sunnuntai 10. lokakuuta 2010

RAVINTOLA SOPPAKEITTIÖ

Helsingissä Hakaniemen kauppahallissa sijaitsevasta Soppakeittiöstä (http://www.soppakeittio.fi/) saa lounasaikaan maittavia itsetehtyjä keittoja. Tarjolla on joka päivä kolmea erihintaista keittoa ja hintaan sisältyy keiton lisäksi maukasta leipää, yrttistä öljyä sekä vesi. Toinen Soppakeittiö löytyy Wanhasta kauppahallista, jossa en ole itse käynyt syömässä lainkaan.

Keittokulhot ovat isoja ja väittäisin, että yhdessä kulhollisessa on lähes kaksi keittoannosta normaalikokoiselle ihmiselle. Puolikas keittolautanen maksaa vähemmän. Keittoja saa ottaa myös mukaan sekä tilata tapahtumiin. Suosittu bouillabaisse on joka päivä listalla.

Itse olen syönyt Soppakeittiössä kolmisen kertaa ja ruoka on ollut aina hyvää. Palvelu on nopeaa, ystävällistä ja "pikaruokapaikkamaista". Tänne ei tulla istumaan pidemmäksi aikaa, vaan ruokailun jälkeen lähdetään pois. Soppakeittiössä on yleensä paljon asiakkaita ja vapaata tuolia voi joutua odottamaan pienen hetken.

Suosittelen!





Itse söin nyt viimeisellä kerralla porkkanasosekeittoa, joka oli maistuvaa, vaikka suolaa joutui vähän lisäämään:


Ystävän syömä katkarapu-curry-kookoskeitto oli myös maukasta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti