tiistai 19. lokakuuta 2010

19.10.2010

Totesin tuossa, ettei mulla ole oikein mitään erityistä kirjoitettavaa viime viikosta. Perjantaina oli työkaverin läksiäiset, jolloin tuli syötyä ja juotua ihan liikaa. Söin myös muina päivinä ei-niin-terveellisesti ja se näkyy tämän aamun punnituksessa siten, että painolukemani oli suurempi, kuin viime viikolla. Olen myös huomannut, että olen alkanut lintsaamaan veden juonnista ja uskoisin sen tuovan lisäturvotusta.

Liikunnan osalta sain viime viikolla kuusi suoritusta. Kävin kaksi kertaa salilla, kerran bodypumpissa, pari kertaa hölkkäämässä ja kerran kävelemässä.

Tuo yövuoron jälkeinen rauhallinen noin 15 kilometrin pituinen ja 3h 20 minuuttia kestänyt kävelylenkki kauniissa syksyisessä säässä Vanhankaupunginlahden ympäristössä Viikin luonnonsuojelualueella teki hyvää mielelle.

Jos kierrän tuon lenkin ulkoilutietä pitkin, tulee matkan pituudeksi noin 13 kilometriä (kotiovelta kotiovelle takaisin). Tällä kertaa kävelimme ystäväni kanssa pitkin poikin metsikköjä ja arvelisin tuon reitin olleen  noiden poikkeamien takia yhteensä noin 15 kilometriä. Yritin vähän mittailla tuota matkaa pääkaupunkiseudun ulkoilu- ja pyöräilykarttaa (http://ptp.hel.fi/ulkoilukartta/) apunakäyttäen.
































Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä enemmän sitä alkaa nauttimaan luonnosta. Huomaan, ettei minulla ole enää niin kiire joka paikkaan kuin nuorempana ja huomaan ympärilläni paljon enemmän erilaisia kauniita yksityiskohtia kuin aiemmin. En enää tarvitse ympärilleni kokoaikaista sähinää, vaikka olenkin luonteeltani kaupunkilainen ja vaikka tykkään tietyllä tapaa kaupungin hektisestä ilmapiiristä.

Joka tapauksessa koen, että osaan näin vanhemmiten nauttia enemmän arkisista asioista, kuin aiemmin, jolloin tuntui etten ollut oikein ikinä tyytyväinen mihinkään. Tuntui, että havittelin koko ajan jotain, mitä en osannut määritellä edes itselleni. Tuntui, että tuon ”jonkun” haluaminen oli pohjatonta. Nyt en enää kaipaa sitä ”jotain”, vaan koen osaavani nauttia tästä hetkestä.




































Koko tuon kävelymatkan ajan jaksoin ihastella ympärilläni olevaa kauneutta ja napsin matkalla muutaman kuvan sieltä täältä. Toivottavasti niistä on jotain iloa lukijoillekin. On jotenkin outoa, kun muualla kuin Helsingissä asuvat väittävät, ettei Helsingissä ole luontoa. Kyllä sitä on, eikä välttämättä tarvitse mennä edes kovin kauas kotoa.


Tuloksia:


17.05.2010 (aloituspäivä): 88 kiloa / BMI 29,4
24.05.2010 / vko 1 / punnitus unohtui
31.05.2010 / vko 2 / 84,3kg / -3,7kg / BMI 28,2
07.06.2010 / vko 3 / 84,3kg / -3,7kg / BMI 28,2
13.06.2010 / vko 4 / 83,2kg / -4,8kg / BMI 27,8
21.06.2010 / vko 5 / 83,3kg / -4,7kg / BMI 27,8
28.06.2010 / vko 6 / 81,9kg / -6,1kg / BMI 27,4
05.07.2010 / vko 7 / 81,4kg / -6,6kg / BMI 27,2
12.07.2010 / vko 8 / 79,7kg / -8,3kg / BMI 26,6
19.07.2010 / vko 9 / 80,2kg / -7,8kg / BMI 26,8
26.07.2010 / vko 10 / 78,5kg/ -9,5kg / BMI 26,2
02.08.2010 / vko 11 / punnitus jäi ulkomaanreissun vuoksi
09.08.2010 / vko 12 / 79,5kg / -8,5kg / BMI 26,6
16.08.2010 / vko 13 / 78 kg / -10kg / BMI 26,1
23.08.2010 / Vko 14 / 78,5kg / -9,5kg / BMI 26,2
31.08.2010 / Vko 15 / 77,5kg / -10,5kg / BMI 25,9
07.09.2010 / vko 16 / 77,1kg / -10,9kg / BMI 25,8
14.09.2010 / vko 17 / 77,0kg / -11kg / BMI 25,7
21.09.2010 / vko 18 / 77,4kg / -10,6kg / BMI 25,9
28.09.2010 / vko 19 / 76kg / -12kg / 25,4 BMI
05.10.2010 / vko 20 / 75,4kg / -12,6 kg / BMI 25,2
12.10.2010 / vko 21 / 74,7kg / -13,3kg / BMI 25
19.10.2010 / vko 22/ 74,9kg / -13,1kg / BMI 25







3 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, ihana rauha.

    -Amalie

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia olet ottanut! Ja kyllä helsingissä tosiaankin on paljon kaunista luontoa, kunhan vaan jaksaa mennä sinne luontoon kävelemään :D

    Hienosti on myös painoa on tippunut! Mulla lähtöpaino oli melkein sama kuin sinulla ja nyt on -10kg saatu pois, eli perässä tullaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kuvista kyllä voi aistia kauniin, seesteisen ja värikkään syksyn tunnun. Kävely metsän keskellä oli melkoista aivojen lepuuttamista ja luonnon ihastelua.

    Ja pipa sulle kauheasti tsemppiä! Hyvin on sullakin edennyt :)

    VastaaPoista