perjantai 7. lokakuuta 2011

THE TREE OF LIFE

Elokuva oli tehty visuaalisesti erittäin kauniisti ja näyttelijäsuoritukset olivat hyviä. Elokuvassa ei pahemmin ollut vuorosanoja, vaan näyttelijöiden ilmeillä oli suurempi rooli. Elokuvassa olleet vuorosanatolivat enemmänkin monologityyppisiä keskusteluja oman itsensä tai Jumalan kanssa.

Samalla elokuva oli hyvin tekotaiteellisen oloinen. Se oli pitkästyttävä ja sen katsomisesta meni "hapoille". Sitä alkoi jo soimaamaan itseään, että onko sitä liian pinnallinen tai tyhmä, kun elokuvaa tuntui raskaalta seurata ja kun tuntui, ettei ihan kaikkia kohtia tajunnut. Koko ajan olisi pitänyt yrittää ymmärtää, mitä mikin elokuvassa toteutettu tai näytetty juttu symbolisoi. Luulen, että jos olisin ottanut pohjalle muutaman macig mushroomsin, olisi matka elokuvan parissa voinut sujua joutusammin sekä tajuntaa paremmin laajentaen.

Elokuvan alkupuolella käytiin aivan liian pitkään maailman syntyä läpi. Katsoin kellosta, että noita alkuräjähdyksiä ym. kesti jotain puolen tunnin ja tunnin välillä. Tässä vaiheessa harkitsin vakavasti jo poislähtöä, mutta sitten jäin kuitenkin odottamaan, josko elokuvassa tapahtuisi jotain. Melko turhaan odotin.

Uskon, että monilla muilla katsojilla oli samat fiilikset, sillä ihmiset olivat koko elokuvan ajan melko levottomia ja elokuvan päättymisen jälkeen ihmiset alkoivat spontaanisti nauramaan. Minulle tuli sellainen olo, että he olivat helpottuneita elokuvan päättymisestä.

Juoni vaikutti jonkinlaiselta kasvutarinalta. Siinä mies kävi läpi elämäänsä ja sen kulkuun vaikuttavia seikkoja. Miehen ankara isä halusi kasvattaa vanhimmasta pojasta kaltaistaan ankaralla otteella, joskus jopa simputtaen. Isä kuvitteli, että olemalla kova maailmassa pärjää paremmin ja pystyy puolustautumaan muita vastaan. Tuntui, että vanhin poika teki alkuun paljon asioita isäänsä miellyttääkseen saadakseen häneltä hyväksyntää ja rakkautta. Elokuvassa joella tapahtuva dinosaurus -kohtauskin kuvastikin melko hyvin tapaa isän ja pojan välejä.

Loppujen lopuksi vanhimman pojan miellyttämisenhalu muuttui kuitenkin vihaksi isää kohtaan. Siitäkin huolimatta, että poika muuttui koko ajan enemmän isänsä kaltaiseksi, vaikka ei olisi halunnut. Luulen, että vanhin poika oli kuitenkin isälle se kaikkein rakkain ja tärkein lapsi, vaikka samalla poika kärsi selkeästi muita lapsia enemmän isänsä käskyvallan alla. Kovista otteista huolimatta isä vietti paljon aikaa poikiensa kanssa. Ja kun perheessä alkoi tapahtumaan ikäviä asioita ja kun isä epäonnistui omissa jutuissaan, muuttui isäkin pehmeämmäksi ja loppujen lopuksi hän osasi jo pyytää asioita anteeksi. 

Perheen äiti taas oli toista maata ja yritti opettaa poijilleen rakastamisen tärkeyttä. Äiti oli vanhimmalle pojalle rakas, mutta samalla poika halveksi äidin kiltteyttä. Ehkä siksi, ettei äiti vastustanut tarpeeksi isää. Vanhin poika oli kuitenkin syvällä sisimmässään herkkä ja vapautui kovasta sekä tottelevaisesta roolista isän ollessa pois. Vanhimman pojan pehmeys tuli esiin myös silloin, kun hän tunsi syyllisyyttä pahojen tekojensa tähden.

Äiti taas tuntui rakastavan eniten nuorinta poikaa, josta tulikin eniten äidin kaltainen. Nuorimman pojan valtti ankaran isän suhteen oli se, että hän oli musikaalisesti lahjakas, joka oli perheen isälle tärkeää. Nuorimmalla  pojalla oli myös kanttia vastustaa isää. Mikäli isä olisi ollut musiikissa lahjakkaampi, olisi hänestä voinut tällä saralla onnistuessaan tulla paljon onnellisempi ihminen. Varsinkin vanhin ja nuorin pojista tuntuivat olevan toisilleen erityisen tärkeät, kun taas keskimmäinen poika vaikutti vähän väliinputoajalta. Elokuva kuvasi hyvin veljesrakkautta, nuorien poikien elämää kolttosineen.

Kasvutarinan lisäksi elokuva oli alusta loppuun jonkinlainen suruprosessi, jota perheen vanhin poika kävi läpi menetettyään jostain syystä nuorimman veljensä ja joka vaikutti koko perheen elämään. Vaikka perheen nuorimman pojan rooli ei ollut elokuvassa roolina iso, oli nuorimman pojan vaikutus elokuvan juoneen silti suuri. 

Joistakin hyvistä jutuista huolimatta tämä elokuva ei ollut mun juttu, vaikka alunperin odotinkin siltä paljon. Pidän syvällisistä elokuvista, mutta tämä meni liikaa yli.


2 kommenttia:

  1. loistava analyysi :) nauroin ääneen ja totesin, että eipä taida olla meikäläisenkään juttu.

    VastaaPoista
  2. Kävin katsomassa elokuvan heti tuoreeltaan ja yleisön reaktiot vaikuttivat juuri siltä mitä kuvailitkin. Kun lopputekstit alkoivat, sanoi joku kuuluuvaan ääneen, että "Vihdoinkin!" Minulla ei kylläkään ollut vaikeuksia katsoa leffaa kokonaan, mutta en myöskään ihastunut ikihyviksi.

    VastaaPoista