torstai 28. huhtikuuta 2011

CAFE MATTOLAITURI

Kävin tiistaina hierojalla Iso Roballa sekä ostamassa itselleni pari keittokirjaa Hobboksista saman kadun varrelta. Ostokset tehtyäni huristelin talvisäilöstä otetulla mopo-skootterillani Kaivariin testaamaan uuden meren rantaan tulleen kahvila Mattolaiturin.

Ulkonäöltään Mattolaituri vaikutti yksinkertaisen tyylikkäältä ja modernilta kahvilalta, joka sopii ympäristöön yllättävän hyvin. Jollain tapaa kahvilarakennus tuo mieleen Olympiastadionin ja funkkiksen. Tosin en ole mikään erilaisten tyylisuuntien tunnistamisen ammattilainen, mutta tällainen mielikuva minulle tulee.

Tässä alkuvaiheessa Mattolaiturin ympäristö vaikuttaa vielä luonnollisesti keskeneräiseltä rakennustyömaalta, mutta uskon sen paranevan ajan myötä, kun/jos kahvilan pihamaalle tulee jotain vihreää.



















Vähän ikävää oli se, että kahvilassa ei ole sisätiloja, jonne voisi mennä kylmällä, sateella tai kovin tuulisella ilmalla suojaan. Siis muualle kuin wc:hen. En sitten tiedä, tuleeko tämä vaikuttamaan kahvion suosioon silloin, kun ilmat eivät suosi.

Nyt kyseisenä päivänä siellä käydessäni aurinkoisesta ilmasta huolimatta tuuli jonkun verran, enkä löytänyt kahvilasta yhtään paikkaa, jossa olisin ollut suojassa tuulelta. Toivottavasti heillä on asiaan joku hyvä ratkaisu, jota en itse kahvilassa käydessäni huomannut tai joka on tulossa.

Toisaalta aika harvoin Kaivariin tulee lähdettyä huonolla ilmalla kahville, mutta olisi mukavaa, jos kahvilassa olisi voinut käydä myös talviaikaan lämmittelemässä kaakaomukillisella kävelylenkin lomassa eikä vain kevät- ja kesäaikaan.

Hyvällä säällä ongelmaksi voi muodostua palvelun hitaus. En huomannut katsoa, oliko tiskillä yksi vai kaksi kassaa, mutta toivon hartaasti että niitä on kaksi.

















Kahvilan kattoterassi on tosi kivanoloinen paikka, sieltä näkyy mukavasti joka suuntaan ja siellä pystyy ottamaan mukavasti aurinkoa. Valitettavasti vain vieressä menevältä Ehrenströmintieltä kuuluvat autojen hurinat melko hyvin kattoterassille.




Miinusta annan myös henkilökunnan hymyttömyydelle. Seuratessani kahvilan henkilökuntaa näytti siltä, että kaikilla oli naama sitruunalla. Ymmärrän kyllä, että henkilökunnalla voi olla stressikäyrä melko korkealla, kun hommat eivät alkuvaiheessa vielä pelitä sillä tavoin, kuin pitäisi ja kun ympärillä hyöri jos jonkinnäköistä työmiestä, mutta siitä huolimatta voisi vähän edes yrittää.

Lisää miinusta tuli siitä, että kaikki suolainen syötävä oli lähestulkoon loppu. Jäljellä oli croissanttien lisäksi kolme täytettyä leipää - kahta eri laatua, joiden sisältö ei valitettavasti miellyttänyt.

Mattolaiturin Facebook -sivuilla kyllä pahoiteltiin täytettyjen leipien loppumista lauantaina 23.02 ja luvattiin, että pääsiäisen jälkeen tulee lisää. Itse kävin kahvilassa tiistaina 26.4 iltapäivällä eikä tilanne ollut ilmeisesti juurikaan parantunut. Mahtaako sitten olla niin, että kahvilassa ei ole omaa keittiötä, jossa noita tuotteita voisi valmistaa vai eikö asioita osata vielä kunnolla ennakoida? Loppujen lopuksi tyydyin juomaan teetä ja menin muualla syömään suolaista.

















En nyt muista minkälaisia hintoja lähellä olevassa Ursulassa ja Carusellissa pidetään, mutta Mattolaiturissa hinnat olivat mielestäni vähintääkin keskitasoa tai keskitason yläpäässä. Kakkupalat maksoivat muistaakseni noin 6,50 - 7,80 euron välillä ja ne olivat aika pieniä. Tavallisia pullia olisi saanut muistaakseni 3 eurosta ylöspäin. Täytettyjen leipien hintoja en muista tarkkaan, mutta muistini mukaan niistä olisi pitänyt pulittaa ainakin 7,50 euroa.

Negatiivisesta kritiikistä huolimatta aion kyllä mennä kahvilaan uudestaankin. Mikäpä sen mukavampaa, kuin katsella matonpesijöitä aurinkoisella ja lämpimällä säällä. Toivotaan, että kahvilan henkilökunnan ilme muuttuu vähän aurikoisemmaksi ja tuotevalikoima pysyy laadukkaana eikä lopu kesken.

Aurinkoista kesää odotellessa!

maanantai 25. huhtikuuta 2011

25.04.2011

Olin lauantaina katsomassa Fitness Classic 2011 -kisoja. Kisojen yhteydessä oli pienimuotoiset messut, jossa pääsi muun muassa tekemään itselleen kehonkoostumusanalyysin 15 eurolla.

Analyysi tehtiin Inbody 720 -laitteella, eli sillä samalla, jolla mittautin itseni kesäkuussa 2010 Helsingin Urheilulääkäriasemalla (linkistä löytyy kuva laitteesta): http://varsinainensekametelisoppa.blogspot.com/2010/09/28062010.html

Erona tässä ja aiemmassa mittauksessa oli se, että tämä mittaus tehtiin vaatteet päällä ilman kenkiä, kun aiemmassa mittauksessa päälläni oli pelkät alushousut. Viime kesänä oli dieetillä ja mittausajankohtaan mennessä painoni oli ehtinyt putoamaan 5,5 kiloa. Dieetin aikana pudotin painoa yhteensä noin 13,5 kiloa noin neljän kuukauden aikana. Osa kiloista tuli takaisin ja dieetin jälkeen paino on heitellyt lähinnä 76 ja 78 kilon välillä.

Nyt tässä lauantaina suoritetussa mittauksessa minulla oli ylimääräisistä vaatteista tulevien kilojen lisäksi vielä todennäköisesti ylimääräistä lomareissun jälkeistä turvotusta, sillä painoni oli mittauspisteen vaa'an perusteella 81,1 kiloa. Tänä aamuna ilman vaatteita tehdyssä mittauksessa omalla kotivaa'allani painoni oli pudonnut 77,2 kiloon. Toki vaa'oissa voi olla myös eroja.

En välttämättä osaa tulkita tuloksia kaikilta osin täysin oikein, mutta näyttäisi siltä, että lihasta on tullut aavistuksen lisää. Sinällään en kaipaa sitä lisää, mutta positiivista on se, että lihasta ei hävinnyt dieetin aikana sen kummemmin. Tai ainakin, että olen onnistunut saamaan sitä lisää dieetin loppumisen jälkeen, mikäli sitä hävisi.

Jaksan kuitenkin ihmetellä edelleen sitä, että kuinka ison tavoitepainon tuo testi antaa. Vaikka olen mielestäni ihan "normaalissa" kunnossa ulkoisesti, on minulla silti vähän ylimääräistä rasvaa. Voisi kuvitella, että testi ehdottaisi jonkun verran pienempää tavoitepainoa siitäkin huolimatta, että minulla on lihasta. Ehkä tuossa kuitenkin haetaan sitä "normaalinaista".

En myöskään osaa katsoa testituloksista sitä, mitkä ovat niitä tärkeitä kohtia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Outoa oli myös se, että luumassani on yht'äkkiä vähentynyt viime vuoden mittauksesta 0,06 kiloa. Mihin se yhtäkkiä häviää, vai onko kyse normaaliheitoista mittaustuloksessa?

No, yhtä kaikki... Nämä uusimmat suuntaa-antavat mittaustulokset näette tässä alla. Suluissa kesäkuun 2010 tulokset:


PERUSTIEDOT:

Ikä: 40 vuotta
Pituus: 173 cm
Kokonaispaino 81,1kg (kesäkuussa 2010: 82,5 kg)


KEHONKOOSTUMUS:

Pehmytkudosmassa 59 kg (kesäkuussa 2010: 58,6 kg)
Rasvaton massa 62,6 kg (kesäkuussa 2010: 62,2 kg)
Kehon nesteet 45,8 L (kesäkuussa 2010: 45,5 L)

Solunsisäinen neste (ICW) 28,7 L (normaalialue: 20,3 ~ 24,9) --> (kesäkuussa 2010: 28,5L)
Solunulkoinen neste (ECW) 17,1 L (normaalialue: 12,4 ~ 15,2) --> (kesäkuussa 2010: 17 L)

Proteiinimassa 12,4 kg (normaalialue: 8,7 ~ 10,7) --> (kesäkuussa 2010: 12,3 kg)
Mineraalit: 4,35 kg (normaalialue: 3,03 ~ 3,71) --> (kesäkuussa 2010: 4,35 kg)
Rasvamassa 18,5 kg (normaalialue: 12,9 ~ 20,6) --> (kesäkuussa 2010: 20,3 kg)
Luumassa 3,63 kg (normaalialue: 2,49 ~ 3,05) --> (kesäkuussa 2010: 3,69 kg)


LIHAS - RASVADIAGNOOSI:

Paino 81,1 kg (normaalialue: 54,7 ~ 73,9) --> (kesäkuussa 2010: 82,5 kg)
Lihasmassa 35,5 kg (normaalialue: 24,7 ~ 30,2) --> (kesäkuussa 2010: 35,3 kg)
Rasvamassa 18,5 kg (normaalialue 12,9 ~ 20,6) --> (kesäkuussa 2010: 20,3 kg)


PAINODIAGNOOSI:

Painoindeksi (kg/m2) 27,1 (normaalialue: 18,5 ~25,0) --> (kesäkuussa 2010: 27,6)
Rasvaprosentti (%) 22,8 (normaalialue: 18,0 ~ 28,0) --> (kesäkuussa 2010: 24,6)
Vyötärö-lantiosuhde (WHR) 0,89 (normaalialue: 0,75 ~ 0,85) --> (kesäkuussa 2010: 0,89)


LIHASTASAPAINO (RASVATON MASSA):

Oikea käsi 3,54 kg --> (kesäkuussa 2010: 3,51 kg)
Vasen käsi 3,50 kg --> (kesäkuussa 2010: 3,48 kg)
Keskivartalo 27,4 kg --> (kesäkuussa 2010: 27,4 kg)
Oikea jalka 9,32 kg --> (kesäkuussa 2010: 9,19 kg)
Vasen jalka 9,23 kg --> (kesäkuussa 2010: 9,15 kg)

Arvio hauiksen ympärysmitasta luun kanssa 34,4 cm:ä --> (kesäkuussa 2010: 35,0 cm:ä) ja ilman luuta 28,1 cm:ä --> (kesäkuussa 2010: 28,1 cm:ä)


RAVITSEMUSTILA-ARVIO:

- Proteiinit normaali (vaihtoehdot: normaali/vajaa) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Mineraali normaali (vaihtoehdot: normaali/vajaa) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Rasva normaalirajoissa (vaihtoehdot: normaali/vajaa/yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)


PAINONHALLINTA:

- Paino yli (vaihtoehdot: normaali/alle/yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Lihakset hyvä (vaihtoehdot: normaali/hyvä/alle) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Rasva normaali (vaihtoehdot: normaali/alle/yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)


PAINODIAGNOOSI:

- Painoindeksi yli (vaihtoehdot: normaali, alle, yli, huomattavasti yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Rasvaprosentti normaali (vaihtoehdot: normaali, yli, huomattavasti yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Vyötärö-lantiosuhde yli (vaihtoehdot: normaali, yli, huomattavasti yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)


KEHON TASAPAINO:

- Ylävartalo tasapainossa (vaihtoehdot: tasapainossa/lievä epätasapaino/suuri epätasapaino) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Alavartalo tasapainossa (vaihtoehdot: tasapainossa/lievä epätasapaino/suuri epätasapaino) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Ylä- ja alavartalon suhde lievässä epätasapainossa (vaihtoehdot: tasapainossa/lievä epätasapaino/suuri epätasapaino) --> (kesäkuussa 2010: sama)


KEHON RAKENNE:

- Yläkeho hyvä (vaihtoehdot: normaali/hyvä/heikko) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Alakeho hyvä (vaihtoehdot: normaali/hyvä/heikko) --> (kesäkuussa 2010: normaali)
- Lihakset hyvä (vaihtoehdot: normaali/hyvä/heikko) --> (kesäkuussa 2010: sama)


TERVEYSARVIO:

- Kehon nesteet normaali (vaihtoehdot: normaali/alle) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Nesteindeksi normaali (vaihtoehdot: normaali/lievä ödeema/ödeema) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Elintavat: normaali (vaihtoehdot: normaali/huomio/riski/huomattava riski) --> (kesäkuussa 2010: sama)


TESTIN MUKAAN:

Tavoitepaino: 81,1 kg --> (kesäkuussa 2010: 80,8kg)
Painokotrolli 0,0 kg --> (kesäkuussa 2010: -1,7kg)
Rasvakontrolli 0,0 kg --> (kesäkuussa 2010: -1,7kg)
Lihaskotrolli 0,0 kg --> (kesäkuussa 2010: sama)
Fitness indeksi 93 --> (kesäkuussa 2010: 91 pistettä)
Perusaineenvaihdunta (BMR) 1723 kcal (normaalialue 1605,1 ~ 1879,5) --> (kesäkuussa 2010: 1714 kcal)
Solumassa (BCM) 41,1 kg (normaalialue 29,1 ~ 35,5) --> (kesäkuussa 2010: 40,9 lg)
Obesity 126% (normaalialue 90 ~ 110) --> (kesäkuussa 2010: 128%)



Tässä vielä kuva Fitness Classic 2011 -kisan body fitness -kisan lyhyen sarjan (alle 163 cm:ä) finalististeista. Sarjan voitti Heidi Sorsa, toiseksi tuli Marie Silmäri ja kolmanneksi Tiina Vaskelainen, jotka kaikki olivat hyvässä kisakunnossa. Sorsa sai kuitenkin ansaitusti isoimman pokaalin.



Tässä vielä FAST.TV:n kisakooste:













perjantai 22. huhtikuuta 2011

PÄÄSIÄISTÄ!

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille!

Itse vietän pääsiäistä kotona. Palasin eilen Thaimaasta, jossa vietin aikaa Koh Changilla sekä Bangkokissa. Matkatuliaisina toin nuhan, jonka johdosta olen aivastellut sekä niiskutellut pari päivää. Nyt alkaa jo vähän helpottamaan.

Huomenna menen katsomaan Fitness Classic 2011 -kisoja Kulttuuritalolle ja illalla sitä voisi pistäytyä mahdollisesti jossain yön sykkeessä, mikäli mieli ei ole muuttunut siihen mennessä. Maanantaina alkaakin sitten jo arki työn merkeissä.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

EAT PRAY LOVE

En kyllä käsitä, miten jotkut jaksavat hehkuttaa tätä leffaa. Käsikirjoitus vaikutti joltain kenen tahansa rakkaudennälkäisen ja siirapista tykkäävän kirjoittamalta, jossa ei ollut mitään kunnon sisältöä minun makuuni. Elokuvan tarina perustuu Elizabeth Gilbertin samannimiseen muistelmateokseen. Vaikka elokuvan punainen lanka - oman elämän hidastaminen ja oman tien/itsensä löytäminen tekisi meille kaikille hyvää, ei se tässä elokuvassa tapahdu kuitenkaan kovinkaan realistisesti.

Elokuvan pilataan liialla romantisoinnilla, jolla saadaan aikaan se, että elokuva vaikuttaa tyhjänpäiväiseltä Hollywood -tarinalta. Uskon, että elokuvalla olisi ollut paljon enemmän annettavaa, mikäli se olisi tehty erilaisella otteella. Elokuvassa esiintyvä itsensä etsiminen ja henkellisyys tuodaan esille turhan keinotekoisesti. Tässä elokuvassa kaikki tuntuu olevan elokuvan päähenkilölle turhankin helppoa.

Näyttelijäsuoritukset olivat keskinkertaisia ja tuntuu, että Julie Robertsin tyyli on ja pysyy vuodesta toiseen. Hänen kohtalokseen on jäänyt esittää elokuvassa kuin elokuvassa sensuellia, rakkaudessa pettynyttä, haavoittuvaa tai rakkaudennälkäistä söpöä naista ja siinä se ura sitten olikin. Javier Bardemin osalta kyseisessä elokuvassa näyttelemisessä on kyse ehkä pikemminkin rahasta tai tekemisen puutteesta.

Plussaa elokuvassa olivat kauniit ja itselle tutut maisemat, jotka toivat mieleen muistoja Italiasta, Intiasta ja Indonesian Balilta. Elokuvassa annettiin myös muutamia kauniita ja toteuttamisen arvoisia elämänohjeita, mutta ne hukkuvat sen kaiken siirapin alle.

Elokuva oli sen verran huono, etten oikeastaan edes jaksa pohtia sen syvintä olemusta sen kummemmin ja arvostelu jää yhtä laihaksi kuin elokuvan anti. Elokuva sopii hetkiin, jolloin ei ole muutakaan tekemistä suklaan syönnin ja yksin vällyjen alla makaamisen ohella.

 

SALUTORGET

http://www.royalravintolat.com/salutorget/

Tämä Brofeltin talossa ja Sarvikuonon korttelissa sijaitseva, Royal -ravintolaketjuun kuuluva ravintola on mielestäni ihan siistin ja "arvokkaan" näköinen paikka, josta löytyi kangasliinat sekä -servetit.

Rakennuksessa on alun alkaen ollut kauppapuoteja. Lisäksi rakennuksessa on ollut pankkitoimintaa sekä kaupungin rahatoimisto. En tiedä, onko ravintolan tilalla ollut aiemmin pankkisali, mutta jollain tavoin siellä on pankkisalimaista tunnelmaa olettaen, että lattia ja pylväät ovat vanhaa perua.




















Asiakaskunta koostui lauantai-iltana lähinnä nuorista aikuisista, joista huokui vaatetuksen ja muun olemuksen perusteella sellainen tuntuma, että Salutorgetin jälkeen he saattoivat siirtyä viettämään iltaa Ravintola Teatterin yökerhoon. Oli joukossa toki keski-ikäisiäkin sekä muutama lapsi, mutta yleisilme vaikutti noin muuten aika nuorekkaalta. Jonkun verran ravintolassa häiritsi se, että pöydät olivat liian lähekkäin toisiaan ja jos halusi, saattoi seurata vaivatta naapuripöydän keskustelua.

























Kun tutustuin etukäteen ruokalistaan, en oikein löytänyt listalta mitään sellaista, jota olisin halunnut ehdottomasti maistaa ja testata. Listalta löytyvät ruoat olivat joiltain osin melko klassisia, vaikka löytyi joukosta vähemmän klassisiakin vaihtoehtoja.

Lopulta päädyin tilaamaan Chef's Menun, josta löytyi pääruoasta rakastamiani makuja, eivätkä menun muutkaan ruoat saaneet minu nyrpistelemään nenääni. Menun normaalihinta olisi ollut 45,50 euroa, mutta Stockmannin asiakaskortilla annoksen sai 36,30 eurolla, joka oli ihan ok hinta. Muuten ruokalistalla olevien annosten hinnat olivat mielestäni hiukan keskiarvoa korkemmat.

Alkuruokana söin jokirapukeittoa ja pääruoaksi paistettua kuhaa ja kampasimpukkaa, sahramirisottoa sekä fenkolikastiketta. Annosten osalta jäin kaipaamaan vähän suurempaa vaivannäköä annosten asettelun osalta. Kysehän on kuitenkin ravintolasta, jota pidetään käsitykseni mukaan suhteellisen laadukkaana paikkana. Lisäksi nämä lämpimät ruoat eivät olleet tarpeeksi lämpimiä, vaan haaleita.





































Ruoan maku oli molemmissa lämpöisissä annoksissa melko mitäänsanomatonta, mautonta ja suolatonta. Asiaa auttanut se, että pöydästä puuttui suola ja pippuri, joita olisimme luonnollisesti pyytäneet pöytään, mikäli tarjoilja olisi kiireiltään ehtinyt lähelle meitä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lopputulema on se, että ruoka oli syötävää, mutta ei niin hyvää kuin odotin sen olevan ennakko-odotusteni perusteella tuossa ravintolassa.

Jälkiruokana syömäni vadelmauunijäätelö oli annoksista ehkä paras, mutta ei sekään täydellinen. Aika makea annos, jossa ei ollut mitään niin erikoista, mikä olisi säväyttänyt. Ystäväni syömä lime-jogurttimousse ja chilillä maustettua hedelmäsalaatti maistui paremmalta ja raikkaammmalta. Annoksesta valokuvaa ottaessa lasissa näkyi tosin vähän ei-houkuttelevasti tahmaisia sormenjälkiä...




 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kiitettävän arvosanan annan tarjoilijalle, joka hoiti hommansa "arvokkaasti", mutta samaan aikaa rennosti. Tarjoilijan tiedustellessa mielipiteitämme ruoasta, mainitsin hänelle suolattomuudesta sekä haaleudesta ja tarjoilija hoiti homman loppuun tyylikkäästi kysymällä, maistuisiko meille kahvi tai tee, jos hän tarjoaa. Ja kyllähän meille maistui. Tarjoilija oli tippinsä ansainnut.
 

perjantai 1. huhtikuuta 2011

RAVINTOLA MUMMOLA




















http://www.ravintolamummola.fi/

Kävimme ystäväni kanssa syömässä Vantaan Tikkurilassa sijaitsevassa Mummola -ravintolassa viime tiistaina.

Ravintolassa oli ihania huonekaluja ja aika kiva mummolamainen tunnelma, vaikka ei kuitenkaan ihan se aito. Tunnelmaa pilasi aavistuksen ehkä se, että "mummola" oli uudenaikaisessa ravintolassa ja joiltain osin vähän "tekemällä tehty". Jotenkin sitä haluaisi, että tällaiset paikat olisivat jossain puutalossa aidossa ympäristössä ja että kaikki tavarat olisivat oikeasti vanhoja, eivätkä uusvanhoja.

Salista












Salista














Salista















Ravintolassa oli kyllä ihan hauskoja oivalluksia ja yksityiskohtia. Esimerkkinä mainittakoon naistenhuone, jossa ovet olivat verhoiltu puu-wc:ksi ja jossa soi linnunlaulu.

"Puu-wc"




















"Puu-wc:n" ovi




















Olimme itse ravintolassa iltapäivällä eikä siellä ollut tuolloin kauheaa kuhinaa. Paikalla olleet asiakkaat olivat suuremmilta osin eläkeiässä olevia ihmisiä. Muistaakseni siellä oli vain muutamia vähän nuorempia henkilöitä heidän lisäkseen.

Ravintolan yhdessä nurkassa on "kauppa", jossa myydään erilaisia elintarvikkeita, lastenvaatteita sekä polkupyöriä. Kauppanurkkauksen olemassaolo ei häirinnyt yhtään, vaan jollain tapaa se sopi siihen ravintolan yhteyteen sekä tunnelmaan, sillä tuotevalikoima oli sellaista uusvanhaa ja maalaismaista. Lisäksi ravintolassa oli taidenäyttely, jossa oli esillä eri taiteilijoiden maalaamia tauluja.

Kauppanurkkaus


















Kauppanurkkaus



















Palvelu oli erinomaista ja oli mukavaa, että tarjoilija oli huumorimiehiä, joka oli heti mukana läpänheitossamme, jota suolsimme ulos silloin, kun ei ollut ruokaa suussa. Lisäksi tämä mukava kiva miestarjoilija läjti esittelemään meille saunatiloja (= saunakammari) ja "etu- ja peräkammareita" (= kabinetteja) oma-aloitteisesti, kun kysyimme niistä jotain. Ravintolan ja kaupan lisäksi ravintolasta voi varata saunatilat ja "peräkammarit". Lisäksi heillä on catering -palvelu.

Peräkammari




















Peräkammari














Saunakammari
















Ruoka-annokset eivät olleet mitään gourmet -teoksia, kuten niiden ei kuulu ollakaan "mummolassa". Valitettavasti ruoan maku ei kuitenkaan ollut minun mielestäni ihan sieltä kiitettävimmästä päästä, vaan pikemminkin vain perushyvää. Kouluarvosanoin ehkä jotain seiskan ja kasin välillä.

Lounasaikaan ja viikonloppuisin ravintolassa on ala carten lisäksi seisova pöytä. Annosten hinnat olivat ihan edullisia tai ainakin kohtuullisia ja annolset ovat ihan täyttäviä.

Menut
























Kotimaista

























Itse söin lihapullat perunamuusilla. Annoksessa ei mielestäni ollut oikein tarpeeksi makua eikä suolaa. Ystäväni, jonka makutottumukset ovat erilaiset, tykkäsi kyllä annoksestani, jota hän maistoi. Samoin hän tykkäsi omista muikuistaan perunamuusilla. Molemmissa oli vähän tylsästi sama lisuke eli fenkoli-kurkkuja, jotka maistuivat vähän mitäänsanomattomilta. Olisi ehkä pitänyt valita joku toinen annos.


Lihapullat perunamuusilla


















Muikkuja perunamuusilla




















Jälkkäriksi söin köyhiä ritareita, joissa niissäkin olisi saanut olla vähän enemmän makua, vaikkakin se oli ihan syötävää. Ystäväni mustikkapiirakassa oli mielestäni enemmän makua, mutta ystäväni jäi kaipaamaan jälkiruokaansa lisää makeutta.

Köyhät ritarit



















Mustikkapiirakkaa



















Kun kysyin tarjoilijalta siitä, että miksi ravintolassa on kansainvälistä ruokaa eikä kunnon vanhanajan kotiruokaa, niin tarjoilija kertoi sen johtuvan menekistä. Läskisoosia kuulemma syö tänä päivänä hyvin harva tyyppi ja osa ruoista katsotaan ehkä liikaa perinneruoaksi. Itse jotenkin vierastan sitä, että "mummolamaisessa" ravintolassa tarjotaan tiramisua, caesar -salaattia, etanoita ja sen sellaista. Meidän mummolassa ei ainakaan tarjottu, mutta ehkä olen aikaani jäljessä :)

Suosittelen ravintolaa kuitenkin jo ihan tunnelmansa vuoksi.