tiistai 26. lokakuuta 2010

RAVINTOLA TUK TUK (THAIMAALAINEN)

Tähän mennessä minulle on kertynyt Helsingissä Vaasankadulla sijaitsevasta pienehköstä thaimaalaisesta Ravintola Tuk Tukista neljä eri kokemusta. Näiden perusteella voin todeta, etten ole kertaakaan joutunut pettymään ruokaan. Ruoka on ollut joka kerta erittäin maukasta, annokset kivannäköisiä ja sopivan kokoisia. Uskallan siis suositella ruokaa myös muille. Keittiössä on joka kerta näyttänyt kokkailevan thaimaalainen nuori nainen.

Sisustukseltaan ravintola on aika modernin ja pelkistetyn oloinen verrattuna moneen muuhun thai-ravintolaan, mikä on pelkästään hyvä asia. Päällisin puolin ravintolan ulkonäkö tuo Itäiseen kantakaupunkiin raikkaan ja nuorekkaan tuulahduksen.

Ravintolasta kuitenkin huomaa, että se on remontoitu ja pistetty pystyyn omin pikku kätösin, mikä ei sinällään ole automaattisesti negatiivinen asia. Sellaista pientä yleisilmettä nostattavaa voisi olla esim. se, että lehtitelineen lehdet olisivat telineessä paremmassa järjestyksessä. Positiivista on se, että pöydissä oli pienissä maljakoissa aidot kukkaset.

Palvelu on ollut joka kerta ystävällistä ja tiskin takana on ollut joka kerta rennon oloinen suomalainen nuorehko mies. Ensimmäisellä kerralla siellä käydessäni ja ruokaa mukaan ottaessani jouduin kuitenkin huomauttamaan hänelle siitä, että take away –annoksen alv:in piti olla pienempi, kuin ravintolassa syötävän ja näin ollen annoksen olisi pitänyt olla halvempi.  Huom! Tämä ensimmäinen ruokailukertani tapahtui siis silloin, kun ulosostettavan ruoan alv:in piti tosiaan olla alempi kuin ravintolassa syödyn, ei tällä nykyisellä systeemillä.

Tästä ei kuitenkaan jäänyt sellaista fiilistä, että minua olisi tarkoituksella kusetettu, vaan lähinnä sellainen olo, että kaveri itsekin oli vähän hakoteillä asian suhteen. Toisaalta nyt viimeksi käydessäni ruokalistalla ei ollut mitään mainintaa siitä, että take away –annokset olisivat edullisempia. En sitten tiedä huomioidaanko tämä tätä nykyä laskun maksamisen aikaan. Ruoka-annosten hinnat olivat noin muuten aika keskihintaisia verrattuna muihin thai-ravintoloihin.

http://eat.fi/helsinki/tuk-tuk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti