torstai 10. maaliskuuta 2011

HAPPINESS THAI BUFFET (THAIMAALAINEN)

Osoite: Vuorikatu 14 (Kaisaniemen metroasema)

Kävin joku aika sitten syömässä ennen elokuviin menoa Kaisaniemen metroasemalla sijaitsevassa Happiness Thai Buffetissa ja täytyypä todeta, että tuskin menen toista kertaa.

Buffetissa tarjolla oleva thai-ruoka oli kyllä melkoisen mautonta kuraa yhtä ruokalajia lukuun ottamatta. Tarjolla oli kahta erilaista riisiä, nuudeleita, kasviksia, kevätkääryleitä, friteerattuja kanansiipiä sekä viittä erilaista kastiketta. Lisäksi ravintolassa myytiin sushia, mutta itse en niitä syönyt.

Thai-buffetin hinta oli 8,50 euroa, samoin kuin sushi-buffetin. Jos halusi ottaa molemmista bufefteista ruokaa, hinta oli 9,50 euroa. Sinällään tuo hinta ei ole paha, ottaen huomioon että tarjolla on monia erilaisia ruokia, mutta loppujen lopuksihan maku ratkaisee.

Osittain ruoan huonouteen (kuten kuiviin kanansiipiin) vaikutti myöhäinen ajankohta, koska ravintola oli menossa kiinni. Toisaalta ajankohdan ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa ruoan mausteisiin tai oikeammin niiden puuttumiseen.

En sitten tiedä, oliko oma kokemukseni poikkeuksellinen, sillä on ravintola saanut kehujakin tai sitten ihmiset eivät tiedä hyvän thai-ruoan päälle mitään: http://eat.fi/helsinki/happiness

Palvelusta en sano juuta enkä jaata, sillä ruoka maksettiin kassalle eikä kanssakäymistä henkilökunnan kanssa juurikaan ollut. Henkilökunta esivalmisteli ruokia "ravintolasalin" puolella pöydässä, joka oli ehkä vähän suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna outoa. Thaimaassa jossain katukuppilassa se olisi luonnollisesti kuulunut asiaan.

Ravintolan ulkonäkö ei ole houkutteleva ja siisteys keskitasoa. Ravintola näyttää sellaiselta ohikulkupaikalta ja lähinnä työpaikkaruokalalta, johon tullaan syömään kiireesti lounas.

12 kommenttia:

  1. Eat.fi-sivustolla kehutaan mun mielestä ihan uskomattoman paskojakin paikkoja, kuten Seaside Garden kiinalaista, joka sijaitsee Ullanlinnassa. Mautonta ruokaa, toinen annos ei lisäksi ollut pätkääkään sitä mitä yleensä se ruokalaji on (nyt en muista annosta).

    VastaaPoista
  2. Makuja on monenlaisia. Osa ihmisistä on saattanut tottua mauttomampaan ruokaa ja heille putoo mikä tahansa ruoka hyvällä ruokahalulla alas. Osalla taas saattaa olla vähän kokemusta ulkona syömisestä sekä autenttisesta ruoasta, jolloin he eivät paremmasta tiedä.

    Makuasioista ei kait voi kiistellä, mutta olen sitä mieltä, että huonosta mausta voi valittaa. Sitä vartenhan minäkin täällä toisinaan avaudun :)

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat vain yksi Kiinalaisesta joka käyttivät toisesta Maa nimi huijamisesta. HAPPINESS THAI BUFFET ravintola omistaja, kokki ja töintekijä he ovat Kiinalaisia.

    VastaaPoista
  4. Omistajien taustoista en itse tiedä, mutta loppujen lopuksi asia minulle on aika sama. Pääasia on, että ruoka on hyvää.

    Kieltämättä sitä on joskus itsekin miettinyt, että pitääkö ruoanvalmistajan olla itse esimerkiksi tahimaalainen, jotta hänen tekemänsä thaimaalainen ruoka on "aitoa"?

    Vai riittääkö "aidon" thaimaalaisen ruoan takeeksi se, että ruoka on valmistettu "aidon" thaimaalaisen reseptin mukaan, vaikka ruoanlaittaja olisi esimerkiksi suomalainen?

    VastaaPoista
  5. Minun mielestäni valitsit vähän huonot ruokalajit buffetista. Omia suosikkejani ovat kanavartaat, friteeratut kanat, tofukastike ja valkoinen riisi hapanimeläkastikkeella enkä niitä lautaseltasi löytänyt. Itse pidän paikan ruoasta kovasti. Tietysti ilta vaikuttaa valitettavasti myös ruoan laatuun.

    VastaaPoista
  6. Maistelin kyllä varmaan kaikkia ruokia, mitä buffetissa oli tuolloin tarjolla. Kanavartaista tykkään itsekin, mutta niitä ei ollut tarjolla samoin kuin ei ilmeisesti noita muitakaan mainitsemisiasi.

    Olen syönyt todella monissa thaimaalaisissa niin suomessa kuin Thaimaassakin ja tämä kokemus yksi huonoimmista.

    VastaaPoista
  7. Happiness on ehkä yksi kovimmista safkapaikoista stadissa. Sushit taistelee ihan samalla viivalla punapalloravintoloiden kanssa. Muu buffetsafka vaihtelee eripäivien mukaan. mm. keskiviikkosin on keppejä tarjolla sekä frittikuhaa. Muulloin frittipallot ovat kanaa. Paikan emäntä ms Pong on kaupungin kovin täti. Lounasaikaan tekee vakioasiakkaille tilaa pöytään vaikka väkisin. Tässä ravintolassa ei istuskella ja hörpitä kahvia. Jos suosii sushia ja laarista saatavaa mättöä, niin suosittelen ehdottomasti. 10+ arvosana.

    VastaaPoista
  8. Et selvästikkään osaa arvostaa hyvän buffeelaarin antimia. Miljöö ravintolassa kuin Hong Kongin syntisissä ruokakortteleissa ympärillä sattuu ja tapahtuu sekä välillä voit tuntea metron tuoman tuulahduksen ihollasi tai spurgun löykän niskassasi. Suosittelen käymään paikassa lounasaikaan, jolloin iloinen nainen on palvelualttiimmillaan.

    VastaaPoista
  9. Meinasin mennä (seuralaiseni kanssa) Happineksen buffettiin ulkopöytään istumaan, jolloin syntyi ensimmäinen kokemus paikasta: Täti karjaisi, "Hei te kaksi - menette sisälle istumaan!" Jos en olisi osannut varautua paikan asiakaspalvelun tyyliin etukäteen, niin olisin helposti häippässyt saman tien. OK mesta, ei kummampi, melko kiirettä on kiireimpään aikaan, muulloin hiljaista ja rennompaa: tänään sinne.

    VastaaPoista
  10. Minäkin olen päättänyt sen verran muuttaa asennettani, että ajattelin käydä joku päivä testaamassa ton paikan sushit.

    VastaaPoista
  11. Niin itse olen kyseissä paikassa syönyt ainakin 50 kertaa parin viime vuoden aikana jonka se nyt auki on ollut. Kyllä väittäisin sen olevan erinomainen buffa.Loistava keitto, tuoreita kaviksia, hyvät perusmaut joita voi ja ehkä pitääkin vähän tuunaa. 4,5/5

    VastaaPoista
  12. Itse olen käynyt myös 10+ kertaa syömässä ja laatu on ollut omasta mielestäni hyvä. Rauhallista tai kiireetöntä tunnelmaa tai hyvää asiakaspalvelua ei välttämättä paikassa saa, mutta hinta/laatu on omasta mielestäni lyömätön.

    VastaaPoista