riverview Hotel Singapore. Tykkään omatoimireissuilla ottaa viimeiseksi yöksi tai öiksi vähän pareman hotellin, koska on mukavaa käydä kunnollisessa suihkussa ja syödä kunnollista aamupalaa. Lisäksi halusin, että hotellissa on uima-allas, mahdollisuus säilyttää tavaroita uloskirjautumisen jälkeen ja että sijainti olisi lähellä keskustaa. Singaporen hotellit eivät ole halvimmasta päästä ja hintoja voi verrata melkeinpä Suomen hintoihin. Tuo kyseinen hotelli maksoi 103 euroa yöltä ilman veroja. Siinä taisi olla jotain pientä alennusta mukana.


MALESIA, KUALA LUMPUR - SINGAPORE 27.04.2012

Heräsin  aamulla klo 06.00, laitoin tavarani kasaan ja kirjauduin ulos hotellista. Otin taksin, jolla matkustin KL Sentraliin (10 MYR) ja josta hyppäsin LCCT:n lentokentälle menevään non-stop bussiin (www.aerobus.my), joka ajaa vakituisesti KL Sentralin ja LCCT:n väliä. Matka-aika on tunti ja busseja lähtee puolen tunnin välein. Ensimmäinen bussi lentokentälle lähtee klo 02.45 ja viimeinen klo 22.30. Lentokentältä KL Sentraliin lähtee ensimmäinen bussi klo 04.30 ja viimeinen klo 02.00. Yhden suuntainen matka maksaa 8 MYR (lapsilta 4 MYR) ja meno-paluu 14 MYR. Hyvin helppoa matkustamista.

Lento Kuala Lumpurista Singaporeen kesti tunnin verran. Lentokentältä otin taas ilmaisen skytrainin junaterminaaliin, jonka jälkeen ostin junalipun (3 SGD) Bugisin asemalle, josta tiesin saavan turistipasseja, joilla voi matkustaa julkisilla rajattomasti. Kolme päivän lippu maksoi 30 SGD. Mikäli haluaa passin lyhyemmäksi aikaa, nin yhden päivän passi maksaa 20 SGD ja kahden päivän 26 SGD. Turistipasseja saa lisäksi seuraavista paikoista niiden aukioloaikoina: Ang Mo Kio Stn, Changi Airport (T2), Chinatown, City Hall Stn, Harboufront Stn, Orchard Stn ja Raffles Place Stn.

Ostettuani passin otin Bugisin juna-aseman läheltä taksin, jolla matkustin hotelliini. Taksi maksoi muistaakseni jotain 5 SGD luokkaa ja arvioisin matkan olleen jotain 3-4 km:n välillä. Hotelli vaikutti ihan siistiltä, tosin sellaiselta kiinalaisten omistamalta paremmalta hotellilta. "Kiinalaisuus" näkyi hotellin väreissä ja tyylissä. Kirjauduin hotelliin sisään, jonka jälkeen matkatavarani tuotiin huoneeseen. Huoneesta löytyi normaali varustus, muun muassa puhelin wc-pöntön vierestä :D

Netistä löytyneiden tietojen perusteella hotelli sijaitsi 1 km:n päässä keskustasta. Katsoin kellosta, että Clarke Quay'hin (keskustaa) käveli noin 15-20 minuuttia rauhalliseen tahtiin. Hotellin lähellä ei ollut metroasemaa (lähin Clarke Quay'ssa), mutta bussipysäkki oli hotellin edessä. Koska neljän tähden hotellissa oltiin, on kaikki vähän kallista. Internet-yhteys (5h) maksoi 16 SGD ja litran pullo vettä vajaa 12 SGD. Maksoin huonetta netistä varatessani huoneesta 12 SGD enemmän per yö, jotta siihen sisältyi aamupala. Jos olisin ostanut sen vasta hotellista, olisi hinta ollut enemmän - muistaakseni 19 SDG.

Kun olin saanut saanut siistittyä itseni, lähdin bussilla Little Indiaan, joka oli yhtä värien sinfoniaa taas kerran. Alue näytti kivemmalta, kuin Kuala Lumpurin vastaava. Kävin syömässä intialaista ruokaa Andhra Curry-ravintolassa (www.andhracurrysingapore.net). Tämän jälkeen lähdin kävelemään kohti Arab Streetia, joka ei ollut kummoinen paikka. Kiertelin vielä katselemassa keskustassa samoja paikkoja, joita olin kiertänyt pimeän aikaan edellisellä kerralla.

Lopulta päätin lähteä paljon kehutulle Night Safarille Singaporen eläintarhaan, jota oli paljon kehuttu. Yritin kysellä ihmisiltä, millä bussilla eläintarhaan pääsee omatoimisesti, mutta jokainen sanoi vähän eri juttuja. Ymmärsin jonkun henkilön puheista, että lippuluukulta saisi omatoimisesti lippuja noin 20 SGD hintaan.

Lopulta päätin ostaa matkan Duck@Orchard -matkatoimiston kautta (www.ducktours.com.sg), jonka tiski sijaitsi Suntec City -ostoskeskuksessa. Aikuisen lippu maksoi 45 SGD ja lasten lippu 33 SGD. Hintaan sisältyi meno-paluu -matkat eläintarhaan sekä sisäänpääsy (matkan kokonaiskesto oli noin 4,5h). 

Matka eläintarhaan kestää ruuhkasta riippuen noin 30 minuuttia. Perillä näytettiin pääsyliput, jonka jälkeen alueella pystyi kiertelemään. Alueella oli ravintoloita, kauppoja ja siellä pystyi kiertämään aluetta pienellä minijunalla tai kävellen eläimiä katsellen, osallistua Night Show'hun, jossa koulutetut eläimet tekivät temppuja sekä katsella tulishow'ta.

Eläintarha oli kyllä hieno sekä luonnonmukainen. Alueella olevat jotkut eläimet olivat sellaisia, etten ollut sellaisia ikinä luonnossa nähnyt. Vain vallihaudat erottivat osan eläimistä ihmisistä siinä vaiheessa, kun aluetta kierrettiin minijunalla. Ne alueet joissa eläimet olivat, oli valaistu, mutta silti tuntui että oli vähän liian hämärää. Lisäksi liikkuvasta minijunasta ei saanut otettua kunnollisia valokuvia niistä. Kävellen en ehtinyt kiertämään aluetta. Night Show ja tulishow olivat ihan hienoa katseltavaa ja ne oli tehty osittain huumorilla.

Kaikesta hyvästä huolimatta mietin jälkikäteen, että olisiko eläintarhaan pitänyt sittenkin tulla ajan kanssa oma-aloitteisesti? Nyt tuntui, että kaikki aika meni jonottamiseen, sillä perjantai-iltana oli ruuhkaa. Ensimmäinen minijuna lähti klo 19.30 ja siihen piti jonottaa jonkun aikaa. Kierros kesti 40 minuuttia. 

Tämän jälkeen menin jonottamaan Night Show'hun ja kun sieltä pääsin, ehdin hetken aikaa katsomaan Tulihow'ta enkä viitsinyt enää lähteä katsomaan eläimiä omin päin, sillä muuten olisi tullut liian kiire bussille. Ja vaikka monet eläimistä ovatkin enemmän yöeläimiä ja ovat suojassa kuumimpaan aikaan, niin ehkä olisi ollut kiva käydä katsomassa eläimiä vielä silloin, kun on vähän valosaa. Lisäksi alue oli melkoinen rahastuspaikka, kuten muutkin turisteille rakennetut paikat.

Jäin myöhemmin pois bussin kyydistä Clarke Quay'ssa, jossa kiertelin katsomassa perjantai-illan huumaa. Liikkeellä oli paljon illanviettäjiä, jotka ruokailivat joen varressa sekä viettivät iltaa drinkkilasien ääressä rennolla fiiliksellä. Olimme ajaneet ennen tätä bussilla Singaporen suosituimman ostoskadun Orchard Roadin ohi, jonka varrella on myös baareja sekä yökerhoja. Tuntui, että vaikka sielläkin oli paljon ihmisiä, ei tunnelma ollut niin rennon oloista, vaan ennenmminkin sellaista konservatiivisempaa.

Ihmisten joukossa kävellessäni minulle tuli aavistuksen nukkavieru olo, sillä oli edellen samoissa vaatteissa, kuin missä olin koko päivän kierrellyt kaupunkia, reppu selässä sekä perinteiset urheilusandaalit suomalaisen turistin tyyliin. Ilman meikkiä ja nihkeän hikisenä. Tuntui siltä, että varsinkin naiset olivat hyvinkin laittautuneita, muodikkaita ja tyylikkäitä.

Turistisandaaleihin palatakseni yritän puolustautua sillä, että vaikka minulla oli mukana ihan siistit kaupunkikäyttöön soveltuvat kesäkengät, juhlavat varvassandaalit, rantavarvastossut ja lenkkarit, en voinut niistä mitään muita käyttää, kuin näitä urheilusandaaleja. Minulle tuli jo ensimmäisen päivän jälkeen rakkoja, jotka ovat uusiutuivat paljon kävelyn vuoksi, vaikka vaihdoin jalkineita. Viimeisinä päivinä yksi kohta tulehtui ja jouduin puhkaisemaan sen, kun siinä oli märkää. Ja sitä paitsi käytän niitä mutenkin ulkomaanreissuilla, sillä ne pysyvät tukevasti jalassa ja ovat suhteellisen hyvät kävelyyn.


SINGAPORE 28.04.2012

Aamu alkoi ukkosella, harmaalla taivalla ja lopuksi tuli kunnon, noin tunnin kestänyt kaatosade. Kun sade loppui kävelin metrolle Clarke Quay'hin ja matkustin siitä HarbourFrontin asemalle, josta otin yhden suunnan matkan Caple Carilla Sentosan (www.sentosa.com.sg) saarelle. Matka maksoi aikuiselta 24 SGD, joka kulkee 60 metrin korkeudessa. Näkeehän sieltä maisemia, mutta aavistuksen korkean paikan kammoisena se ei ollut minulle mikään rentouttava reissu. Piti nyt kuitenkin väkisin kokea sekin. Saarelle pääsee myös kävellen, autolla sekä Sentosa Expressillä. Ainakaan Caple Carilla tullessa saarelle ei ollut mitään erityistä sisääpääsymaksua, mutta muilla tavoin kulkiessa sellainen taitaa olla.

Vastassa minua odotti jonkinlainen Singaporen Disneylandin versio tai vastaava. Siitäkin huolimatta, että saarella on toiminut aikoinaan brittiarmeijan tukikohta ja että saaren aikaisempi nimi oli Pulau Blakang Mati ("saari, jonka perukoilla odottaa kuolema"). Saaresta alettiin tekemään 1972 vapaa-ajanaluetta, jolloin saari nimettiin nykyisen mukaiseksi, eli "rauhan ja levollisuuden saareksi". Vanhoilta ajoilta saarelta löytyy erilaisia historiallisia ja kulttuurikohteita.

Muuten saari on täynnä erilaista vapaa-ajan toimintaa; huvipuistoa, rantoja, elämyksiä, hotelleja, ravintoloita, Universal Studios Singapore, puistoja, elokuvateatterikelkkarataa, vaijeriköysirataa, flying trapez-piste, museoita, Underwater World (www.underwaterworld.com.sg), Dolphin Lagoon, kasino jne... Moniin näistä paikoista on oma pääsymaksu. Saaren sisällä pystyy matkustamaan taksilla tai ilmaiseksi bussilla tai minijunilla.

Sentosan retken aikana aurinko oli alkanut paistamaan ja päätin lähteä hotellin uima-altaalle ottamaan aurinkoa. Paahtamisen jälkeen lähdin bussilla Orchard Roadille, joka oli täynnä shoppailijoita. Menin ensin Emerald Hill Streetille, jossa asui ennen vanhaan peranakoita. Peranakat ovat kiinalaismiesten ja malesialaisnaisten varakkaita jälkeläisiä. Talot olivat todella kauniita.

Katukierroksen jälkeen menin syömään saman kadun varrella sijaitsevan Pernakan Placessa sijaitsevaa Alley-baariin syömään peranaka-ruokaa, eli peranakan fried ricea. Annos oli iso ja sen hinta veden kanssa oli 25 SGD. Täytyy muistaa, että ruokalistojen hinnoista puuttuu tarjoilupalkkio (10%), joka lisätään lopulliseen laskuun.

Ruoan jälkeen kävelin katua edestakaisin ja kävin muutamassa ostoskeskuksessa, jotka alkoivat ahdistamaan. Liikaa liikkeitä, liikaa ihmisiä ja runsauden paljous. Ihan kuin olisi eksynyt Hulluille Päiville. Lopulta otin metron, jolla matkustin Chinatowniin, joka oli mukavampi paikka kuin Kuala Lumpurin vastaava. Täällä sai olla rauhassa eikä juuri kukaan yrittänyt huudella ja kaupata mitään. Chinatownin markkinat ovat aamusta ilta yhteentoista ja ne sijoittuvat lähinnä Pagoda Streetin, Temple Streetin ja Smith Streetin varsille.

Samalla kävin pistäytymässä alueella sijaitsevassa Sri Mariamman Temple (hindutemppelissä) sekä Buddha Tooth Relic Temple and Museumissa. Näin myös mielenkiintoisen näyn em. buddhatemppelin edessä olevalla aukiolla. Siellä oli iso läjä kiinalaisia keski-ikäisiä miehiä ja naisia, jotka tanssivat saman koreografian mukaan erilaisen musiikin tahdissa. Ehkä kaikkein vaikuttavin näky oli keski-ikäinen kiinalainen mies, joka oli pukeutunut country-vaatteisiin ja tanssi stetson päässä Rihannaa :D

Chinatownista siirryin Clarke Quay'hin, jossa oli taas paljon ihmisiä. Menin lopulta Grazy Elephant-nimiseen baariin (www.crazyelephant.com), jossa olin huomannut edellisenä iltana soitettavan live-rokkia ja bluesia, joka on musiikkia omaan makuuni. Baarissa maksoi yhden pintin irlantilainen siideri 18 SGD. Alkoholi on mielestäni aika kallista Singaporessa. Huomasin, että eräässä ravintolassa maksoi kaksi viinilasillista Happy Hourin aikaan 14 SDG.

Lopulta lähdin kävelemään pitkin Singaporenjoen vartta kohti hotelliani. Huomasin, että Singaporessa moni juo porukalla "pussikaljaa" joen ylittävillä silloilla. Tai itse asiassa he eivät juoneet kaljaa, vaan heillä oli "pussiviskiä" tai muita viinaksia. Olen käsittänyt, ettei olut ole Singaporessa halvimmasta päästä, koska se tuodaan Singaporeen pääsääntöisesti muualta. On tosin olemassa Tiger-niminen olut, joka on paikallista.


SINGAPORE 29.04.2012

Viimeinen päivä Singaporessa alkoi runsaalla aamiaisella sekä tavaroiden pakkaamisella, jonka jälkeen luovutin huoneeni. Koska lentoni Suomeen lähti vasta puolen yön aikaan, jätin tavarani hotellin matkatavararoiden säilytyshuoneeseen. Lisäksi minulle annettiin mahdollisuus käyttää hotellin uima-allasta aina ilta yhdeksään saakka. Otin altaalla mutaman tunnin aurinkoa, jonka jälkeen lähdin kiertelemään kauppakeskuksia.

Tällä kertaa en mennyt Orchard Roadille, vaan lähdin kiertämään Suntec Cityn-ostoskeskusta (www.sunteccity.com.sg), jossa ei ollut liian kovaa tungosta. Viihdyin siellä paljon paremmin, kuin Orchard Roadilla. Shoppailin aikani ja löysin itselleni jopa muutamat kengät. Olin törmännyt Malesiassa ja Singaporessa siihen, ettei sieltä tahtonut löytyä minun kokoisille (41) jaloille kenkiä ja vaatteitakin on vähän hankalaa löytää, mikäli ne eivät ole joustavasta materiaalista tehtyjä. Aasiassa myydään myös usein yhden koon vaatteita. Tässä em. kenkäliikkeessä oli kenkiä naisille aina kokoon 40 saakka. Itse ostin liikkeestä koon 41 ja 42 kenkiä, sillä heidän kokonsa oli silti pienempiä kuin mitä Suomessa. Ohimennen mainitakseni olen joskus aikoinani ostanut Thaimaasta varvassandaalit, jotka olivat heidän mittapuunsa mukaan kokoa 46 :D

Shoppailun jälkeen kävin syömässä kauppakeskuksen japanilaisessa MOF-ravintolassa (www.ministryoffood.com.sg) ja halusin testata muutakin kuin sushia. Tilasin itselleni hot-plate curry  setin, joka piti sisällään naudanliha-currykastiketta, riisiä, misokeittoa sekä mereneläväsalaattia. Lisäksi otin lohisushia, jonka päälle oli valutettu makeahkoa mangokastiketta sekä sushia, jossa oli makeaa maissia, majoneesia sekä kurkkua. Ruoka oli erinomaista. Jälkiruoaksi kävin syömässä suklaajäätelöannoksen Swensen's jäätelöbaarissa, jossa on maailman parhaat jäätelöannokset ja joita en voi millään vastustaa. Olen aiemmin törmännyt tämän amerikkalaisen ketjun (www.swensens.com) jäätelöbaareihin Thaimaassa.

Kauppakeskuksen Food Courtin vieressä oli "kuuluisa" fengsui-oppien mukaan tehty suihkulähde, jonka kävin myös katsastamassa. Tarinan mukaan oikean käden kastaminen suihkulähteen veteen ja suihkulähteen kiertäminen kolme kertaa myötäpäivään tuovat hyvää onnea. No tätähän piti luonnollisesti kokeilla itsekin.

Kävin myös muutamassa muussa lähellä olevassa kauppakeskuksessa- CityLink Mallissa (www.citylinkmall.com) ja Raffles City Shopping Centressä (www.rafflescity.com.s) , joihin pääsi maan alla olevien käytävien kautta. Samalla kävin palauttamassa metroaseman lippuautomaattiin joukkoliikennekortin, josta sain takaisin pantin (1 SGD). Tämän jälkeen menin hotellin uima-altaalle suihkuun sekä valmistautumaan kotimatkaa varten. Otin hotellilta taksin, joka vei minut Changin lentäkentälle. Matka kesti noin 25 minuuttia ja maksoi 20 SGD.

Lentokenttä vaikutti toimivalta ja se on taidettu rankata yhdeksi maailman parhaista lentokentistä (www.changiairport.com). Minulla oli ollut tarkoitus palauttaa käytössäni ollut turistipassi lentokentän lipunmyyntipisteeseen, mutta se oli mennyt harmikseni jo kiinni ja näin minulta jäi saamatta pantti (10SGD). Lentokentällä riitti kauppoja ja joitakin ravintoloita. Kävin syömässä viimeisillä dollareilla ehkä tähän mennessä huonoimman hampurilaisateriani Texas Chicken-hampurilaisketjussa. Pöydästä noustessani potkaisin vahingossa vasemman jalan jalkaterän matkatavarakärryyn melkoisella voimalla. Kipu oli valtaisa, sillä kärryyn osui juuri se jalkaterän alue, jossa oli jo ennestään tulehtunut rakko.

Lento lähti tunnin myöhässä, sillä lentokoneessa havaittiin joku tekninen vika. Lentomatka meni kuitenkin yllättävän hyvin täpötäydessä lentokoneessa, mikäli jättää huomioimatta sen, että lähellä oli aika paljon huutavia lapsia. Onneksi minulla oli mukanani korvatulpat, niskatyyny sekä silmälaput, joiden avustuksella sain nukuttua koneessa ehkä noin kuutisen tuntia. Oli hyvä, että lento oli yölento ja lapsetkin nukkuivat.

Kotiin tullessani huomasin normaalin lentokoneturvotuksen lisäksi, että kärryihin satuttamani jalka oli melkoisen turvonnut. Sen verran, ettei siihen mahtunut mitään muuta kenkää, kuin urheilusandaalit, joita olin käyttänyt matkani aikana. Lähdin lääkäriin näyttämään jalkaani ja lääkäri määräsi minulle antibiootit sekä viiden päivän sairasloman. Mikäli tätä jalka-asiaa ei huomioida, reissuni meni muten melkoisen mukavasti.


MIETTEITÄ...

Jos käyn nyt jälkikäteen läpi matkaani, täytyy todeta että Malesia oli mielestäni mukavampi matkakohde kuin Singapore. Singapore on siisti, hieno ja toimiva bisneskaupunki, jossa on ihan kiva olla muutamia päiviä. Tästä huolimatta koen, että se on jotenkin persoonaton ja ihmisiin ei saa samalla tavalla kontaktia kuin Malesiassa. Singapore sopii ihmisille, jotka haluavat lomaltaan luxusta. Toisaalta jos Aasiassa pitäisi asua vakituisemmin, niin Singapore olisi siihen hyvä vaihtoehto.

Malesian Kuala Lumpur oli kiva paikka. Siellä riitti kuhinaa, aitoutta ja elämää laidasta laitaan. Se on värikäs kaupunki, josta löytyy niin luxusta kuin köyhyyttä. Malesialaiset ihmiset olivat aivan ihania ja hyvin sosiaalisia ilman sen kummepia taka-ajatuksia tai huijaustarkoitusta. Varmasti huijaustakin esiintyy, mutta itse en huomannut joutuvani sellaisen uhriksi.

Kaiken kaikkiaan Thaimaan Koh Lipestä jäi positiivinen kuva ja sitä voi verrata tunnelmaltaan joiltain osin nuorekkaisiin Phi Phi tai Koh Phanganin saariin. Voisin kuvitella, että jaksaisin olla saarella maximissaan viikon ja silloinkin pitäisi olla kavereita mukana. Itse saaren pystyy käymään läpi ehkä muutamassa tunnissa, koska se on niin pieni. Olen itse sen verran aktiivinen, että pelkkä makaaminen alkaa pidemmän päälle puuduttamaan ja haluan nähdä, kokea sekä tehdä erilaisia juttuja.

On vaikeaa sanoa, minkälainen meininki ja kuinka paljon Koh Lipellä on ihmisiä high seasonilla, mutta nyt oli sellaista sopivan rauhallista sekä letkeää. Kaikessa rauhallisuudessaan paikka vaikuttaa turisteille tehdyltä, joka on reppumatkailijoiden suosiossa. Erään baarinpitäjän mukaan saarella on low seasonilla noin 200 vakituista asukasta ja high seasonilla noin 500, kun väkeä tulee manterelta töihin baareihin ja muualle.

Lipellä saa ajan kulumaan chillaillen, aurinkoa ottaen, uiden, meloen, sukeltaen, snorklaten, veneretkiä tehden, ravintolassa syöden ja juoden.  Lipeltä löytyy ruokaravintoloita, baareja, apteekki, sairaala, koulu, posti, internet-kahviloita, majoituspalveluita joka lähtöön (lähinnä bungalow-tyyppisiä), matkatoimistoja, sukellusfirmoja, turistipoliisi jne. Pankkiautomaattia ei ole, mutta rahaa voi vaihtaa seko nostaa esim. joissakin hotelleissa ja kaupoissa. Kaupat tuntuvat menevän kiinni noin klo 22-24.00 välillä samoin kuin ruokaravintolat. Baarit ovat auki käsittääkseni noin klo 01.00 saakka yöllä kuten muuallakin Thaimaassa. Tai ainakin niiden pitäisi olla.

Malesian Langkawista jäi sinällään ihan ok kuva, vaikkakin vähän tylsä. Siitäkin huolimatta, että olin saaren vilkkaimmalla rannalla. Onni oli se, että vuokrasin mopon, jolla pääsin liikkumaan ympäri saarta sekä näkemään erilaisia paikkoja. Mikäli olisin ollut koko ajan Pantai Cenangilla, olisi aika käynyt pitkäksi. Jos haluaa vain ottaa aurinkoa, harrastaa vesiurheilujuttuja ja syödä, niin sitten Pantai Cenang menettelee. High seasonilla on todennäköisesti turistien lisääntyessä enemmän tarjolla aktiviteetteja sekä illanviettoa.

Pantai Cenangin ranta olisi voinut olla parempi ja puhtaampi. Palvelut ovat suhteellisen hyvät ja esim. pankkiautomaatti löytyy, samoin kuin rahanvaihtopisteitä. Apteekkia ei tosin osunut silmään. Langkawin reissun parasta antia olivat ystävälliset ihmiset, kauniit maisemat sekä ihastuttavan värikkäät talot.

Forexin valuuttalaskuri ei jostain syystä toimi, joten tässä on napsu.fi-sivujen laskuri, jos kiinnostaa vertailla noita hintoja: http://www.napsu.fi/matkailu/valuuttalaskuri