Kuten monissa paikoissa on jo todettu, eivät kaikki dokumentissa esiintyvät rauhanturvaajat taida edes ymmärtää, mitä Afganistanissa on odotettavissa. Ehkä osa menee sinne rahan motivoimana, osa ehkä ajattelee sitä miehekkäänä ajankuluna, osa pakenee kotimaan normaaliarkea tai osa ihmissuhdeongelmia. Toisaalta osaa taas tuntuu saavan vastinetta sille, mitä lähtivät sinne ehkä hakemaan – sotimista.
Afganistanissa olemisesta tulee mieleen ”poikaleiri”, jossa jauhetaan miesten juttuja ajankuluksi, treenataan, katsotaan pornoa ja jossa pääsee sotimaan niin pleikkarin välityksellä, kuin ”hyvässä lykyssä” oikeastikin.
Tuntuu, että sellainen perusarki normaaleine partioimisineen alkaa nopeasti tuntumaan puulta ja miehet alkavat janoamaan äksöniä. Loppujen lopuksi kun sitä tulee, muuttuu tilanne miesten päässä todellisemmaksi omien joukkojen haavoittumisien ja kuolemantapausten johdosta.
Osa alkaa psyykkaamaan itseensä ja kavereihin vihaa taidokkaasti taistelevia vihollisia (= talibaneja) kohtaan, jonka jälkeen tappaminen on helpompaa selittää sekä oikeuttaa itselle ja muille. Toisaalta näitä tunteita on helppo ymmärtää, sillä tilanne on toisinaan selkeän kaksijakoinen – me tai he. Ymmärrettävää on, ettei turhia riskejä voi ottaa.
Toisaalta taas toisinaan tunnutaan tulitettavan lähes kaikkea mikä liikkuu ja lopputulos voi olla mikä tahansa. Kuolleet voivat olla väärässä paikassa olleita siviilejä tai sitten vihollisia. Kun siviili menettää kotinsa, pienokaisensa ja äitinsä, ei seurauksia pidä miettiä liikaa. Tuhot voi aina korvata rahalla ja äitinsä menettäneelle voi sanoa, että hänen äidistään tuli marttyyri.
Tulitaistelujen jälkeen miesten adrenaliinihuuruiset puheet voivat olla raa’an kuuloisia ja vihollisten veristen ruumiiden retuuttaminen alkukantaisen näköistä sellaisten henkilöiden mielestä, jotka eivät ole olleet paikalla oikeasti ja kokeneet oikeasti tuota sotaa. Kuten eräs miehistä sanookin, kyse on ”ääripuheista ääriolosuhteissa”.
Osalle miehistä tulitaistelut "neutralisoimisineen" ja "likvidoimisineen" ovat miehekkäitä tekoja, joista voi olla ylpeitä ja jota he janoavat lisää. Toisille tekojen seuraukset valkenevat toisella tapaa ahdistuksen sekä itsesyyttelyn muodossa ja pitävät kokemaansa sairaana. Järjissään pysymiseen auttaa ikävien asioiden sivuuttaminen ja unohtaminen.
Dokumentista voi tavallaan yrittää aistia sen, kuinka vaikeaa tuossa tilanteessa on yrittää auttaa ja olla inhimmillinen siviiliväestöä kohtaan, vaikka se on tehtävän perimmäinen tarkoitus. Tuntuu, että paikanpäälle apuaan antanut rauhanturvaaja ei voi tosissaan luottaa kehenkään ja loppujen lopuksi oma ja kaverin selviytyminen hengissä muodostuu luonnollisesti tärkeimmäksi asiaksi. Sota muuttuu henkilökohtaiseksi.
On vaikeaa erottaa, kuka on oikeasti siviili ja kuka vihollinen. Tai kuka siviili on kenenkin puolella riippuen siitä, mihin suuntaan pelko kulloinkin kohdistuu. Samaan aikaan, kun köyhyydessä elävät siviilit eivät välttämättä edes koe rauhanturvaajan olevan oikeasti avuksi, vaan kokevat olevansa kahden tulen välissä oman henkensä menettämisen sekä omaisuuden tuhoutumisen pelossa.
Osa Afganistanin kokeneista rauhanturvaajista haluaa palata sinne uudestaan. Haavoittunut joukkueenjohtaja haluaa päästä näyttämään kaikille, kuinka hän pystyy palaamaan riveihin. Osa saattaa kaivata ”poikaleirin” tuomaa jännitystä ja testosteronia puhkuvaa fiilistä, osalle saattaa muodostua todellinen saalistusvietti ja jonkinlainen nautinto sotaa kohtaan. Osa saattaa allergisoitua siviilielämälle. Osa jää kotiin uuden auton kera ja jatkavat siihen mihin jäivät. Osa saattaa joutua harjoittelemaan sopeutumista normaalielämään sekä käsittelemään asioita vielä pitkään.
Tavallisia miehiä sodassa, joista osasta kuoriutuu sodan melskeessä harkittuihin tekoihin pystyviä saalistusvietin omaavia sotilaita ja osalle taas valkenee sodan kauhea totuus, mitä he eivät ehkä oikeasti olisivat halunneet kokea lainkaan.
Elokuvan aikana ja sen jälkeen on helppo asennoitua rauhanturvaajien asemaan. Toisaalta taas joitakin asioita voi olla vaikeaa hyväksyä. Paljon keskustelua ja kritiikkiä herättänyt elokuva pitää itse nähdä, jotta voi muodostaa oman mielipiteensä ja miettiä, kuka on vihollinen.
Armeijaa ja sotaa kokemattomana oli vaikeaa ymmärtää joitakin asioita ja termistöä. Siksipä pyydän anteeksi, jos olen ymmärtänytyt joitain asioita väärin. Dokumenttia seuratessa olisi ollut hyvä, että olisi ollut joku, jolta olisi voinut kysyä näitä asiota. Ja mielellään joku sellainen, joka on kokenut tämän kaiken.
Elokuvan kohdeyleisöstä kertoi hyvin varmasti se, että meitä naisia oli elokuvateatterissa yhteensä viisi ja loput olivat miehiä.
Taliban: http://fi.wikipedia.org/wiki/Taliban
ISAF: http://fi.wikipedia.org/wiki/ISAF
Armadillo -elokuva: http://fi.wikipedia.org/wiki/Armadillo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti