EAT PRAY LOVE

En kyllä käsitä, miten jotkut jaksavat hehkuttaa tätä leffaa. Käsikirjoitus vaikutti joltain kenen tahansa rakkaudennälkäisen ja siirapista tykkäävän kirjoittamalta, jossa ei ollut mitään kunnon sisältöä minun makuuni. Elokuvan tarina perustuu Elizabeth Gilbertin samannimiseen muistelmateokseen. Vaikka elokuvan punainen lanka - oman elämän hidastaminen ja oman tien/itsensä löytäminen tekisi meille kaikille hyvää, ei se tässä elokuvassa tapahdu kuitenkaan kovinkaan realistisesti.

Elokuvan pilataan liialla romantisoinnilla, jolla saadaan aikaan se, että elokuva vaikuttaa tyhjänpäiväiseltä Hollywood -tarinalta. Uskon, että elokuvalla olisi ollut paljon enemmän annettavaa, mikäli se olisi tehty erilaisella otteella. Elokuvassa esiintyvä itsensä etsiminen ja henkellisyys tuodaan esille turhan keinotekoisesti. Tässä elokuvassa kaikki tuntuu olevan elokuvan päähenkilölle turhankin helppoa.

Näyttelijäsuoritukset olivat keskinkertaisia ja tuntuu, että Julie Robertsin tyyli on ja pysyy vuodesta toiseen. Hänen kohtalokseen on jäänyt esittää elokuvassa kuin elokuvassa sensuellia, rakkaudessa pettynyttä, haavoittuvaa tai rakkaudennälkäistä söpöä naista ja siinä se ura sitten olikin. Javier Bardemin osalta kyseisessä elokuvassa näyttelemisessä on kyse ehkä pikemminkin rahasta tai tekemisen puutteesta.

Plussaa elokuvassa olivat kauniit ja itselle tutut maisemat, jotka toivat mieleen muistoja Italiasta, Intiasta ja Indonesian Balilta. Elokuvassa annettiin myös muutamia kauniita ja toteuttamisen arvoisia elämänohjeita, mutta ne hukkuvat sen kaiken siirapin alle.

Elokuva oli sen verran huono, etten oikeastaan edes jaksa pohtia sen syvintä olemusta sen kummemmin ja arvostelu jää yhtä laihaksi kuin elokuvan anti. Elokuva sopii hetkiin, jolloin ei ole muutakaan tekemistä suklaan syönnin ja yksin vällyjen alla makaamisen ohella.