tiistai 14. syyskuuta 2010

01.09.2010:

Viime viikko meni suhteellisen mukavasti. Pidin torstaina vähän kevyemmän päivän siltä osin, että sallin itselleni illalla yhden kermaisen pasta-annoksen, mutta muuten noudatin ruokavaliota. Alan taas pikkuhiljaa tottumaan tuohon ruokavalioon loman jäljiltä.

Liikuntaa tuli harrastettua ihan mukavasti, yhteensä kahdeksan kertaa. Kävin kolme kertaa puntilla, kaksi kertaa hölkkäämässä, kerran kävelemässä, pacessa ja kahvakuulajumpassa. Lepopäiviä pidin muistaakseni yhden.

En ole pitkään aikaan käynyt jumpissa ja nyt oli ihan kiva käydä taas. Käyn yleensä noissa jumpissa Motivuksessa (pace, spinning, bodypump, venyttely). Oli kiva huomata, että pacessa pidetään nykyään sellaisia tunteja, joilla soi vähän rankempi musiikki. Kahvakuulajumpassa olen käynyt omalla salillani.

Kerroin aiemmin, että olen alkanut treenaamaan dippejä omalla painollani siten, että käsi menee 90 asteenkulmaan. No nyt viime viikolla sain tehtyä tähänastiset ennätykseni, eli kahdeksan toistoa. Leuanvedon osalta sain tehtyä nyt eilen yhdeksän toistoa vastaotteella. Minulla on tapana tehdä dipit ja leuanveto joka kerta salilla ollessani, treenasin siellä muuten mitä tahansa.

Hoikistumisen jälkeen on ollut outoa käydä vaateostoksilla, kun vaatteiden numerokoot ovat pienentyneet kahdella. En oikein vielä miellä tätä ja nyt tällä viikolla tulin ostaneeksi hameen, joka oli minulle numeroa liian iso. Kotona kokeilin hametta uudestaan ja huomasin sen pyörivän päälläni. Olin ilmeisesti kaupassa kuvitellut, että seuraava koko alaspäin on ihan liian pieni enkä edes kokeillut sitä. Eilen jouduin kuitenkin menemään uudestaan kauppaan vaihtamaan hameen pienemmäksi ja varmistamaan vielä myyjältä, ettei hame näytä liian tiukalta.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, niin minulle alkoi tulla ylimääräistä painoa viitisen vuotta sitten tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Tätä ennen olin aina ollut hyvässä kuosissa ja voinut syödä mitä tahansa.

Pystyin kuitenkin itse elämään kilojeni kanssa, vaikka haikailin vanhan hoikemman minäni perään. Hoikemmassa kunnossa minulla on ollut toisinaan hankalaa löytää itselleni vaatteita, jotka eivät kiristäisi reisien, olkapäiden tai olkavarren kohdalta, mutta vielä vaikeampaa se oli pyöreämmässä kunnossa. Tietysti kilojen kariseminen vaikuttaa myös ulkonäköön positiivisesti sekä pienentää riskiä sairastua elintasosairauksiin, joita alkaa olla jo monilla ikäisilläni.

Itse en ole ikinä jaksanut vihata läskejä - en omia enkä muiden. Jokainen kantakoot itse omat läskinsä. Ollessani pyöreämmässä kunnossa en silloinkaan suostunut vihaamaan itseäni tai kilojani ihan periaatteesta. Mielestäni ei ole hyvä asia, jos ulkonäköasiat alkavat vaikuttamaan liikaa omaan itsetuntoon, sillä ihmisillä on muutenkin ihan tarpeeksi ongelmia itsensä ja syömishäiriöiden kanssa. Sekään ei ole hyvä, että alat muuttamaan itseäsi ulkoisesti miellyttääksesi muita ja jotta jotkut tietyt ulkonäkökriteerit täyttyisivät.

Toisaalta taas olen tuossa ajankulukseni pohtinut sitä, että minkä takia en aloittanut dieettiä aiemmin ja miksi tuhlasin viisi vuotta siihen, että annoin itseni olla pyöreämmässä kunnossa? Mikä siinä dieettaamisessa on niin vaikeaa, jos kerran kykenin tupakoinninkin lopettamaan? Elämäni kului tuon viiden vuoden ajan hokiessa ”pitäis ja pitäis”. Eniten minua ehkä pännii se, että olin niin aikaansaamaton.

Vaikka olen aika aktiivinen ja aikaansaava ihminen, niin toisaalta joissain asioissa olen sellainen ihminen, että minun pitää saada kypsytellä joitain asioita tarpeeksi pitkään. Tuohon aikaan kuuluu monta repsahdusta ja epäonnistumista, mutta jossain vaiheessa saan otettua itseäni niskasta kiinni ja asioiden toteuttaminen muuttuu helpoksi ja motivaatio löytyy jostain. Tämä on todettu niin tuon tupakoinnin lopettamisen suhteen, kuin dieetinkin. On mukavaa, että löysin tänä kesänä itsestäni tuota itsekuria.

Päätin tuossa, että pidän ”virallisen” punnituspäivän nykyään tiistaisin maanantain sijaan. Tästä ”virallisesta” punnituspäivästä huolimatta käyn silti joka aamu vaa’alla seuraamassa, heitteleekö painoni ja kuinka paljon sekä itseäni motivoidakseni. Alimmillaan aamupaino on ollut tosi tyhjällä vatsalla muistaakseni 76,7 kiloa.


Tuloksia:

17.05.2010 (aloituspäivä): 88 kiloa / BMI 29,4
24.05.2010 / vko 1 / punnitus unohtui
31.05.2010 / vko 2 / 84,3kg / -3,7kg / BMI 28,2
07.06.2010 / vko 3 / 84,3kg / -3,7kg / BMI 28,2
13.06.2010 / vko 4 / 83,2kg / -4,8kg / BMI 27,8
21.06.2010 / vko 5 / 83,3kg / -4,7kg / BMI 27,8
28.06.2010 / vko 6 / 81,9kg / -6,1kg / BMI 27,4
05.07.2010 / vko 7 / 81,4kg / -6,6kg / BMI 27,2
12.07.2010 / vko 8 / 79,7kg / -8,3kg / BMI 26,6
19.07.2010 / vko 9 / 80,2kg / -7,8kg / BMI 26,8
26.07.2010 / vko 10 / 78,5kg/ -9,5kg / BMI 26,2
02.08.2010 / vko 11 / punnitus jäi ulkomaanreissun vuoksi
09.08.2010 / vko 12 / 79,5kg / -8,5kg / BMI 26,6
16.08.2010 / vko 13 / 78 kg / -10kg / BMI 26,1
23.08.2010 / Vko 14 / 78,5kg / -9,5kg / BMI 26,2
31.08.2010 / Vko 15 / 77,5kg / -10,5kg / BMI 25,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti