tiistai 12. lokakuuta 2010

12.10.2010

Viime viikko meni vähän laiskanpulskeasti. Olin jostain syystä viime viikolla aika väsynyt ja jätin siksi kolmena päivänä treenit väliin. Tai no sunnuntaina treenit eivät jääneet välistä väsymyksen vuoksi, vaan tämän blogin päivityksen takia, jota kesti sunnuntaina lähes 15h.

Sain vihdoin laitettua tänne kaikki vanhat juttuni. Tästä eteenpäin jutut ovat uusia ja toivotaan, että saan muutettua ajan kanssa blogin helpommin luettavaksi ja ulkonäöllisesti mukavammaksi. Täytyy kuitenkin ensin tutustua hiukan paremmin siihen, miten tätä blogia oikein käytetään.

Jos vielä palataan tuohon treeniin, niin viime viikko piti sisällään kolme punttitreeniä, yhden kävely- ja yhden hölkkälenkin. Erityisen iloinen olen siitä, että tein viime viikolla leuanvetoennätykseni, eli vedin yhteensä 11 leukaa. Dippiennätys on pysynyt samassa lukemassa, eli toistoja on parhaimmillaan kertynyt 10 kpl.

Muuten musta tuntuu, että voimani ovat jotenkin hiipuneet ja joissain salilla tehtävissä liikkeissä tulokset ovat pudonneet. Lieneekö syynä se, että massaa ei enää ole niin paljoa vai onko kenties dieetti syönyt myös lihaksia?

Ruokailun suhteen ”ei mennyt kuin Strömsössä”. Tai jos hommaa tarkemmin ajattelee, niin ehkä se sitten menikin kaikkien herkuttelujen osalta. Testasin siis viime viikolla ekaa kertaa elämässäni aivan ihanaa Blankon lammaspastaa (http://varsinainensekametelisoppa.blogspot.com/2010/10/blankon-lammaspasta.html ) ja kävin syömässä herkullista italialaista ruokaa Ravintola Monte Etnassa (http://varsinainensekametelisoppa.blogspot.com/2010/10/ravintola-monte-etna-italialainen.html ) ja nautiskelin illalla vielä vähän punaviiniäkin.

Tämän viikon punnituksessa oli positiivista se, että BMI putosi ensimmäistä kertaa varmaan viiteen vuoteen normaalitasolle. Tätä ennenhän tulos on ollut ”lievästi ylipainoinen”. Toisaalta tulee ottaa huomioon, että ne lihakset painavat enemmän kuin läski, mutta tästä huolimatta ylimääräistä painoa on ollut liikaa. Mutta hyvä näin - tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.


Tuloksia:

17.05.2010 (aloituspäivä): 88 kiloa / BMI 29,4
24.05.2010 / vko 1 / punnitus unohtui
31.05.2010 / vko 2 / 84,3kg / -3,7kg / BMI 28,2
07.06.2010 / vko 3 / 84,3kg / -3,7kg / BMI 28,2
13.06.2010 / vko 4 / 83,2kg / -4,8kg / BMI 27,8
21.06.2010 / vko 5 / 83,3kg / -4,7kg / BMI 27,8
28.06.2010 / vko 6 / 81,9kg / -6,1kg / BMI 27,4
05.07.2010 / vko 7 / 81,4kg / -6,6kg / BMI 27,2
12.07.2010 / vko 8 / 79,7kg / -8,3kg / BMI 26,6
19.07.2010 / vko 9 / 80,2kg / -7,8kg / BMI 26,8
26.07.2010 / vko 10 / 78,5kg/ -9,5kg / BMI 26,2
02.08.2010 / vko 11 / punnitus jäi ulkomaanreissun vuoksi
09.08.2010 / vko 12 / 79,5kg / -8,5kg / BMI 26,6
16.08.2010 / vko 13 / 78 kg / -10kg / BMI 26,1
23.08.2010 / Vko 14 / 78,5kg / -9,5kg / BMI 26,2
31.08.2010 / Vko 15 / 77,5kg / -10,5kg / BMI 25,9
07.09.2010 / vko 16 / 77,1kg / -10,9kg / BMI 25,8
14.09.2010 / vko 17 / 77,0kg / -11kg / BMI 25,7
21.09.2010 / vko 18 / 77,4kg / -10,6kg / BMI 25,9
28.09.2010 / vko 19 / 76kg / -12kg / 25,4 BMI
05.10.2010 / vko 20 / 75,4kg / -12,6 kg / BMI 25,2
12.10.2010 / vko 21 / 74,7kg / -13,3kg / BMI 25

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti