maanantai 20. syyskuuta 2010

PRINSESSA

Ihan katsottava tositarinaan perustuva elokuva Kellokosken prinsessasta, Anna Lappalaisesta. Tavallaan kaunis, hauska ja sellainen hyvänmielen elokuva - "hulluilla" on halvat huvit

Toisaalta taas sellainen vähän ikävä, kun näki kuinka sitä "hulluutta" on joskus hoidettu ja kuinka mielenterveysongelmista kärsivät pakenevat itselleen vaikeita asioita harhoihin ja siihen "hulluuteen".

Näyttelijäsuorituksia on vaikeaa arvioida, kun lähes kaikki esittivät "hullua" enkä oikein tiedä minkälainen suoritus tekee aidon "hullun".

Lavastus ja puvustus olivat onnistuneita, mutta trikkikuvaus ei. Toisaalta tuo huono toteutus saattoi olla tarkoituksellistakin. Elokuvassa oli jollain tavoin vähän sellainen unenomainen tunnelma. Ehkä sillä saatiin elokuvaan tarkoituksellisesti sellainen meidän todellisuudesta poikkeava, toisissa ulottuvuuksissa kulkeva todellisuus.

Anna Lappalaisen, Kellokosken prinsessan tarina: http://www.studio55....tikkeli/891055/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti