tiistai 15. helmikuuta 2011

LIHASKUNTOTESTI 08.02.2011

Järkkäsin tossa töissä huvin ja urheilun vuoksi lihaskuntotestin, johon osallistui yhteensä seitsemän kollegaa. Minä ja kuusi miestä.

Ideana oli kilpailla lähinnä itsensä kanssa ja katsoa, millaisessa kunnossa lihakset ovat. Tuloksia ei laitettu julkisesti mihinkään ylös, vaan ne annettiin ainoastaan osallistujien tietoon. Osallistujat saivat itse valita, mihin lajeihin he osallistuvat.

Kuntoluokkien arvioinnissa käytimme puolustusvoimien sekä omaa, työpaikkamme kuntotestin luokittelutaulukkoa, josta jälkimmäisestä pystyi tarkistamaan oman kuntoluokkansa joidenkin lajien osalta iän perusteella.

Työpaikkamme taulukossa tulokset olivat luokiteltu: huono, välttävä, keskitasoinen, hyvä, erittäin hyvä. Puolustusvoimien taulukossa ei ollut erottelua muuten kuin sukupuolen mukaan ja siellä tulokset oli luokiteltu: huono, tyydyttävä, hyvä, kiitettävä.

Ja koska kyseessä oli tällainen epävirallisempi testi, ei tekniikoihin kiinnitetty juurikaan huomiota. Pääasia oli, että liikkeet tehtiin suurinpiirtein yhdessäsovitun mukaisesti. Ja koska osallistujia oli vähän, emme jakaneet porukkaa mihinkään luokkiin painon, iän tai sukupuolen mukaan.


Lajeina olivat (toivottavasti muistan noi aikarajat oikein, tarttee tarkistaa vielä):

- leuanveto omalla painolla, vapaavalintaisella otteella (mahd. paljon toistoja, ei aikarajaa)
- kyykky omalla painolla (mahd. paljon toistoja 60 sek.)
- dippi omalla painolla (mahd. paljon toistoja, ei aikarajaa)
- selkä omalla painolla (mahd. paljon toistoja 60 sek.)
- etunojapunnerrus omalla painolla (mahd. paljon toistoja 60 sek.)
- vatsat omalla painolla (mahd. paljon toistoja 60 sek.)


Omat tulokseni olivat (nainen, 40v, 76 kiloa):

- leuanveto 14 toistoa (taulukkoa ei löytynyt)
- kyykky 28 toistoa (erittäin hyvä = 22 toistoa tai yli / työpaikan taulukko)
- dippi 12 toistoa (taulukkoa ei löytynyt)
- selkä 25 toistoa (erittäin hyvä = 24 toistoa tai yli / työpaikan taulukko)
- etunojapunnerrus 25 toistoa (kiitettävä = 22 toistoa tai yli / puolustusvoimien taulukko)
- vatsat 26 toistoa (erittäin hyvä = 23 toistoa tai yli / työpaikan taulukko)

3 kommenttia:

  1. No oliko toi joku ylläri että oot keskivertoa paremmassa kunnossa;) tää parikymppinen saa vedettyä ehkä maks 2 leukaa ja 12-15 punnerrusta:)

    VastaaPoista
  2. Toi on harjoittelykysymys. Joskus aikoinaan, kun aloin ekaa kertaa treenaamaan leuanvetoa, sain ekalla kerralla tasantarkkaan vedettyä yhden leuan.

    Sen jälkeen treenasin niitä joka kerta salilla käydessäni ja puolen vuoden kuluttua sain tehtyä jo 10 leukaa.

    Erinomainen perusliike, samoin kuin noi muutkin omalla painolla tehtävät jutut muun treenin ohessa.

    VastaaPoista
  3. Harjoittelu ja tekniikkkakysymys varmastikin.

    VastaaPoista