MISSÄ KULJIMME KERRAN

Pidin elokuvan puvustuksesta, lavastuksesta sekä ajankuvauksesta. Valitettavasti en tiedä niin paljon historiasta, jotta osaisin ottaa kantaa siihen, oliko elokuvassa jotain "virheitä", mutta minuun kaikki elokuvassa esitetty upposi ihan hyvin. Koin, että elokuvassa käsiteltiin esim. sisällissotaa ja siihen liittyviä asioita monen eri ihmisen näkökulmasta yhteiskuntaluokasta riippumatta.

Pidin myös siitä, että leffassa ei näytellyt suomalaisittain suuri "staroja" tai jos näytteli, niin he eivät olleet pääosassa. Ainakin minulle itselleni elokuvan pääosissa olevat suomenruotsalaiset näyttelijät olivat vieraita lukuun ottamatta Allun roolia näyttelevää Andreas af Enehielmia. Pääosin näyttelijät suoriutuivat mielestäni rooleistaan erittäin onnistuneesti ja elokuvan eri kohtauksissa olevat näyttelijöiden tunnelataukset olivat vahvoja.

Elokuvan päättyessä itselleni jäi kuitenkin sellainen tunne, että jotain jäi ehkä puuttumaan juonen osalta. Valitettavasti en osaa tarkemmin määritellä sitä, mitä se mahtaisi olla. Tästä huolimatta koen, että elokuva on suosittelemisen arvoinen.

Elokuva perustuu Kjell Westön menestysromaaniin Där vi en gång gått, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2006.

RAVINTOLA JUNSUI (HOTELLI BURJ AL ARAB, DUBAI)

Kävin viime lauantaina syömässä aamiaisen ravintola Junsuissa, nk. 7 tähden Burj al Arab -hotellissa Dubaissa. Mikäli haluaa päästä hotelliin, pitää sinne tehdä pöytävaraus (tai varata huone). Varausta tehdessä piti antaa luottokortin numero ja @-osoite.

Pukeutumiskoodi hotellin ravintoloihin on smart casual, johon löytyy ohjeet hotellin nettisivuilta. Itse olin pukeutunut kevyeen tunikaan, jossa oli aavistus kimallusta mukana sekä capri-housuihin.

Hotellin portilla oli vartija, joka kysyin varauskoodia, joka oli lähetetty @-osoitteeseen. Tämän jälkeen hotellin aulassa oli aulaemäntä, joka kysyi varausnumeroa uudestaan ja ohjasi eteenpäin. Lopuksi ravintolan aulassa kysyttiin samaa asiaa taas uudestaan, jonka jälkeen asiakkaat ohjattiin pöytiin ja heille esiteltiin tarjolla olevat vaihtoehdot. Henkilöllisyystodistusta ei kysytty missään, vaikka se oli pyydetty ottamaan mukaan.
 
Kyseisessä japanilaisessa Junsui -ravintolassa tarjotulla buffet -aamiaisella oli tarjolla aasialaisia ruokia sekä kansainvälisiä. Aamiainen maksoi 250 dirhamia, eli noin 50 euroa. Tarjolla oli muistaakseni 6-8 eri tiskiltä aamiaisruokia.

Tarjolla ollut aamiainen vastasi mielestäni suomalaista brunssia ja söin itseni sen verran täyteen, että seuraavan kerran ruokaa teki mieli vasta illalla. Aamiaisruoka oli ainakin kansainvälisellä puolella aika pitkälti samanlaista, kuin missä tahansa hotellissa, mutta paremmin sekä paremmista raaka-aineista valmistettua, kauniimmin esille laitettua ja vaihtoehtoja oli runsaammin. Aasialainen ruoka vaikutti enemmän lounas- tai päivällisruoalta. Tosin en ihan tarkkaan tiedä, mitä ympäri Aasiaa syödään aamuisin.

Tarjoilu oli ensiluokkaista ja ystävällistä. Tuntui, että kaikki toiveet huomioitiin eikä missään vaiheessa ei tullut sellaista tunnetta tarjoilijoiden puolelta, että olisi itse "rahvasta". Kaikkia asiakkaita kohdeltiin yhtä ystävällisesti ja hyvin, kuten paremmissa paikoissa (tai missä tahansa) kuuluukin kohdella. Tarjoilijoiden toimia ja asiakkaiden viihtyvyyttä valvoi hovimestari.

Pöytä oli katettu kauniisti tuoreen orkideaoksan kera ja kaikki pöydässä olleet marmeladit ym. olivat avaamattomissa purkeissa ja pöydässä oli valmiina paahdetut paahtoleivät sekä voi. Luonnollisesti pöydässä oli kangasliinat sekä -servetit.

Tarjoilijat toimivat huomaamattomasti taustalla, mutta joka ikinen kerta kun kävin hakemassa lisää ruokaa, oli ruokailuvälineet vaihdettu ja tee kaadettu kuppiin pöytään jätetystä teekannusta. Lisäksi tarjoilijat vaihtoivat kangasservetin, mikäli se oli likainen. Lisäksi he olivat ystävällisiä ja ottivat kuvia asiakkaista, jotka olivat tulleet ravintolaan hakemaan samanlaista elämystä kuin allekirjoittanutkin.

Ravintola itsessään muistutti jollain tavoin Sedu Koskisen ravintoloita, mutta oli luonnollisesti tyylikkäämmän ja kalliimman näköinen pienine bling-bling yksityiskohtineen sekä valoineen. Ravintolasta oli kauniit näkymät merelle. Hotellin aulan ja hissiaulan sisustus ei ollut mieleeni ja se näytti minun mielestäni vähän ”mauttomalta”. Toki sisutuksesta saattoi arvata, että siihen oli upotettu järjettömästi rahaa.

 Olin etukäteen kysynyt luvan valokuvaamiseen. En siis ollut ainoa, joka valokuvasi kyseisessä hotellissa ja ravintolassa. Minulle tuli mieleen, että hotellissa on mahdollisesti tietyt ravintolat, joihin päästetään keitä tahansa asiakkaita - myös ne, jotka eivät yövy hotellissa. Pohdinkin, että mahtoiko esim. tuo Junsui-ravintola olla kaikille avoin ns. ”karvalakkiravintola”.

Vaikka tuonne johonkin hotellin ravintolaan tekeekin pöytävarauksen, ei hotellissa pääse kiertämään missä tahansa. Sallittuja alueita oli hotellin aula, kakkoskerroksen hissiaula sekä alakerrassa maan tasossa oleva ravintola.

Olen syönyt aika paljon aamiaisia hotelleissa ja koska minulla ei ole laadukkaampaa vertailukohtaa tarjolla, annan Junsui-ravintolalle, sen aamiaiselle sekä palvelulle viisi tähteä. Mikään maata järisyttävä kokemus se ei ollut, vaikka olikin siitä hyvin tohkeissani. Saattaa olla jopa, että odotin kokemukselta vähän enemmän.

MEGAZONE

Vietimme viime viikolla lähimpien työtovereiden kanssa tyhy-päivää. Alun perin meillä oli tarkoitus mennä sienestämään sekä siirtyä myöhemmin sienimetsästä esimiehen luo viettämään iltaa. Sateinen koiranilma sai kuitenkin aikaan sen, että päätimme ottaa varasuunnitelman käyttöön ja menimme Salmisaaren liikuntakeskukseen pelaamaan megazonea.

Megazone sopii lähestulkoon kelle tahansa (suositusikäraja 7v.) ja peliin tarvitaan vähintään kaksi ihmistä. Itse olettaisin, että ihanteellinen määrä pelaajia on jotain 4-10 hengen välillä per joukkue. Enimmillään Salmisaaren radalle mahtuu 33 henkeä. Peliä voi pelata useampi joukkue kerrallaan.

Ennen peliä jokaiselle pelaajalla annetaan oma pelaajanimi, oman joukkueen värein varustetut ”panssariliivit” sekä laser-aseet. Peliasuksi kannattaa valita tummat liikuntavaatteet sekä hyvät jalkineet. Vaaleat vaatteet hohtavat ja tekevät sinusta helpon kohteen osua.

Kyseessä on fyysinen peli, jossa on tarkoituksena tuhota vastustajan tukiasema sekä osua vastustajiin laser-aseilla. Osumien seurauksena pelaajan liivistä ja laser-aseesta sammuvat valot. Osumasta huolimatta eliminoitu pelaaja voi kuitenkin jatkaa peliä sen jälkeen, kun valot syttyvät takaisin noin 10 sekunnin sisään.

Pelissä voi kävellä, juosta tai vaikka seistä, jos siltä tuntuu. Suorituksen tehoa voi siis itse säädellä oman kunnon mukaan. Peliä pelataan hämärällä uv-valoin ja lasersätein valaistulla ”kaupunkitaisteluradalla”, jonka seinät on maalattu mustaksi.

Itse olen sitä mieltä, että sopiva peli-aika kokonaisuudessaan 2-3 erää. Yksi erä kestää 22 minuuttia, jonka jälkeen on tauko. Tauon aikana ehtii hyvin käymään wc:ssä sekä pitämään juomatauon. Yhden erän hinta on 8,50 euroa/hlö, kaksi erää maksaa 15 euroa/hlö ja kolme erää maksaa 21 euroa/hlö. Megazoneen on myös mahdollista ostaa 10x sarjakortti, mikä maksaa 70,00 euroa/hlö.

Me pelasimme yhteensä kaksi erää. Ensimmäisessä erässä meillä oli kaksi neljän hengen joukkuetta sekä lisäksi peliin osallistui kolmas kahden hengen joukkue (isä ja poika), joita emme tunteneet entuudestaan. Pelin jälkeen saimme katsoa tulokset monitorista ja lisäksi meille tulostettiin vielä erikseen tuloslaput.

Mielenkiinnon vuoksi pidin sykemittarini käynnissä ja yhden 22 minuutin erän aikana minulla kului yhteensä 188 kaloria. Keskisyke oli 130 ja korkein syke oli 150, eli kyllä tuo ihan urheilusta menee parhaimmillaan. Pelin jälkeen oli aivan hikinen. Onneksi liikuntakeskuksessa on mahdollisuus käydä suihkussa sekä pitää tavaroita lukollisessa kaapissa.

En ole aiemmin käynyt pelaamassa tuota peliä eikä se ole sen kummemmin aiemmin kiehtonutkaan. Täytyy kuitenkin todeta, että kun pääsin lopulta uppoutumaan pelin tiimellykseen, menetin sille täysin sydämeni. Peliä voisi ehkä verrata värikuulasotaan, tosin tässä ei kukaan likaannu.

Pelin jälkeen siirryimme esimieheni luo, jossa saunoimme, söimme pitkän kaavan mukaan, nautimme viiniä ja vietimme mukavan illan. Olin itse valmistanut työtovereilleni alkuruoaksi kermaista kanttarellikeittoa kylmäsavuporolla sekä jälkiruoaksi omenapiirakkaa vanilja-mascarponetäytteellä, jonka reseptin bongasin Kinuskikissan blogista. Pääruoaksi söimme esimieheni valmistamaa porsaan sisäfileetä, valkosipuliperunoita sekä lisukkeita.

Kaiken kaikkiaan erittäin mukava tyhy-päivä :)

PUOLIMARATON 09.10.2011

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, olen harrastanut lenkkeilyä viimeiset pari vuotta suhteellisen säännöllisesti. Tätä ennen lenkkeilin hyvin harvoin ja jo kilometrin matkan juokseminen oli aivan kamalaa.

Siinä vaiheessa, kun vasemmassa kädessäni ollut tenniskyynärpää vaivasi minua kunnolla eikä kuntosaliharjoittelusta tahtonut tulla mitään, päätin alkaa lenkkeilemään. Ja vaikka sain käteni myöhemmin kuntoon, päätin silti jatkaa lenkkeilyä, jotta en menettäisi siihen mennessä saavuttamaani kestävyyskuntoani.

Toukokuussa 2010 kävin juoksemassa Naisten Kympin, joka sujui minulta muistaakseni aikaan 1h 9 minuuttia ja risat päälle. Naisten Kympillä hölkkääminen oli vähän hankalaa, kun ympärillä oli koko ajan kauheasti muita juoksijoita.

Nyt joskus alkukesästä 2011 aloin kypsyttelemään mielessäni puolimaratonille osallistumista. Päätinkin lopulta ilmoittautua Vantaan maratonille, kun tuon matkan juosseet tuttavani sanoivat, että jos jaksaa juosta kympin, jaksaa juosta myös puolikkaan.

Arvoin aluksi Espoon rantamaratonin ja Vantaan välillä, mutta Vantaa veti lopulta pidemmän korren, koska minulle jäi myöhäisemmän ajankohdan takia enemmän aikaa harjoitella. Lisäksi asiaan vaikutti se, että olin kuullut Espoon reitillä olevan enemmän nousuja kuin Vantaalla.

Ajattelin, että ensimmäiseksi puolikkaaksi on hyvä valita sellainen mahdollisimman ”kevyt” reitti. Monethan pitävät Vantaan maratonia nk. ”nopeana” maratonina ja sitä käydään usein juoksemassa silloin, kun pitää tehdä hyvä aika.

Talvella 2010-2011 en pahemmin lenkkeillyt, vaikka olin ostanut nastalenkkarit. Tämä johtui polveen tulleesta rasitusvammasta. Kävin myös testailemassa Cooper -kuntoa saaden tuloksiksi syksyllä 2010: 2370 metriä ja kesällä 2011: 2320 metriä. Kyseiset tulokset olivat ikäiselleni naiselle juuri ja juuri erinomaisen puolella. Näitä ennen olin juossut viimeksi Cooperin vuonna 1983, jolloin tulokseni oli 2710 metriä.

Nyt kesällä 2011 kävin lenkkeilemässä ehkä noin 2-3 kertaa viikossa. Yleensä lenkkini pituudet olivat 6-8 kilometrin välillä - muutaman kerran 10 ja 14 kilometrin pituisia, jotka sujuivat pääsääntöisesti mukavasti. Keräsin itselleni muutamista henkilöistä ”juoksupiirin”, keiden kanssa kävin lenkillä.

Noin kuukautta ennen varsinaista puolimaratonia kävin kokeilemassa 17 kilometrin lenkkiä, jonka aikana meinasin lähestulkoon kuolla. Sykkeet olivat todella korkealla, penikkatauti iski laittamalla säären etuosat kramppiin heti lenkin alussa ja myöhemmin reiteni menivät tukkoon ja oikeaa pakaraani alkoi pistämään jostain syvältä. Uskon, että edellisen yön yövuoro sekä liian kova vauhti kostautuivat.

Treenasin kesällä pelkkää peruskuntoa. Vauhtikestävyyttä en harjoitellut lainkaan ja sen kyllä huomasi, sillä vauhtini ei parantunut kesän aikana lainkaan. Eli mitään intervalleja tai nopeita lenkkejä en juossut, vaan pidin yllä pelkkää peruskuntoa.

Ennen puolikasta en asettanut itselleni mitään varsinaista aikatavoitetta, koska en yhtään tiennyt kuinka kroppani reagoi tuohon matkaan. Minulle jo pelkän puolikkaan maratonin juokseminen oli sinällään saavutus. Ja suunnittelin, että jos jaksaisin juosta sen kahteen ja puoleen tuntiin, olisin erittäin tyytyväinen.

Edellisenä päivänä ennen puolikasta tankkasin itseäni hiilihydraattipitoisella ruoalla ja illalla aloin juomaan Hartsportia. Join sitä seuraavana päivänäkin tasaisin väliajoin, jotta elimistö ehti tottua juomiseen. Aamulla ennen puolikasta söin tukevan hiilihydraattipitoisen aamiaisen ja muutamaa tuntia ennen ruisleipää sekä banaania. Lisäksi söin magnesiumtabletteja kaksinkertaisia annoksia aloittaen niiden syömisen viikkoa ennen itse juoksutapahtumaa.

Itse puolikas menikin sitten aivan loistavasti. Ensimmäisen kilometrin jälkeen suurin rysä loppui ja jokainen juoksija saattoi pitää itsellään sitä vauhtia, mitä halusi. Lisäksi löysin matkan varrelta erään kollegani, jonka kanssa juoksin aina 16 kilometriin saakka mukavia jutellen, jonka jälkeen hänen reitensä kramppasivat ja hän jatkoi matkaa kävellen.

Juoksun aikana pidin sykkeet sekä vauhtini koko ajan mahdollisemman tasaisena. Ensimmäisen 10 kilometrin aikana sykkeet olivat jotain 150-155 välillä ja viimeisen kympin aikana jotain 155-160 välillä. Viimeisen kilometrin aikana yritin vähän koventaa vauhtia ja juuri ennen maalia otin pienen spurtin. Maaliviiva ylittyi ajalla 2h 20min. 48sek. Olin aikaani ihan tyytyväinen, vaikkei se mikään huippuaika ollutkaan. Jälkikäteen tuntui siltä, että olisin voinut vielä vähän kiristää vauhtia, mutta toisaalta se olisi voinut myös kostautua.

Ja jos haluaa oiikein alkaa hifistelemään, voi ajasta vähentää käsittääkseni sen 27 sekunttia, jotka menivät alkuryysiksessä siihen, että pääsin ylipäätään ylittämään lähtöviivan. Kuulemani mukaan tuolla Vantaalla aika alkaa juoksemaan heti lähtölaukauksesta eikä vasta lähtöviivan ylitettyä. Tiedä sitten, pitääkö tämä paikkansa.

Juoksun aikana ilma oli kuin morsian. Lämpötila oli vähän päälle 10 astetta ja aurinko paistoi. Alusvaatteiden sekä lenkkareiden lisäksi minulla oli jalassa pitkälahkeiset juoksutrikoot sekä kaksi pitkähihaista paitaa, aluspaita sekä juoksupaita, joista toinen oli kyllä liikaa.

Lisäksi minulla oli vyölaukku, jonne olin laittanut glukoositabletteja, energiageeliä, nenäliinoja sekä musiikkivehkeet. Päähän olisi kyllä voinut laittaa jonkinlaisen liinan, joka olisi estänyt hien valumisen sekä hyvin päässä pysyvät aurinkolasit.

Juoksun jälkeen olo oli ihan hyvä. Venyttelin vähän pohkeitani, koska tuntui vähän, että niitä kiristi. Mitään varsinaista muuta venyttelyä en tehnyt. Yllättävää kyllä, illalla ja seuraavana päivänä en huomannut lihaksissani tai muualla kropassani mitään vaivoja.

Vantaan maraton oli kyllä ihan hyvin järjestetty. Viikkoa ennen kisaa huomasin, että olin vahingossa ilmoittautunut kokonaiselle maratonille enkä puolikkaalle. Matkan vaihtaminen sujui joutuisasti kisapaikalla tuntia ennen juoksua. Lisäksi paikalla oli Intersportin myymälä, josta sai ostaa juoksutarvikkeita alennetuin hinnoin. Itse reitin varrella tankkauspisteitä 3,5 kilometrin välein samoin kuin bajamajojakin.

En vielä laittanut itselleni juoksun suhteen mitään uutta tavoitetta, kuin että tästä eteenpäin alan treenaamaan myös vauhtikestävyyttä. Todennäköistä on, että tulen vielä joskus juoksemaan noita puolikkaita. Kokonaisesta maratonista en uskalla haaveilla, sillä se taitaa olla ihan hullun hommaa ;)

Ja jos oikein tarkemmin miettii, niin minun kohdallani ei todellisuudessa voi niinkään puhua juoksemisesta, vaan hölkkäämisestä. Käsittääkseni juoksemisesta voi puhua silloin, kun kilometri sujuu viidessä minuutissa tai sen alle.

P.S. Mikäli henkilöllisyyteni paljastuu tämän jutun kautta uteliaimpien tai tuttujen toimesta, niin pyydän ettei nimeäni tuoda esille, kiitos! :)


Maratonin historia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Maraton

Harjoittelun perustietoa: http://81.22.248.103/Default.aspx?tabid=3063

Kuntoplussan juoksuohjelma: http://kuntoplus.fi/liikuntasuunnitelma/ensimmainen-juoksuohjelma

Vantaan maraton: http://www.vantaanmaraton.net/

Espoon Rantamaraton: http://www.rantamaraton.fi/

Juoksukalenteri, tilastot ja tulokset: http://www.juoksija-lehti.fi/Default.aspx?tabid=2997

Minä ja muita päättömiä juoksijoita :D



SOVINTO

Kertomus alkoholistiperheen tyttärestä, joka joutuu kohtaamaan menneisyytensä äitinsä kuolinvuoteen äärellä. Tytär yrittää turhaan torjua vanhoja häpeällisiä sekä häneen ikäviä jälkiä jättäneitä tilanteita ja joutuu elämään ne uudestaan.

Elokuva on paikoitellen ahdistava ja pistää miettimään, pohjautuuko elokuvassa olevat kohtaukset elokuvanteossa mukana olleiden, elokuvan käsikirjoituksen tai alkuperäisromaanin kirjoittaneiden ihmisten omakohtaisiin kokemuksiin, sillä elokuva on sen verran uskottavasti tehty ja näytelty?

Olen sitä mieltä, että vain saman taustan kokeneet ihmiset kykenevät tuntemaan yhtä hyvin sen häpeän ja muut negatiiviset kokemukset, joita tässä elokuvassa tuodaan niin hyvin esille. Alkoholistiperheen lapselle salailu ja jatkuvat pettymykset alkoholistivanhempien turhiin lupauksiin ovat arkipäivää. Pullantuoksuisen ja turvallisen lapsuuden eläneet eivät kykene välttämättä ymmärtämään näitä asioita.

Uskon, että alkoholistiperheistä lähtöisin olevan ihmiset kykenevät löytämään elokuvasta itsensä joko kiltistä, toisinaan vanhemman roolin ottavasta, huolehtivasta, velvollisuudentuntoisesta, ylisuorittavasta ja ehkä vahvuuteen sairastuneesta perheen tyttärestä tai taustalle vetäytyvästä, hiljaisesta, yliherkästä ja jalkoihin jäävästä perheen pojasta. Joillekin alkoholistiperheen lapsille elokuva voi toimia terapeuttisena kokemuksena.

Varsinaista ”täydellistä” sovintoa en elokuvasta sinällään löytänyt, vaikkakin perheen tytär kykeni varmasti asioita läpikäydessään ymmärtämään joitakin vanhempiensa tekoja sekä antamaan niitä anteeksi. Yleensähän on niin, että oma vanhempi on aina se rakkain ja tärkein, oli hän kuinka alkoholisti tahansa.

Tuntui myös siltä, ettei kuolinvuoteella maannut äiti kyennyt näkemään omia virheitään täysin tai pyytämään tekojaan rehellisesti anteeksi, vaan pikemminkin pyrki selittelemään joitain tekojaan itselleen sekä tyttärelleen kaunistellen.

Elokuva kertoo ristiriitaisista tunteista omaa menneisyyttään ja omia vanhempia kohtaan. Vanhempia, joita samalla rakastaa ja joista on olemassa myös hyviä muistoja. Toisaalta vanhemmista, joita vihaa ja jotka ovat omalta osaltaan pilanneet lapsuutesi.

Vaikka elokuvan juoni ei sinällään ollut kummoinen, niin elokuva oli silti hyvä. Juonella ei ole elokuvassa niinkään tärkeää merkitystä, kuin elokuvan herättämillä tunteilla sekä hienoilla näyttelijäsuorituksilla.

Elokuva perustuu Susanna Alakosken romaaniin Svinalängorna (suomeksi Sikalat).

KERMAINEN SIENIKEITTO (KYLMÄSAVUPOROLLA TAI PEKONILLA)

(n. 4 hengelle)

2-4 dl sieniä (suppilovahveroita tai kanttarelleja)
1 litra vettä
1 sipuli
2 kanaliemikuutiota
1/2 pakettia Koskenlaskija -juustoa (natural)
50 g kylmäsavuporoa / pekonia
1 purkki kuohukermaa
8 cl sherrya
3-4 rkl vaaleaa maizenaa
musta- tai valkopippuria
sahramia
persiljasilppua
voita

Freesaa sipuli ja sienet voissa pehmeiksi, kunnes ylimääräinen neste poistuu. Lisää sekaan sherry, vesi, liemikuutiot ja Koskenlaskija. Kun liemi kiehuu, sekoita joukkoon maizena ja anna liemen hautua.

Lisää lopuksi hienonnettu kylmäsavuporo/pekoni sekä kerma ja anna keiton hautua. Lisää joukkoon pippuri, sahrami sekä hienonnettu persilja.
_____________

Voit halutessasi jättää keitosta pois sherryn ja sahramin. Lisäksi voit soseuttaa keiton ennen kylmäsavuporon/pekonin lisäämistä joko kokonaan tai siten, että erottelet alkuuvaiheessa osan (esim. puolet) freesatuista sienistä erilleen ja lisäät ne muun keiton joukkoon soseuttamisen jälkeen siten, että muuten samettisen keittoliemen sekaan lisätään freesattuja sieniä "näön" vuoksi.

Koristele keitto hienonnetulla persiljalla sekä kylmäsavuporolla/pekonilla ja tarjoile lämpöisen paahtoleivän kera.

Alkuperäisessä reseptissä keitto tehtiin suppilovahvereoista, kylmäsavuporosta ja saostam,iseen käytettiin vehnäjauhoja. Olen itse lisännyt reseptiin vaihtoehdoiksi kanttarellin, pekonin, maizenan, sherryn ja sahramin sekä ehdottanut tuota sosuttamista.

Resepti on kiertänyt työpaikallamme ja ymmärsin, että se olisi alunperin saatu työkaveriltani Jammulta. En tiedä, onko resepti alunperin hänen omansa vai onko Jammukin kopioinut sen jostain.

OMENAPIIRAKKA VANILJA-MASCARPONETÄYTTEELLÄ

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 ¼ dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
ripaus vaniljasokeria

Täyte:
1 ½ dl maitoa
1 ps vanhan ajan vaniljakastikejauhetta (Blå Band)
250 g mascarponejuustoa
400 g omenoita
1 ½ rkl siirappia
kanelia

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muutamassa erässä taikinaan. Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Mittaa maito kulhoon ja lisää vispilällä sekoittaen vaniljakastikejauhe. Anna jähmettyä hetken aikaa jääkaapissa. Sekoita joukkoon mascarponejuusto. Levitä täyte pohjan päälle.

Kuori omenat ja poista omenankodat. Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi. Asettele lohkot limittäin täytteen päälle.  Sirottele omenoiden päälle kanelia ja valuta niiden päälle siirappia.

Paista 200 asteessa 45 minuuttia. Suoja pinta foliolla, kun se on saanut hieman väriä.

______________

Pohjataikina oli mielestäni vähän löysää ja sitä oli vähän hankalaa levittää vuokaan. Alkuperäisessä reseptissä taikina pyydettiin levittämään voideltuun vuokaan, mutta voin lisäksi laitoin vuokaan korppujauhoja varmuuden vuoksi, jotta piirakan saisi irtoamaan vuoasta varmasti.

Alkuperäisessä reseptissä ei kerrottu käytetyn vuoan kokoa, mutta itse tein piirakan 2 litran foliovuokaan (piirakka piti kuljettaa kyläpaikkaan), joka oli liian pieni. Pohjataikina kuuluisi ilmeisesti olla aika ohut. Itselläni se jäi vähän paksuksi. Lisäksi laitoin alkuoperäisestä reseptistä poiketen pohjataikinan joukkoon vaniljasokeria ja omenasiivujen päälle kanelia.

Pienistä ongelmista huolimatta omenapiirakka sai kehuja maustaan. Valitettavasti unohdin ottaa piirakasta edustavan kuvan siinä vaiheessa, kun se oli vielä kokonainen ja kauniin näköinen. Nyt joudutte tyytymään rumaan kuvaan, josta löytyy jo leikattu piirakanpalanen. 

Alkuperäinen resepti löytyy Kinuskikissan blogista. 

PIIAT (THE HELP)

Lämminhenkinen, kepellä huumorilla ja rohkeudella höystetty elokuva 60-luvun arjesta syvässä etelässä Missisippissä. Keskiluokka elää omaa kulissiarkeaan ja kohtelee mustaa väkeä omaisuutenaan mustien pyörittäessä heidän arkeaan.

Vaikka pidinkin tästä elokuvasta, olisin toivonut siihen hiukan enemmän syvyyttä, sillä nyt sitä vain raapaistiin. Elokuvassa olisi voinut näyttää enemmäkin rajumpia kohtauksia sekä tuoda esille enemmän tuon ajan käsittämätöntä rotuerottelupolitiikkaa. Elokuva sai kyllä taas kerran tajuamaan sen, kuinka itsestäänselvänä sitä pitää nykyajan suhteellisen tasa-arvoista elämäänsä, jossa ihmisarvot ovat kunniassa.

Positiivista oli myös se, että rooleihin ei ollut valittu ihan niitä elokuvamaailman suurimpia tämän hetkisiä tähtiä.  Tässä elokuvassa naiset olivat päärooleissa miesten pysyessä taustalla.

THE TREE OF LIFE

Elokuva oli tehty visuaalisesti erittäin kauniisti ja näyttelijäsuoritukset olivat hyviä. Elokuvassa ei pahemmin ollut vuorosanoja, vaan näyttelijöiden ilmeillä oli suurempi rooli. Elokuvassa olleet vuorosanatolivat enemmänkin monologityyppisiä keskusteluja oman itsensä tai Jumalan kanssa.

Samalla elokuva oli hyvin tekotaiteellisen oloinen. Se oli pitkästyttävä ja sen katsomisesta meni "hapoille". Sitä alkoi jo soimaamaan itseään, että onko sitä liian pinnallinen tai tyhmä, kun elokuvaa tuntui raskaalta seurata ja kun tuntui, ettei ihan kaikkia kohtia tajunnut. Koko ajan olisi pitänyt yrittää ymmärtää, mitä mikin elokuvassa toteutettu tai näytetty juttu symbolisoi. Luulen, että jos olisin ottanut pohjalle muutaman macig mushroomsin, olisi matka elokuvan parissa voinut sujua joutusammin sekä tajuntaa paremmin laajentaen.

Elokuvan alkupuolella käytiin aivan liian pitkään maailman syntyä läpi. Katsoin kellosta, että noita alkuräjähdyksiä ym. kesti jotain puolen tunnin ja tunnin välillä. Tässä vaiheessa harkitsin vakavasti jo poislähtöä, mutta sitten jäin kuitenkin odottamaan, josko elokuvassa tapahtuisi jotain. Melko turhaan odotin.

Uskon, että monilla muilla katsojilla oli samat fiilikset, sillä ihmiset olivat koko elokuvan ajan melko levottomia ja elokuvan päättymisen jälkeen ihmiset alkoivat spontaanisti nauramaan. Minulle tuli sellainen olo, että he olivat helpottuneita elokuvan päättymisestä.

Juoni vaikutti jonkinlaiselta kasvutarinalta. Siinä mies kävi läpi elämäänsä ja sen kulkuun vaikuttavia seikkoja. Miehen ankara isä halusi kasvattaa vanhimmasta pojasta kaltaistaan ankaralla otteella, joskus jopa simputtaen. Isä kuvitteli, että olemalla kova maailmassa pärjää paremmin ja pystyy puolustautumaan muita vastaan. Tuntui, että vanhin poika teki alkuun paljon asioita isäänsä miellyttääkseen saadakseen häneltä hyväksyntää ja rakkautta. Elokuvassa joella tapahtuva dinosaurus -kohtauskin kuvastikin melko hyvin tapaa isän ja pojan välejä.

Loppujen lopuksi vanhimman pojan miellyttämisenhalu muuttui kuitenkin vihaksi isää kohtaan. Siitäkin huolimatta, että poika muuttui koko ajan enemmän isänsä kaltaiseksi, vaikka ei olisi halunnut. Luulen, että vanhin poika oli kuitenkin isälle se kaikkein rakkain ja tärkein lapsi, vaikka samalla poika kärsi selkeästi muita lapsia enemmän isänsä käskyvallan alla. Kovista otteista huolimatta isä vietti paljon aikaa poikiensa kanssa. Ja kun perheessä alkoi tapahtumaan ikäviä asioita ja kun isä epäonnistui omissa jutuissaan, muuttui isäkin pehmeämmäksi ja loppujen lopuksi hän osasi jo pyytää asioita anteeksi. 

Perheen äiti taas oli toista maata ja yritti opettaa poijilleen rakastamisen tärkeyttä. Äiti oli vanhimmalle pojalle rakas, mutta samalla poika halveksi äidin kiltteyttä. Ehkä siksi, ettei äiti vastustanut tarpeeksi isää. Vanhin poika oli kuitenkin syvällä sisimmässään herkkä ja vapautui kovasta sekä tottelevaisesta roolista isän ollessa pois. Vanhimman pojan pehmeys tuli esiin myös silloin, kun hän tunsi syyllisyyttä pahojen tekojensa tähden.

Äiti taas tuntui rakastavan eniten nuorinta poikaa, josta tulikin eniten äidin kaltainen. Nuorimman pojan valtti ankaran isän suhteen oli se, että hän oli musikaalisesti lahjakas, joka oli perheen isälle tärkeää. Nuorimmalla  pojalla oli myös kanttia vastustaa isää. Mikäli isä olisi ollut musiikissa lahjakkaampi, olisi hänestä voinut tällä saralla onnistuessaan tulla paljon onnellisempi ihminen. Varsinkin vanhin ja nuorin pojista tuntuivat olevan toisilleen erityisen tärkeät, kun taas keskimmäinen poika vaikutti vähän väliinputoajalta. Elokuva kuvasi hyvin veljesrakkautta, nuorien poikien elämää kolttosineen.

Kasvutarinan lisäksi elokuva oli alusta loppuun jonkinlainen suruprosessi, jota perheen vanhin poika kävi läpi menetettyään jostain syystä nuorimman veljensä ja joka vaikutti koko perheen elämään. Vaikka perheen nuorimman pojan rooli ei ollut elokuvassa roolina iso, oli nuorimman pojan vaikutus elokuvan juoneen silti suuri. 

Joistakin hyvistä jutuista huolimatta tämä elokuva ei ollut mun juttu, vaikka alunperin odotinkin siltä paljon. Pidän syvällisistä elokuvista, mutta tämä meni liikaa yli.

OMENOITA OMENOITA!

Saattaa olla, että sitä on joskus tullut kerättyä omppuja hiukan enemmän hys-hys-merkeissä... Onhan noissa tilanteessa kieltämättä aistittavissa ilmassa pientä kutkuttavaa jännitystä, mutta valitettavasti saalis ei ole yleensä ole näissä tilanteissa niin suuri ja hyvältä maistuva kuin luvan kanssa kerätyissä.

Tämän takia olin iloinen, että eräs tuttavani antoi minulle luvan käydä keräämässä omppuja heidän pihaltaan. Autottomana immeisenä sain onneksi houkuteltua erään auton omistavan ystäväni lapsineen mukaan. Myönnettäköön, että käytin keruuhommissa hyväkseni lapsityövoimaa ja omaatuntoani lepytellessäni ostin heille vaivanpalkaksi jätskit. Luulen, että Niilo (4v.) ja Hertta (6v.) pitivät palkkaa ihan hyvänä.

Minun osuuteni omppusaaliista täytti pari muovikassillista ja painoa ompuilla oli yhteensä 15 kilon verran. Tällä kertaa päätin jättää leipomatta ihanaiset omppupiirakat ja vein koko saaliin Heikinlaakson mehuasemalle, jossa omenat puristettiin tuossa tuokiossa ystävällisen hymyn sekä jutustelun kera tuoreeksi ja lisäaineettomaksi mehuksi. Omasta saaliistani tuli mehua vajaa yhdeksän litraa. Ennen mehuasemalle menoa olin lukenut heidän nettisivuiltaan hyvät ohjeet mehun säilönnästä sekä muista etukäteen huomioon otettavista seikoista.

Minua ennen jonossa oli muutamia asiakkaita, mutta kokonaisjonotusaika ei ollut mikään pitkä. Käsitykseni mukaan mehuasemalla on vähiten ruuhkaa arkisin päiväaikaan. Hintaa mehun puristamiselle tulee 0,50 euroa per kilo + Tarjoustalosta ostetut muovipullot, johon säilöin mehun. Samalla reissulla ostin samassa pihapiirissä olevasta "itsepalvelumyymälästä"  450 gramman purkin Jarmo Korhosen tuottamaa lähihunajaa, joka maksoi 5,00 euroa.

Tulin tunti sitten kotiin ja olen jo tähän mennessä nauttinut mehua jäiden kera jo melkein litran verran, kun se on niin herkkua. On aivan mahtavaa juoda hyvältä maistuvaa, terveellistä ja tuoretta mehua, jossa ei ole lisäaineita eikä sokeria. Omenoiden oma makeus riittää antamaan mehulle tarvittavan makeuden. Kävi kuitenkin mielessä, että voisi ihan testausmielessä kokeilla, minkä makuista mehusta tulisi, jos se sekaan laittaisi hiukan kanelia ja/tai vaniljaa.

Vaikka en tästä saalista omppupiirakkaa leiponutkaan enkä valmistanut muitakaan omppuherkkuja, niin otan silti mielelläni vastaan uusia hyväksi havaittuja omppureseptejä. Myös hunajaiset reseptit ovat tervetulleita :)

Vaihtariksi annan hyvälle maistuvan omena-sinihomejuustorisoton reseptin.

Satokartan sivuilta löytyy kartta Helsingin seudun julkisista ruokapusta ja -pensaista.


Seuraavista linkeistä löytyy hyvä ja hyödyllistä tietoa omenoista sekä niiden ravintoarvoista:
Omenat.fi
Yhteishyvä
Fineli

RAVINTOLA ALLOTRIA

Hämeentie 68
http://www.allotria.fi/

Kävin lauantaina aamuhieronnan jälkeen syömässä tuhdin aamiaisen Allotriassa, jossa on pitänyt jo pitkään käydä tutustumassa. Aamiaisvaihtoehtoja oli tarjolla muistaakseni neljää tai viittä erilaista vaihtoehtoa. Itse valitsin omeletin, johon oli laitettu täytteeksi brie-juustoa ja tomaattia.

Lisäksi lautaselta löytyi salaattia, kurkkua, tomaattia, kahta erilaista melonia sekä marinoituja kasviksia pastan kera. Marinoidut kasvikset vaikuttivat vähän siltä, että ne saattoivat olla jämiä jostain edellisen päivän lounaalta, mutta se ei haitannut, sillä ne olivat hyviä.

En valitettavasti enää muista kunnolla, minkälaisia muut aamiaisivaihtoehdot olivat, mutta ainakin tarjolla taisi olla aamiaista terveellisemmästä vaihtoehdosta krapulaaamun rasvaisempaan aamiaisvaihtoehtoon.

Jokaiseen omavalintaiseen aamiaisvaihtoehtoon kuului mukaan lisäksi kaurapuuro, joka oli maukasta luomupuuroa, vaaleaa ja tummaa leipää, appelsiini- ja omenamehua sekä kahvia tai teetä. Näitä perusaineksia sai hakea lisää niin paljon kuin halusi.

Aamiaisen hinta oli 15 euroa, joka oli aamiaisruoan määrään nähden kohtuullinen hinta. Vaikka aamiainen ei ollut mikään luxus-aamiainen, oli se kuitenkin ihan hyvä. Sellainen, jonka voisi mennä syömään uudestaankin. Jos jotain negatiivista olisi sanottava, niin omeletissa olisi voinut olla makua tai ainakin suolaa vähän enemmän ja leivän päälle olisi saanut olla juustoa ja/tai leikkelettä.

Mukavaa oli myös se, että ravintolan miespuolinen tarjoilija toi minulle oma-aloitteisesti tarjolle päivän lehdet. Lisäksi tämä tarjoilija bongasi päätäni dublinilaisen Temple Bar -ravintolan t-paidan, jonka seurauksena hän alkoi juttelemaan minulle. Miestarjoilija kertoi olevansa alunperin irlantilainen, mutta asuneensa Suomessa jo pitkään. Irlannista ja Suomesta meillä sitten riitti hetkeksi puheenaihetta paljonkin. Kun aloitin ruokailemaan, antoi tarjoilija minun olla rauhassa ja keskittyä ruokailuun sekä lehden lukemiseen.

Valitettavasti ravintolan 22.08.2011 päivitettyjen nettisivujen mukaan ravintolassa ei enää voi tästä eteenpäin voi nauttia lauantaisin aamiaista. Ravintolassa voi kuitenkin käydä syömässä arkisin lounasta lounaslistalta sekä syödä ala carte -listalta. Annosten hinnat näyttävät olevan normaalia hyvän ravintolan tasoa. Ravintoloitsija on sama, kuin Kulttuuriareena Gloriassa. Ravintolassa voi käydä myös katsomassa Musiikkiteatteri Kapsäkin esityksiä ja ravintolan kautta voi tilata catering -palveluita. 

Ravintola sijaitsee Woldemar Baeckmanin suunnittelemassa Hakan asuntokorttelissa ja ravintolan funkkis-tyyppinen ulkonäkö miellytti silmää. Ikkunapöydissä oli mahdollista istua erkkereihin upotetuissa penkeissä, jotka loivat ravintolaan noiden pöytien ympärille intiiminpää tunnelmaa. Ravintola ei ole kovin suuri, mutta sen toiseen päähän mahtuu pieni lava, jossa ilmeisesti nuo musiikkiteatterilaiset esiintyvät.

Ravintolan tunnelma, henkilökunnan ystävällisyys sekä positiivinen aamiaiskokemus vaikuttivat siihen, että haluan mennä syömään kyseiseen ravintolaan joku kerta ala carte -listalta.

VEGEMESTA (KASVISRAVINTOLA, PIKARUOKA)

Vaasankatu 6, Helsinki
Pieni Roobertinkatu 2-4, Helsinki
http://www.vegemesta.com/

Menin vihdoinkin testaamaan pitkään testauslistalla olleen ja Vaasankadulla sijaitsevan pikaruokapaikan Vegemestan, jossa on tarjolla kasvisuokaa, joista osa on myös vegaaniystävällistä. Vaikka itse ravintola on pieni, itserempatun ja hiukan nuhjuisen näköinen paikka, oli se samalla pirteän ja nuorekkaan näköinen vihreän seinämaalinsa ansiosta.

Tiskin toisella puolella minua palveli ystävällinen naismyyjä, jolle kerroin olevani sekasyöjä ja jota pyysin kertomaan listalla olevista annoksista. Nainen kertoi minulle ammattilaisen ottein ruoka-annosten sisällöstä ja siitä, miltä annokset maistuivat. Kysyin naiselta ravintolan suosituinta tuotetta ja suosituksen perusteella mukaani tarttui Piraatti -niminen savujuusto-vegehampurilainen, joka on tullut julkisuuttakin saaneen Kippari -hampurilaisen tilalle. Piraatti koostuu kauraleivästä (ruisleipä myös mahdollinen), soijapihvistä, savujuustosta, paahdetusta sipulista, maustekurkusta, sinapista, ketsupista, chilistä, valkosipulista, tomaatista, salaatista ja yrttilevitteestä.

Piraatti -hampurilaisen ulkonäkö ei ollut kovinkaan houkutteleva, mutta maku oli sitäkin parempi ja kotitekoisen oloinen. Vaikka epäilin tummaksi paistuneen ja kuivalta näyttävän soijapihvin makua, yllätyin siitä ja sen mehukkuudesta positiivisesti. Uskon, että Piraatti uppoaisi myös esimerkiksi monelle miehekkäästi lihaa syövälle yksilölle. Ravintolan myyjä mainitsikin, että suurin osa heidän asiakkaistaan on sekasyöjiä.

Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin hinta oli melko korkea ja sillä olisi saanut helposti Mc Donald'sissa kokonaisen aterian. Muistaakseni Piraatin hinta taisi olla 6,20 euroa ja minusta annos oli melko pieni. Myyjän mukaan vuohenjuustohampurilainen on täyttävä ja luulen, että sitä testaan seuraavalla kerralla. Ravintolan "ruoka-annos" -nimellä kulkevien annosten kokoon en osaa ottaa kantaa.

Ja vaikka en mikään varsinainen tupankanvastustaja olekaan (itsekin entinen tupakoitsija), niin silti minusta on aina vähän epämiellyttävän näköistä, että työntekijät käyvät näkyvästi tupakalla työpaikkansa edustalla pääoven luona, kuten tälläkin kertaa tapahtui. Jostain syystä se antaa paikasta vähän sellaisen "halvan" kuvan, oli kyseessä sitten ravintola, kampaamo tai joku muu yritys. Toisaalta ymmärrän senkin, että kyseisessä ravintolassa ei välttämättä ole takaovea, jonne mennä piiloon katseilta.

Joka tapauksessa suosittelen kaltaisiani sekasyöjiä ohittamaan ennakkoluulonsa kasvisruoan suhteen ja testaamaan paikkaa.

RAVINTOLA VILLETTA (ITALIALAINEN)

Ruusulankatu 8, Helsinki
http://www.villetta.fi/

Viime perjantaisen kokemukseni perusteella ihmettelen suuresti, mistä Villettan maine hyvänä ruokapaikkana oikein juontaa juurensa? Ilmeisesti se on peruja entisten omistajien Brunojen ajoilta ja jo vanhentunutta tietoa. Kuulopuheiden perusteella mainehan on ollut kautta aikojen sellainen, että siellä ei koreilla ulkonäöllä, vaan hyvällä ruoalla. Henkilökunta on kuulemma suuriäänistä italialaistyyppistä - on laulua, huutoa ja naurua.

Söimme ystäväni kanssa molemmat pelkästään pääruoan, joka oli pastaa (annokset: penna rucola, gorgonzola e pollo ja fettuccini della casa). Molempien annokset olivat todella mauttomia, jonka johdosta yritimme pelastaa annoksia suolalla ja mustapippurilla (jotka piti itse hakea pöytään) sekä parmesanilla. Hyvää oli se, että annokset olivat riittävän kokoisia ja ruoka oli kohtuuhintaista.

Lisäksi talon alkuun tarjoama salaatti oli melkoisen säälittävän makuista työpaikkaruokalatyyppistä (vihreää salaattia, porkkanaraastetta, maissia, herneitä, makaronia, oliiviöljyä, balsamicoa + patonginpala). Yleensä minulla on tapana syödä pitkän kaavan mukaan, mutta tässä tapauksessa olen tyytyväinen, että en tilannut muuta. Jälkiruokaa siirryimme syömään muualle.

Positiivista paikassa oli se, että henkilökunta oli käsittääkseni aitoja italiaanoja ja kuhina oli sen mukaista. Ainakin italiaa kuulin siellä puhuttavan ja se luo paikkaan jonkinlaista tunnelmaa. Toisaalta palvelu oli melkoisen hidasta, esim. ruokalistaa samoimme odotella melkoisen tovin. Ymmärrän toki, että perjantai-iltaisin ravintolassa on kiire, mutta siitä huolimatta. Hymyä tarjoilijoita ei irronnut ja palvelu vaikutti muutenkin liukuhihnamaiselta.


Paikka ei ole ulkonäöltään mikään häävi, mutta eipä sen aina tarvitsekaan ja varsinkin, jos ruoka on hyvää. Ravintola oli sellainen kasarityyppinen ja jotenkin vähän rujon oloinen. Sellainen, mihin ei ehkä mennä muutenkaan syömään sitä romanttisinta ateriaa tai gourmet -ruokaa. Ehkä se on ennemminkin paikka, mihin mennään syömään ystävien tai perheen kanssa pizzaa tai muita ravintolan antimia.

Huonoa miljöössä oli se, että pöydät olivat melkein kiinni toisissaan ja sellainen intiimiyden puute vähän haittasi. Toisaalta ravintolassa oli sen verran kova meteli, ettei naapuripöydän keskustelut juurikaan kuuluneet.

En valitettavasti voi suositella paikkaa. Harmitti vähän, kun menin ravintolaan vähän turhan suurin odotuksin. Luulen kuitenkin, että pizzat saattavat olla ihan syötäviä.

Valokuvia ruoasta tai sisältä ravintolasta en kehdannut ottaa, koska ravintola oli täynnä ihmisiä. Yhden kuvan otin kännykkäkameralla ravintolan ulkopuolelta.

 
 
 

KERROSVOILEIPÄ

3 isoa paahtoleipää
2-3 siivua pekonia
1 kananmuna
1 cheddar -sulatejuustoviipale
jäävuorisalaattia
tomaattia
sinihomejuustomurusia
valkosipulimajoneesia (esim. Kavli)
vihreää pestoa
mustapippuria myllystä
suolaa

1. Paista kananmuna paistinpannulla molemmilta puolilta (mausta suolalla)
2. Paista pekonisiivut paistinpannulla
3. Paahda paahtoleipä paahtimessa. Halutessasi voit painella leipäsiivuja ennen paahtamista paistinpannulla pekoninrasvassa
4. Kokoa leipä:
- Voitele yksi leipäsiivu pestolla, lisää päälle salaatinlehti, tomaattiviipaleet, sinihomejuustomuruset ja mausta mustapippurilla
- Voitele yksi leipäsiivu valkosipulimajoneesilla, lisää päälle pekonisiivut, cheddar -sulatejuustosiivu, paistettu kananmuna
- Voitele yksi leipäsiivu molemmilta puolilta valkosipulimajoneesilla ja laita se pestolla voidellun leivän päälle. Laita lopuksi pekonilla, juustolla ja kananmunalla päällystetty leipä edellisen päälle leipäpuoli ylöspäin

Kummipoika oli kyläilemässä ja kun kysyin häneltä, että mitä ruokaa laitan hänelle illalla, pyysi hän kerrosvoileipiä. Sattumalta minulta löytyi jääkaapista hyviä jämäaineksia juhannuksen jäljiltä, joista pyöräytin tuon ylläolevan kerrosleivän, joka muistuttaa joiltain osin club sandwich'iä.

Varsinaisia kokin taitojahan tuon kerrosleivän tekeminen ei vaadi, mutta sen verran herkullista se oli, että jouduin tekemään sitä seuraavanakin iltana. Mikäli haluaa, voi voileipää viimeistellä leikkaamalla leivänsiivuista reunat irti ja toki leivän kanssa voi laittaa tarjolle esim. salaattia ja/tai ranskalaisia.

Herkkua!

CAFE MATTOLAITURI

Kävin tiistaina hierojalla Iso Roballa sekä ostamassa itselleni pari keittokirjaa Hobboksista saman kadun varrelta. Ostokset tehtyäni huristelin talvisäilöstä otetulla mopo-skootterillani Kaivariin testaamaan uuden meren rantaan tulleen kahvila Mattolaiturin.

Ulkonäöltään Mattolaituri vaikutti yksinkertaisen tyylikkäältä ja modernilta kahvilalta, joka sopii ympäristöön yllättävän hyvin. Jollain tapaa kahvilarakennus tuo mieleen Olympiastadionin ja funkkiksen. Tosin en ole mikään erilaisten tyylisuuntien tunnistamisen ammattilainen, mutta tällainen mielikuva minulle tulee.

Tässä alkuvaiheessa Mattolaiturin ympäristö vaikuttaa vielä luonnollisesti keskeneräiseltä rakennustyömaalta, mutta uskon sen paranevan ajan myötä, kun/jos kahvilan pihamaalle tulee jotain vihreää.

Vähän ikävää oli se, että kahvilassa ei ole sisätiloja, jonne voisi mennä kylmällä, sateella tai kovin tuulisella ilmalla suojaan. Siis muualle kuin wc:hen. En sitten tiedä, tuleeko tämä vaikuttamaan kahvion suosioon silloin, kun ilmat eivät suosi.

Nyt kyseisenä päivänä siellä käydessäni aurinkoisesta ilmasta huolimatta tuuli jonkun verran, enkä löytänyt kahvilasta yhtään paikkaa, jossa olisin ollut suojassa tuulelta. Toivottavasti heillä on asiaan joku hyvä ratkaisu, jota en itse kahvilassa käydessäni huomannut tai joka on tulossa.

Toisaalta aika harvoin Kaivariin tulee lähdettyä huonolla ilmalla kahville, mutta olisi mukavaa, jos kahvilassa olisi voinut käydä myös talviaikaan lämmittelemässä kaakaomukillisella kävelylenkin lomassa eikä vain kevät- ja kesäaikaan.

Hyvällä säällä ongelmaksi voi muodostua palvelun hitaus. En huomannut katsoa, oliko tiskillä yksi vai kaksi kassaa, mutta toivon hartaasti että niitä on kaksi.

Kahvilan kattoterassi on tosi kivanoloinen paikka, sieltä näkyy mukavasti joka suuntaan ja siellä pystyy ottamaan mukavasti aurinkoa. Valitettavasti vain vieressä menevältä Ehrenströmintieltä kuuluvat autojen hurinat melko hyvin kattoterassille.

Miinusta annan myös henkilökunnan hymyttömyydelle. Seuratessani kahvilan henkilökuntaa näytti siltä, että kaikilla oli naama sitruunalla. Ymmärrän kyllä, että henkilökunnalla voi olla stressikäyrä melko korkealla, kun hommat eivät alkuvaiheessa vielä pelitä sillä tavoin, kuin pitäisi ja kun ympärillä hyöri jos jonkinnäköistä työmiestä, mutta siitä huolimatta voisi vähän edes yrittää.

Lisää miinusta tuli siitä, että kaikki suolainen syötävä oli lähestulkoon loppu. Jäljellä oli croissanttien lisäksi kolme täytettyä leipää - kahta eri laatua, joiden sisältö ei valitettavasti miellyttänyt.

Mattolaiturin Facebook -sivuilla kyllä pahoiteltiin täytettyjen leipien loppumista lauantaina 23.02 ja luvattiin, että pääsiäisen jälkeen tulee lisää. Itse kävin kahvilassa tiistaina 26.4 iltapäivällä eikä tilanne ollut ilmeisesti juurikaan parantunut. Mahtaako sitten olla niin, että kahvilassa ei ole omaa keittiötä, jossa noita tuotteita voisi valmistaa vai eikö asioita osata vielä kunnolla ennakoida? Loppujen lopuksi tyydyin juomaan teetä ja menin muualla syömään suolaista.

En nyt muista minkälaisia hintoja lähellä olevassa Ursulassa ja Carusellissa pidetään, mutta Mattolaiturissa hinnat olivat mielestäni vähintääkin keskitasoa tai keskitason yläpäässä. Kakkupalat maksoivat muistaakseni noin 6,50 - 7,80 euron välillä ja ne olivat aika pieniä. Tavallisia pullia olisi saanut muistaakseni 3 eurosta ylöspäin. Täytettyjen leipien hintoja en muista tarkkaan, mutta muistini mukaan niistä olisi pitänyt pulittaa ainakin 7,50 euroa.

Negatiivisesta kritiikistä huolimatta aion kyllä mennä kahvilaan uudestaankin. Mikäpä sen mukavampaa, kuin katsella matonpesijöitä aurinkoisella ja lämpimällä säällä. Toivotaan, että kahvilan henkilökunnan ilme muuttuu vähän aurikoisemmaksi ja tuotevalikoima pysyy laadukkaana eikä lopu kesken.

Aurinkoista kesää odotellessa!

25.04.2011

Olin lauantaina katsomassa Fitness Classic 2011 -kisoja. Kisojen yhteydessä oli pienimuotoiset messut, jossa pääsi muun muassa tekemään itselleen kehonkoostumusanalyysin 15 eurolla.

Analyysi tehtiin Inbody 720 -laitteella, eli sillä samalla, jolla mittautin itseni kesäkuussa 2010 Helsingin Urheilulääkäriasemalla (linkistä löytyy kuva laitteesta): http://varsinainensekametelisoppa.blogspot.com/2010/09/28062010.html

Erona tässä ja aiemmassa mittauksessa oli se, että tämä mittaus tehtiin vaatteet päällä ilman kenkiä, kun aiemmassa mittauksessa päälläni oli pelkät alushousut. Viime kesänä oli dieetillä ja mittausajankohtaan mennessä painoni oli ehtinyt putoamaan 5,5 kiloa. Dieetin aikana pudotin painoa yhteensä noin 13,5 kiloa noin neljän kuukauden aikana. Osa kiloista tuli takaisin ja dieetin jälkeen paino on heitellyt lähinnä 76 ja 78 kilon välillä.

Nyt tässä lauantaina suoritetussa mittauksessa minulla oli ylimääräisistä vaatteista tulevien kilojen lisäksi vielä todennäköisesti ylimääräistä lomareissun jälkeistä turvotusta, sillä painoni oli mittauspisteen vaa'an perusteella 81,1 kiloa. Tänä aamuna ilman vaatteita tehdyssä mittauksessa omalla kotivaa'allani painoni oli pudonnut 77,2 kiloon. Toki vaa'oissa voi olla myös eroja.

En välttämättä osaa tulkita tuloksia kaikilta osin täysin oikein, mutta näyttäisi siltä, että lihasta on tullut aavistuksen lisää. Sinällään en kaipaa sitä lisää, mutta positiivista on se, että lihasta ei hävinnyt dieetin aikana sen kummemmin. Tai ainakin, että olen onnistunut saamaan sitä lisää dieetin loppumisen jälkeen, mikäli sitä hävisi.

Jaksan kuitenkin ihmetellä edelleen sitä, että kuinka ison tavoitepainon tuo testi antaa. Vaikka olen mielestäni ihan "normaalissa" kunnossa ulkoisesti, on minulla silti vähän ylimääräistä rasvaa. Voisi kuvitella, että testi ehdottaisi jonkun verran pienempää tavoitepainoa siitäkin huolimatta, että minulla on lihasta. Ehkä tuossa kuitenkin haetaan sitä "normaalinaista".

En myöskään osaa katsoa testituloksista sitä, mitkä ovat niitä tärkeitä kohtia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Outoa oli myös se, että luumassani on yht'äkkiä vähentynyt viime vuoden mittauksesta 0,06 kiloa. Mihin se yhtäkkiä häviää, vai onko kyse normaaliheitoista mittaustuloksessa?

No, yhtä kaikki... Nämä uusimmat suuntaa-antavat mittaustulokset näette tässä alla. Suluissa kesäkuun 2010 tulokset:


PERUSTIEDOT:

Ikä: 40 vuotta
Pituus: 173 cm
Kokonaispaino 81,1kg (kesäkuussa 2010: 82,5 kg)


KEHONKOOSTUMUS:

Pehmytkudosmassa 59 kg (kesäkuussa 2010: 58,6 kg)
Rasvaton massa 62,6 kg (kesäkuussa 2010: 62,2 kg)
Kehon nesteet 45,8 L (kesäkuussa 2010: 45,5 L)

Solunsisäinen neste (ICW) 28,7 L (normaalialue: 20,3 ~ 24,9) --> (kesäkuussa 2010: 28,5L)
Solunulkoinen neste (ECW) 17,1 L (normaalialue: 12,4 ~ 15,2) --> (kesäkuussa 2010: 17 L)

Proteiinimassa 12,4 kg (normaalialue: 8,7 ~ 10,7) --> (kesäkuussa 2010: 12,3 kg)
Mineraalit: 4,35 kg (normaalialue: 3,03 ~ 3,71) --> (kesäkuussa 2010: 4,35 kg)
Rasvamassa 18,5 kg (normaalialue: 12,9 ~ 20,6) --> (kesäkuussa 2010: 20,3 kg)
Luumassa 3,63 kg (normaalialue: 2,49 ~ 3,05) --> (kesäkuussa 2010: 3,69 kg)


LIHAS - RASVADIAGNOOSI:

Paino 81,1 kg (normaalialue: 54,7 ~ 73,9) --> (kesäkuussa 2010: 82,5 kg)
Lihasmassa 35,5 kg (normaalialue: 24,7 ~ 30,2) --> (kesäkuussa 2010: 35,3 kg)
Rasvamassa 18,5 kg (normaalialue 12,9 ~ 20,6) --> (kesäkuussa 2010: 20,3 kg)


PAINODIAGNOOSI:

Painoindeksi (kg/m2) 27,1 (normaalialue: 18,5 ~25,0) --> (kesäkuussa 2010: 27,6)
Rasvaprosentti (%) 22,8 (normaalialue: 18,0 ~ 28,0) --> (kesäkuussa 2010: 24,6)
Vyötärö-lantiosuhde (WHR) 0,89 (normaalialue: 0,75 ~ 0,85) --> (kesäkuussa 2010: 0,89)


LIHASTASAPAINO (RASVATON MASSA):

Oikea käsi 3,54 kg --> (kesäkuussa 2010: 3,51 kg)
Vasen käsi 3,50 kg --> (kesäkuussa 2010: 3,48 kg)
Keskivartalo 27,4 kg --> (kesäkuussa 2010: 27,4 kg)
Oikea jalka 9,32 kg --> (kesäkuussa 2010: 9,19 kg)
Vasen jalka 9,23 kg --> (kesäkuussa 2010: 9,15 kg)

Arvio hauiksen ympärysmitasta luun kanssa 34,4 cm:ä --> (kesäkuussa 2010: 35,0 cm:ä) ja ilman luuta 28,1 cm:ä --> (kesäkuussa 2010: 28,1 cm:ä)


RAVITSEMUSTILA-ARVIO:

- Proteiinit normaali (vaihtoehdot: normaali/vajaa) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Mineraali normaali (vaihtoehdot: normaali/vajaa) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Rasva normaalirajoissa (vaihtoehdot: normaali/vajaa/yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)


PAINONHALLINTA:

- Paino yli (vaihtoehdot: normaali/alle/yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Lihakset hyvä (vaihtoehdot: normaali/hyvä/alle) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Rasva normaali (vaihtoehdot: normaali/alle/yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)


PAINODIAGNOOSI:

- Painoindeksi yli (vaihtoehdot: normaali, alle, yli, huomattavasti yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Rasvaprosentti normaali (vaihtoehdot: normaali, yli, huomattavasti yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Vyötärö-lantiosuhde yli (vaihtoehdot: normaali, yli, huomattavasti yli) --> (kesäkuussa 2010: sama)


KEHON TASAPAINO:

- Ylävartalo tasapainossa (vaihtoehdot: tasapainossa/lievä epätasapaino/suuri epätasapaino) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Alavartalo tasapainossa (vaihtoehdot: tasapainossa/lievä epätasapaino/suuri epätasapaino) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Ylä- ja alavartalon suhde lievässä epätasapainossa (vaihtoehdot: tasapainossa/lievä epätasapaino/suuri epätasapaino) --> (kesäkuussa 2010: sama)


KEHON RAKENNE:

- Yläkeho hyvä (vaihtoehdot: normaali/hyvä/heikko) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Alakeho hyvä (vaihtoehdot: normaali/hyvä/heikko) --> (kesäkuussa 2010: normaali)
- Lihakset hyvä (vaihtoehdot: normaali/hyvä/heikko) --> (kesäkuussa 2010: sama)


TERVEYSARVIO:

- Kehon nesteet normaali (vaihtoehdot: normaali/alle) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Nesteindeksi normaali (vaihtoehdot: normaali/lievä ödeema/ödeema) --> (kesäkuussa 2010: sama)
- Elintavat: normaali (vaihtoehdot: normaali/huomio/riski/huomattava riski) --> (kesäkuussa 2010: sama)


TESTIN MUKAAN:

Tavoitepaino: 81,1 kg --> (kesäkuussa 2010: 80,8kg)
Painokotrolli 0,0 kg --> (kesäkuussa 2010: -1,7kg)
Rasvakontrolli 0,0 kg --> (kesäkuussa 2010: -1,7kg)
Lihaskotrolli 0,0 kg --> (kesäkuussa 2010: sama)
Fitness indeksi 93 --> (kesäkuussa 2010: 91 pistettä)
Perusaineenvaihdunta (BMR) 1723 kcal (normaalialue 1605,1 ~ 1879,5) --> (kesäkuussa 2010: 1714 kcal)
Solumassa (BCM) 41,1 kg (normaalialue 29,1 ~ 35,5) --> (kesäkuussa 2010: 40,9 lg)
Obesity 126% (normaalialue 90 ~ 110) --> (kesäkuussa 2010: 128%)



Tässä vielä kuva Fitness Classic 2011 -kisan body fitness -kisan lyhyen sarjan (alle 163 cm:ä) finalististeista. Sarjan voitti Heidi Sorsa, toiseksi tuli Marie Silmäri ja kolmanneksi Tiina Vaskelainen, jotka kaikki olivat hyvässä kisakunnossa. Sorsa sai kuitenkin ansaitusti isoimman pokaalin.

Tässä vielä FAST.TV:n kisakooste:

http://www.gym-tv.fi/index.php?viewkey=a811d0c45ce03c1c93a2

PÄÄSIÄISTÄ!

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille!

Itse vietän pääsiäistä kotona. Palasin eilen Thaimaasta, jossa vietin aikaa Koh Changilla sekä Bangkokissa. Matkatuliaisina toin nuhan, jonka johdosta olen aivastellut sekä niiskutellut pari päivää. Nyt alkaa jo vähän helpottamaan.

Huomenna menen katsomaan Fitness Classic 2011 -kisoja Kulttuuritalolle ja illalla sitä voisi pistäytyä mahdollisesti jossain yön sykkeessä, mikäli mieli ei ole muuttunut siihen mennessä. Maanantaina alkaakin sitten jo arki työn merkeissä.

EAT PRAY LOVE

En kyllä käsitä, miten jotkut jaksavat hehkuttaa tätä leffaa. Käsikirjoitus vaikutti joltain kenen tahansa rakkaudennälkäisen ja siirapista tykkäävän kirjoittamalta, jossa ei ollut mitään kunnon sisältöä minun makuuni. Elokuvan tarina perustuu Elizabeth Gilbertin samannimiseen muistelmateokseen. Vaikka elokuvan punainen lanka - oman elämän hidastaminen ja oman tien/itsensä löytäminen tekisi meille kaikille hyvää, ei se tässä elokuvassa tapahdu kuitenkaan kovinkaan realistisesti.

Elokuvan pilataan liialla romantisoinnilla, jolla saadaan aikaan se, että elokuva vaikuttaa tyhjänpäiväiseltä Hollywood -tarinalta. Uskon, että elokuvalla olisi ollut paljon enemmän annettavaa, mikäli se olisi tehty erilaisella otteella. Elokuvassa esiintyvä itsensä etsiminen ja henkellisyys tuodaan esille turhan keinotekoisesti. Tässä elokuvassa kaikki tuntuu olevan elokuvan päähenkilölle turhankin helppoa.

Näyttelijäsuoritukset olivat keskinkertaisia ja tuntuu, että Julie Robertsin tyyli on ja pysyy vuodesta toiseen. Hänen kohtalokseen on jäänyt esittää elokuvassa kuin elokuvassa sensuellia, rakkaudessa pettynyttä, haavoittuvaa tai rakkaudennälkäistä söpöä naista ja siinä se ura sitten olikin. Javier Bardemin osalta kyseisessä elokuvassa näyttelemisessä on kyse ehkä pikemminkin rahasta tai tekemisen puutteesta.

Plussaa elokuvassa olivat kauniit ja itselle tutut maisemat, jotka toivat mieleen muistoja Italiasta, Intiasta ja Indonesian Balilta. Elokuvassa annettiin myös muutamia kauniita ja toteuttamisen arvoisia elämänohjeita, mutta ne hukkuvat sen kaiken siirapin alle.

Elokuva oli sen verran huono, etten oikeastaan edes jaksa pohtia sen syvintä olemusta sen kummemmin ja arvostelu jää yhtä laihaksi kuin elokuvan anti. Elokuva sopii hetkiin, jolloin ei ole muutakaan tekemistä suklaan syönnin ja yksin vällyjen alla makaamisen ohella.

 

SALUTORGET

http://www.royalravintolat.com/salutorget/

Tämä Brofeltin talossa ja Sarvikuonon korttelissa sijaitseva, Royal -ravintolaketjuun kuuluva ravintola on mielestäni ihan siistin ja "arvokkaan" näköinen paikka, josta löytyi kangasliinat sekä -servetit.

Rakennuksessa on alun alkaen ollut kauppapuoteja. Lisäksi rakennuksessa on ollut pankkitoimintaa sekä kaupungin rahatoimisto. En tiedä, onko ravintolan tilalla ollut aiemmin pankkisali, mutta jollain tavoin siellä on pankkisalimaista tunnelmaa olettaen, että lattia ja pylväät ovat vanhaa perua.

Asiakaskunta koostui lauantai-iltana lähinnä nuorista aikuisista, joista huokui vaatetuksen ja muun olemuksen perusteella sellainen tuntuma, että Salutorgetin jälkeen he saattoivat siirtyä viettämään iltaa Ravintola Teatterin yökerhoon. Oli joukossa toki keski-ikäisiäkin sekä muutama lapsi, mutta yleisilme vaikutti noin muuten aika nuorekkaalta. Jonkun verran ravintolassa häiritsi se, että pöydät olivat liian lähekkäin toisiaan ja jos halusi, saattoi seurata vaivatta naapuripöydän keskustelua.

Kun tutustuin etukäteen ruokalistaan, en oikein löytänyt listalta mitään sellaista, jota olisin halunnut ehdottomasti maistaa ja testata. Listalta löytyvät ruoat olivat joiltain osin melko klassisia, vaikka löytyi joukosta vähemmän klassisiakin vaihtoehtoja.

Lopulta päädyin tilaamaan Chef's Menun, josta löytyi pääruoasta rakastamiani makuja, eivätkä menun muutkaan ruoat saaneet minu nyrpistelemään nenääni. Menun normaalihinta olisi ollut 45,50 euroa, mutta Stockmannin asiakaskortilla annoksen sai 36,30 eurolla, joka oli ihan ok hinta. Muuten ruokalistalla olevien annosten hinnat olivat mielestäni hiukan keskiarvoa korkemmat.

Alkuruokana söin jokirapukeittoa ja pääruoaksi paistettua kuhaa ja kampasimpukkaa, sahramirisottoa sekä fenkolikastiketta. Annosten osalta jäin kaipaamaan vähän suurempaa vaivannäköä annosten asettelun osalta. Kysehän on kuitenkin ravintolasta, jota pidetään käsitykseni mukaan suhteellisen laadukkaana paikkana. Lisäksi nämä lämpimät ruoat eivät olleet tarpeeksi lämpimiä, vaan haaleita.

Ruoan maku oli molemmissa lämpöisissä annoksissa melko mitäänsanomatonta, mautonta ja suolatonta. Asiaa auttanut se, että pöydästä puuttui suola ja pippuri, joita olisimme luonnollisesti pyytäneet pöytään, mikäli tarjoilja olisi kiireiltään ehtinyt lähelle meitä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lopputulema on se, että ruoka oli syötävää, mutta ei niin hyvää kuin odotin sen olevan ennakko-odotusteni perusteella tuossa ravintolassa.

Jälkiruokana syömäni vadelmauunijäätelö oli annoksista ehkä paras, mutta ei sekään täydellinen. Aika makea annos, jossa ei ollut mitään niin erikoista, mikä olisi säväyttänyt. Ystäväni syömä lime-jogurttimousse ja chilillä maustettua hedelmäsalaatti maistui paremmalta ja raikkaammmalta. Annoksesta valokuvaa ottaessa lasissa näkyi tosin vähän ei-houkuttelevasti tahmaisia sormenjälkiä...

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kiitettävän arvosanan annan tarjoilijalle, joka hoiti hommansa "arvokkaasti", mutta samaan aikaa rennosti. Tarjoilijan tiedustellessa mielipiteitämme ruoasta, mainitsin hänelle suolattomuudesta sekä haaleudesta ja tarjoilija hoiti homman loppuun tyylikkäästi kysymällä, maistuisiko meille kahvi tai tee, jos hän tarjoaa. Ja kyllähän meille maistui. Tarjoilija oli tippinsä ansainnut.