tiistai 14. syyskuuta 2010

TOMAATTI-VUOHENJUUSTOPIIRAKKA

1 pkt (400 g) pakastettua piirakkataikinaa
3 rkl vihreää pestoa
1 tlk (150 g) tuorevuohenjuustoa (itse käytin Soignonin yrtti-valkosipuli-vuohenjuustokuutioita sekä tavallista vuohenjuustoa)
0,5 dl hienonnettua tuoretta basilikaa
1 yksikyntinen valkosipuli
4–6 tomaattia
1 tl balsamietikkaa
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria (tai tilkka hunajaa)
1 tl oliiviöljyä
(0,5 dl pinjansiemeniä)
(juustoraastetta)



• Anna pakastetaikinan sulaa jääkaapissa. Taputtele taikina tasaiseksi halkaisijaltaan noin 26 cm:n piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Anna taikinan mielellään levätä jääkaapissa noin puoli tuntia, jotta taikina ei paistettaessa vetäydy reunoilta

• Pistele taikinapohja haarukalla ja taittele taikinareunojen tueksi alumiinifoliosuikaleet. Paista pohjaa 225-asteisessa uunissa alaritilätasolla 10 minuuttia

• Poista foliosuikaleet ja levitä pesto tasaisesti piirakkapohjalle. Lisää pehmeä vuohenjuusto ja tasoita. Ripottele pinnalle hienonnettua basilikaa ja valkosipulia

• Leikkaa tomaatit ja oliivit ohuiksi viipaleiksi ja asettele limittäin muun täytteen päälle

• Pirskota mausteeksi balsamicoa ja ripauta suolaa, rouhittua pippuria ja sokeria (tai tilkka hunajaa) Lisää öljy mieluiten suihkepullosta tai varovasti tipoittain. Ripottele päälle halutessasi pinjansiemeniä ja juustoraastetta

• Paista piirakkaa 225-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia. Voit lisätä pinnalle koristeeksi tuoreen basilikan lehtiä ja mustia oliiveja. Tarjoa lisäksi raikkaita salaatinlehtiä

• Huom. Jos käytettävissäsi on pieniä annosvuokia, voit paistaa jokaiselle oman tomaatti-vuohenjuustopiiraan

Reseptiä mukailtu: http://www.maku.fi/resepti/tomaatti-vuohenjuustopiirakka



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti