tiistai 12. lokakuuta 2010

FITNESS- JA BODYBUILDING-AJATUKSIA

Kävin viime lauantaina Fitness Expossa (http://www.fitnessexpo.fi/), joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingin Finlandia –talolla. Itse paikka on kisojen katsomisen kannalta erittäin hyvä. Salissa näki hyvin lavalle mistä tahansa paikalta ja penkit ovat miellyttävät istua. Lisäksi Finlandia –talon juhlava tunnelma teki kisasta myös jotenkin arvokkaamman oloisen, kuin mitä se on esimerkiksi ollut aiemmin Lahden Suurhallissa, ehkä hiukan liian ”hallimaisissa” olosuhteissa.

Positiivista oli myös se, että naistenhuoneeseen ei tarvinnut pahemmin jonottaa. Joskin monesta wc:stä kuulemma tuntui puuttuvan wc-paperi, mitä ei kyllä pitäisi päästä tapahtumaan. Negatiivista taas oli se, että itse yläkerrassa oleva messualue oli varsinainen sumppu. Kulkeminen messualueella oli hankalaa ja ihmispaljouden takia pysähteleminen eri näytteilleasettajien kohdalle ei aina oikein houkuttanut.

Asiaa ei parantanut se, että keskelle tätä kaikkea oli rakennettu lava, jossa oli erilaisia näytöksiä ja jotka aiheuttivat lisää tungosta. Mielessäni kävi se, että messualueen olisi voinut sijoittaa alakertaan ja tämä näytöslava olisi voinut sijaita vaikka sitten siellä yläkerrassa. Toisaalta Finlandia –talo on sen verran iso ja näytteilleasettajia ei välttämättä ole niin paljoa, joiden takia tällainen sijoittelu saattaisi tehdä messualueesta ehkä liian tyhjän oloisen.

Yläkerrassa ollut lava:























Ymmärrän kyllä sen, että messujen ja kisojen järjestely vaatii rahaa, jota on jostain saatava. Tuntui kuitenkin paljolta, että lauantain sisäänpääsy maksoi 30 euroa ja sunnuntain sisäänpääsy 40 euroa. Tähän kun vielä lisätään 5 euron (!!!) narikkamaksu ja mahdollisen 30 euron lippu Bullfarm Powerlifting –kisaan, niin täytyi todeta, että aika kalliiksi olisi tullut.

Näiden lisäksi rahaa paloi helposti Finlandia –talon kahvilassa, jossa esimerkiksi aika säälittävän oloinen ja näköinen salaatti maksoi 10 euroa sekä messuilla myytävien tuotteiden hankintaan ja muihin kuluihin (mahdolliset hotellit, pysäköintimaksut, muu ruoka jne.).

Joka tapauksessa messuilla ja kisoissa oli mukava käydä. Oli kivaa nähdä tuttuja, katsoa kisoja ja vähän shoppailla siinä sivussa. Itse menin Fitness Expohon pelkästään lauantaina seuraamaan alkukilpailuja, koska en raaskinut maksaa kahden päivän lippuja. Lauantaina mukana olivat kuitenkin kaikki kisaajat ja näin ollen silloin näki koko tarjonnan. Lopulliset sijoituksethan oli kuitenkin luettavissa netistä.

Kuvia kisoista:




Seuraavat tuon alan kisat olisivatkin sitten lauantaina 23.10.2010 Helsingin Kulttuuritalolla, jossa on kehonrakennuksen ja fitnessin PM-kisat. Kulttuuritalo on siinä mielessä paikkana kiva, että tuntuu että siellä nousee tunnelma enemmän kattoon sen salin intiimiyden tähden. Täytyy nyt katsoa, lähdenkö katsomaan noita kisoja vai enkö lähde.























Itse olen käynyt katsomassa alan kilpailuja 80-90 –luvun vaihteesta alkaen, jolloin aloin itsekin pikkuhiljaa käymään salilla. Tuohon aikaan kävin katsomassa kisoja kotikaupungissani Lahdessa (lue : Lahessa), jossa tuota fitness-genreä aloitettiin alunperin Suomessa ajamaan läpi Ouraman perheen voimin. Tuohon aikaan kisoissa kilpaili aika paljon lahtelaisia naiskisaajia ja tunsin lajin parissa pyöriviä ihmisiä.

En oikein enää muista, minkä takia aloin kisoissa käymään, mutta ehkä se vain johtui siitä, että olen aina ihannoinut jollain tavoin voimaa ja lihaksia. En siinä mielessä, että joku mies- tai naiskehonrakentajan kroppa vastaisi ihannevartaloani, mutta muuten. Arvostan myös suuresti lajin harrastajien ja kilpailijoiden itsekuria, josta allekirjoittaneellakin on paljon opittavaa.

Ihannevartaloani kuvaa näiden lajien parissa ehkä eniten bodyfitness-naisten kropat off-seasonilla sekä miesten puolelta classic bodybilding –kisaajien (http://fi.wikipedia.org/wiki/Classic_Bodybuilding ) kropat. Myös miespainijoiden ja pikajuoksijoiden kropat ovat sellaisia, joista pidän.

Naisten kropista olen aina ihallut esimerkiksi fitness-kisaaja Nora Yrjölän sopusuhtaista vartaloa (http://www.pakkotoisto.com/copper/thumbnails.php?album=58 ) ja nyt messuilla pääsin ihastelemaan bodyfitness-kisaaja Johanna Koskisen kroppaa, joka oli todella kaunis (http://www.pakkotoisto.com/copper/displayimage.php?album=286&pid=20926#top_display_media). Parhaimmillaan heidän kroppansa ovat off season -kunnossa, jolloin he eivät ole liian kireässä kunnossa.

Noiden kisojen seuraamisen koen jollain tapaa ”taiteena”. Tarkoitan tällä sitä, että mielestäni nuo vartalot siellä lavalla muistuttavat jollain tapaa Kreikan antiikinajan patsaita. Kisoja seuratessani en osaa vertailla lavalla olevia lihaksikkaita vartaloita normaali-ihmisiin, vaan vertailen niitä luonnollisesti keskenään. Kisojen parasta antia ovat kisaajien vapaaohjelmat hienojen musiikkikappaleiden siivittäminä.

Itse en ole ikinä haaveillut kisaamisesta, sillä en koe olevani sellainen ihminen, joka tykkäisi mennä ihmisten eteen lavalle esittelemään itseään sekä rääkätä kroppaansa epäsäännöllisen säännöllisesti kisoja varten. Itsekurini ei riittäisi moiseen. Ja vaikka dieettaaminen ja kisoihin valmistelu tehtäisiinkin huolella, niin en silti usko kisoihin valmistautumisen olevan kovinkaan terveellistä ihmisen kropalle ja päälle.

Kolikon toinen puoli ei sitten olekaan niin kiva juttu. Näissä(kin) piireissä esiintyy paljon roinaamista, jota vastustan ehdottomasti. Tästä huolimatta ikään kuin suljen silmäni siltä jollain tavoin enkä mieti sitä liikoja. Koen, että sitä tapahtuu niin paljon ja niin monen lajin parissa, että minulla ei ole mahdollisuutta siihen sen kummemmin vaikuttaa.

Ehkä tämä roinaamisilmiö juontaa juurensa siitä, että halutaan päästä mahdollisimman nopeasti ja helpolla tiettyyn päämäärään. Käyttö saattaa myös alkaa siksi, että kehitystä ei enää tapahdu tai kun isoista lihaksista tulee pakkomielle tai kun haluaminen alkaa olla pohjatonta eikä mikään enää riitä.

Roinaamisesta puheen ollen, käykääpä muuten tekin allekirjoittamassa ”puhtaasti paras” –vetoomus: http://www.puhtaastiparas.fi/portal/fi/vetoomus/ ja tutustukaa antidopingtoimikunnan sivuihin (http://www.antidoping.fi/view.cfm?page=main&CFID=6371114&CFTOKEN=86471274).

Uskoisin myös, että lajin harrastajien ja kisaajien parissa on käsittääkseni paljon ihmisiä, joiden minäkuva ei ole välttämättä kehittynyt sille kaikkein terveimmälle tasolle ja itsetunto-ongelmat ovat tuttua kauraa. Osalla heistä on taustalla syömishäiriöitä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sy%C3%B6mish%C3%A4iri%C3%B6 ja http://www.syomishairioliitto.fi/), jonka jälkeen kaikki energia on suunnattu tähän täydellisyyteen pyrkivään lajiin  sekä/tai muuten vääristynyt ja tyytymätön suhtautuminen omaan kehoonsa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Dysmorfinen_ruumiinkuvan_h%C3%A4iri%C3%B6).

Salitreenaamisella on sellainen ihmeellinen ominaisuus, että se vie nopeasti mukanaan. Hyvää on se, että usein siihen kuuluu terveelliset elämäntavat esimerkiksi ruokailun suhteen. Toisaalta se voi myös imaista niin pahasti mukaansa, että ihmisen elämään ei mitään muuta mahdukaan ja homma menee överiksi. Silloin ulkopuoliset ihmiset alkavat usein kyllästymään jatkuvaan treeneistä jauhamiseen. Mielestäni meidän salilla treenaavien tulee siis huomioida se, että tämä juttu ei ole kaikkien ihmisten juttu ja siksi voisimme pyrkiä juttelemaan muistakin aiheista kuin tästä. Elämässä kun on paljon muutakin.

Loppujen lopuksi fitness sekä kehonrakennus ovat aika raakoja lajeja. Kisoissa lavalla seistessä sinusta etsitään koko ajan virheitä, itsekriittisyys ja täydellisyyteen pyrkiminen voi aiheuttaa ihmiselle juuri noita edellä mainittuja kehonkuvan vääristymiä sekä itsetunto-ongelmia entisestään. Samaan aikaan, kun lihaksia kuitenkin yritetään kasvattaa sekä muokata itsetunnon ja oman ulkonäön parantamiseksi. Ikävä kyllä, se itsetunto ei tule ikinä paranemaan ulkoisten ominaisuuksien avulla, vaan siihen tarvitaan ensisijaisesti kunnossa oleva päänuppi.

Välillä oikein ihmettelen sitä, että kuinka henkilö, jolla saattaa olla näitä ongelmia, uskaltaa silti mennä lavalle kaikkien arvioitavaksi? Epäilen, että jollain tapaa syynä voi olla se, että nämä itsetunto-ongelmista kärsivät hakevat kuitenkin jollain tapaa huomiota, hyväksyntää sekä kehuja muilta ihmisiltä itsetuntonsa pönkittämiseksi. Eikös moni näyttelijäkin ole sanonut olevansa todellisuudessa hyvinkin ujo ihminen, jolla on ongelmia itsetunnon kanssa, mutta siitä huolimatta he janoavat esiintymistä? Toisaalta taas ihailen näiden ihmisten suurta rohkeutta asettaa itsensä alttiiksi julkiselle arvostelulle.

Jotta ihmisille ei välity ihan väärää kuvaa ajatuksistani, niin haluan korostaa sitä, että en missään nimessä pidä suurinta osaa alan harrastajista tai kisaajista sellaisina ihmisinä, joilla olisi näin suuria ongelmia itsensä kanssa, mutta olen varma että heitäkin mahtuu joukkoon jonkun verran. En myöskään halua syyttää kaikkia näiden lajien harrastajia roinaajiksi, joten se tästä aiheesta.

Oma treenaamiseni on alunperin alkanut 90-luvun alkupuolella todennäköisesti juuri tuon voiman ja lihaksien ihannoimisen tähden. Lisäksi tuo fitness-kulttuuri näkyi noihin aikoihin aika voimakkaasti vanhassa kotikaupungissani Lahdessa.Olin kiinnostunut saamaan kauniin ja sopivasti lihaksikkaan kropan, kuten naiskisaajillakin. Treenailin tuohon aikaan heidän kanssaan samalla salilla ja seurailin sivusta heidän treenaamistaan sekä treenipainoja, joita pidin tavoitteina itselleni. Lisäksi lajin parissa pyöri mukavan lihaksikkaita ja komeita miehiä ;)






















Tuohon aikaan salillakäyntini oli aika lapsenkengissä, mutta pikkuhiljaa aloitin säännöllisemmän treenaamisen. Olin nuorempana tosi hoikka ja kapea, jonka johdosta joku (itse asiassa tuohon aikaan Lahdessa asunut näyttelijä Oskari Katajisto) luuli minua jopa balettitanssijaksi. Muistan, kuinka minulle hymähdeltiin, kun kerroin että käyn salilla ja koska ilmeisesti minun lihakseni eivät tuolloin vielä kauheasti erottuneet. Tätä hymähtelyä ja naureskelua sain kokea tuohon aikaan lähinnä miesten puolelta. Naisten puolelta hymähtelyä ei ole niinkään kuulunut.

Toisaalta aika harva ystäväpiiriini kuuluvista naisista on ylipäätään millään tavoin kiinnostunut salillakäymisestä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta enkä juuri siksi keskustelekaan heidän kanssaan aiheesta. Tuntuu, että tämä salitreenaaminen on aikalailla oma juttuni. Onneksi kukaan ei ole pahemmin mollannut tätä harrastustani enkä ole saanut kuulla negatiivista palautetta "liian isoista lihaksista" ainakaan keltään ääneen. Siis lukuunottamatta joidenkin yöelämässä kunnostautuneita miehiä lukuun ottamatta, joilla on joskus ollut tarve tulla esittämään oma mielipiteensä pyytämättä.

Noh, äitini yrittää aina välillä esittää omia mielipiteitään siitä, kuinka voisin lopettaa lihastenkasvattamisen - viimeksi näin tapahtui eilen.  Toisaalta äitini on ihan turhaan huolissaan lihaskasvustani, sillä olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen lihasteni kokoon eikä minulla ole tarve kasvattaa itseäni bodarin mittoihin. Lähinnä haen tällä hetkellä lihaserottuvuutta ja pyrin vielä vähän tiristämään rasvaa pois - kohtuudella.

Myöhemmin yhdeksi syyksi salitreeniin ja voiman hankkimiseen tuli se, että aioin hakea kouluun, jossa oli pääsykokeissa yhtenä osiona fyysiset testit ja aloitin kovemman treenaamisen siksi. Nykyisin käyn salilla ulkonäöllisistä syistä sekä siksi, että kroppani pysysi terveenä sekä toimintakuntoisena mahdollisimman pitkään. Olen myös erään voimanostoseuran toiminnassa mukana. Tosin en kilpaile (ainakaan tällä hetkellä), mutta touhuan kaikkea muuta seuran riveissä. Mikään muu liikuntamuoto ei kuitenkaan ole vetänyt minua niin paljon puoleensa, kuin salitreeni  ♥

Ja tätä juttua kirjoittaessani törmäsin netissä mielenkiintoiseen pro gradu -tutkielmaan...

Miesopiskelijoiden kuntosalimotiivit: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/23766/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201005261929.pdf?sequence=1

2 kommenttia:

  1. Oli aikamoinen yllätys törmätä nimeeni noin ystävällisessä palautteessa, kiitos siitä! Lämmitti vilpittömästi, enemmän kuin osaan tässä sanoa. Kirjoituksesi muutenkin hyvä ja ajatuksia herättävä, tämä laji monella tavalla raaka ja itsensä altistaminen arvostelulle (vain fyysisen olemuksen mukaan) tuntuu usein kovalle...itselle tämä tuleva kisaprojekti on henkistä itsensä ylittämistä, kasvun paikka monella tapaa.
    Oikein mukavaa alkavaa talvea ja treeni-intoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti en loukkaa kirjoituksellani ketään lukijoita ja varsinkaan lajin harrastajia, sillä se ei ole tarkoitukseni :)

    Omat mielipiteeni ovat muokkautuneet ajan kanssa näitä lajeja seuratessani sekä jutellessani ihmisten kanssa, jotka ovat kertoneet itsestään ja taustoistaan.

    Tsemppiä kaikille näiden lajien parissa ahertaville naisille ja miehille!

    VastaaPoista