sunnuntai 10. lokakuuta 2010

VUOHENJUUSTO-PINAATTILASAGNE

n. 6 hengelle

Kerroksittain valkoista kastiketta, lasagnelevyjä, tomaattikastiketta, pakastepinaattia (noin 600g) ja vuohenjuuston palasia (noin 300g). Päälle juustoraastetta (noin 150g). Uuniin noin tunniksi (175 astetta).

Tomaattikastike/-keitto:
2-3 tölkkiä tomaattimurskaa (valkosipulista/yrttistä)
Sipuli
Valkosipuli
Oliiviöljyä
2-3 kana- tai kasvisliemikuutiota
1 prk smetanaa tai ranskankermaa tai taviskermaa
Tuorebasilikaa
Mustia oliiveja
Mausteita (esim. timjamia, basilikaa, meiramia, sitruunapippuria, mustapippurirouhetta, valkosipulijauhetta, sipulijauhetta)
2-3 rkl sokeria

1) Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi, kuullota oliiviöljyssä kattilassa

2) Lisää joukkoon tomaattimurska sekä liemikuutiot ja keitä seosta hetki

3) Mausta keitos mausteilla, silputulla tuorebasilikalla ja oliivisiivuilla

4) Lopuksi lisää joukkoon purkki smetanaa tai ranskankermaa sekä pehmennä makua sokerilla

5) Lasagnea tehtäessä paista ja mausta jauheliha ja sekoita tomaattikastikkeen joukkoon

6) Voi syödä myös sellaisenaan tomaattikeittona tai käyttää kastikepohjana esim pitsaan tai pastakastikkeisiin


Valkokastike (Béchamelkastike):
4 rkl voita /Oivariinia
6 rkl vehnäjauhoja
1 litra punaista maitoa
suolaa
valkopippuria
jauhettua muskottia

1) Sulata voi teflonpannussa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja kypsennä niitä hetki.

2) Lisää maito ohuena nauhana samalla koko ajan muovisella vispilällä sekoittaen ja jatka sekoittamista miedolla lämmöllä niin pitkään (5-10min.), kunnes kastike on tasaisen kiinteää. Anna kastikkeen kypsyä miedolla lämmöllä 5 - 10 min.

3) Mausta valmis kastike suolalla, valkopippurilla ja muskotilla. Anna hautua vielä muutama minuutti






















Tässä toinen lasagneresepti, jossa kastikkeet ovat samat kuin yllä olevassa, mutta täytteet erilaiset:

HERKKULASAGNE (tavallinen)

Itse laitan lasagneen lasagnelevyjen väliin itse tehtyä tomaattikastiketta (ohje yllä), jonka sekaan laitetaan paistettu ja maustettu naudan paistijauheliha (400g) sekä bechamel-kastiketta. Lisäksi laitan lasagnen väliin kastikkeiden lisäksi aurajuustomurusia, tomaattiviipaleita, tuorebasilikaa sekä Mozzarella-juustoraastetta

Jos lasagnelevyjen väliin laittaa liikaa kastiketta, voi käydä näin... Ei menny niinku Strömsössä :D

Rumista valokuvista huolimatta nämä lasagnet ovat herkullisen makuisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti