tiistai 14. syyskuuta 2010

12.07.2010:

Yhtä hymyä!

Mulle on tapahtunut viikonlopun aikana kivoja asioita. Lauantaina vietin ystävieni kanssa syntymäpäiviäni. Vein heidät syömään Hotelli Katajanokalle, entiseen Helsingin lääninvankilaan. Tapasimme hotellin terassilla, jonka jälkeen lähdimme henkilökuntaan kuuluvan nuoren naisen opastuksella tekemään kierrosta, jonka aikana meille kerrottiin vankilan historiasta sekä näytettiin paikkoja.

Kierroksen jälkeen söimme. Tarjosin ystävilleni alkudrinkit, joka oli henkilökunnan suosittelemana jallu-kolaa peltimukeista Tämän jälkeen söimme ”pyttyä”, joka sisälsi: Grillattua kananpoikaa, härän sisäfilettä, cheddarjuustolla täytettyjä jalopenoja, lämpimiä kasviksia, ananassalsaa, hapankermaa ja kunnon kippo maalaisranskalaisia. Lopuksi tarjolla oli jälkiruokaa, jonka jokainen sai valita itse.

Ilta jatkui rattoisissa merkeissä. Kaikki ystäväni eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, mutta tästä huolimatta oli kiva todeta, että kaikki viihtyivät keskenään. Eräs ystäväni totesikin, että vaikka hän olisi mennyt pöydässä istumaan kenen viereen tahansa, olisi juttua riittänyt. Nauroimme paljon ja välistä jutut muuttuivat aika syvällisiksikin.

Hotelli Katajanokalta lähdimme valumaan Hotelli Grand Marinan terassille ja sieltä kohti keskustaa. Tässä vaiheessa osa lähti kotiin ja porukka hajosi vähän muutenkin. Itse pistäydyin Raffaellon terassilla, jonka jälkeen menin Apolloon.

Sain ystäviltäni myös kivoja lahjoja. Sain Pentikin pienen kulhon, pinkit karvanopat pinkkiin mopooni , lahjakortin Stockmannille sekä rahaa kartuttamaan matkarahastoani. Näiden lisäksi tulen vielä saamaan yhden lahjan, jonka sisältöä en tiedä vielä.

Sunnuntaipäivän vietin uimastadionilla aurinkoa ottamassa ja myöhemmin menin vielä jätskille sekä syömään thai-ruokaa yhden miehen kanssa. Päivä oli mukava.

Dieettirintamalla on tapahtunut mukavia. Paino on laskenut alle 80 kiloon viikonlopun ruoan mättämisestä ja alkoholinkäytöstä riippumatta. Toivotaan, että se myös pysyy siellä ja laskua vielä tapahtuisi. Treenejä oli viime viikolla yhteensä viisi. Kolme punttia ja kaksi lenkkiä.


Tässä tuloksia:


17.05.2010 (aloituspäivä): 88 kiloa / BMI 29,4
24.05.2010 / vko 1 / punnitus unohtui
31.05.2010 / vko 2 / 84,3kg / -3,7kg / BMI 28,2
07.06.2010 / vko 3 / 84,3kg / -3,7kg / BMI 28,2
13.06.2010 / vko 4 / 83,2kg / -4,8kg / BMI 27,8
21.06.2010 / vko 5 / 83,3kg / -4,7kg / BMI 27,8
28.06.2010 / vko 6 / 81,9kg / -6,1kg / BMI 27,4
05.07.2010 / vko 7 / 81,4kg / -6,6kg / BMI 27,2
12.07.2010 / vko 8 / 79,7kg / -8,3kg / BMI 26,6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti