tiistai 14. syyskuuta 2010

05.07.2010:

Syön tätä nykyä aika yksitoikkoisesti - tarkoituksella ja laiskuuttani enkä dieetin aikana ole tehnyt itse mitään ruokaa, sillä pelkään retkahdusta.


Mun ruokavalioni on tavallaan muuttunut, tavallaan ei. Aikaisemminkin saatoin vetää samanlaisen aamiaisen kuin mitä nytkin ja joitain noita muitakin terveellisiä ruokia fiiliksen mukaan (varsinkin töissä), mutta niiden lisäksi söin myös kaikkea muuta ja se kaikki muu oli aika rasvaista.


Lisäksi söin aika järjettömän kokoisia annoksia. Nyt annoskoot on vähän pienemmät, mutta kuitenkin ihan täyttävät - noin pääsääntöisesti. Ja jos minulle jää nälkä tai se yllättää, niin saatan syödä tämän päivittäisen ruokavalioni lisäksi omenan silloin kun tekee mieli. Tai jos hirmun kova nälkä yllättää, niin syön enemmän, mutta otan ruoan sallittujen listalta.


Veden juontia olen lisännyt huomattavasti. Aiemmin saatoin juoda pelkästään muutamia lasillisia nestettä koko päivän aikana. Vedenjuonnilla on ollut ihan selkeästi vaikutusta painoon. Jos juominen jää, niin olen heti enemmän turvoksissa ja painoni on korkeampi. Nyt, kun nesteiden määrä on lisääntynyt, olen alkanut kiinnittämään huomiota enemmän suolojen saantiin. Juon siis paljon kivennäisvettä ja olen vaihtanut tavallisen pöytäsuolan meri- ja gourmet-suolaan, joissa on enemmän suoloja, kuin tavallisessa pöytäsuolassa.


Ennen pidin työpöydälläni ½ litran vesipulloa ja kun olin sen juonut, en muistanut enää täyttää sitä uudestaan. Nykyään pullo on 1 ½ litran pullo eikä sitä tarvitse muistaa täyttää ja sen lisäksi juon sitten treeneissä sekä kotona lisää. Riittää, että muistaa juoda sen tyhjäksi työpäivän aikana. Hyvä vaihtoehto vedelle on kivennäisvesi, josta saa elimistön tarvitsemia suoloja.



Tässä esimerkki päivittäisestä ruokavaliostani (muita vaihtoehtojakin löytyy):

*Aamiainen:
- Maitorahkaa, marjoja ja/tai banaani, sokeroimatonta mehukeittoa ja pellavansiemenrouhetta. Vaihtoehtoisesti syön myös kaurapuuroa marjojen ja/tai raejuuston kanssa sekä kaksi kananmunaa (kananmunan keltuaisia en syö kuin enintään muutaman kerran viikossa, jotta kolesteroli ei nousisi)

*Lounas:
- 200g broilerin tai kalkkunan rintafileetä/leikkelettä/tonnikalaa ja paljon kasviksia

*Välipala:
- Raejuustoa ja sokeritonta mehukeittoa

*Treenin jälkeen palautusjuoma

*Päivällinen:
- 200g broilerin tai kalkkunan rintafileetä/leikkelettä / tonnikalaa ja paljon kasviksia

*Illallinen:
- Maitorahkaa, jonka sekaan fiiliksen mukaan marjoja, hedelmiä, sokeroimatonta mehukeittoa tms.

*Lisäksi pyrin syömään päivittäin kuorittuja, kokonaisia manteleita, Omega3 –kapseleita tai muita vastaavia juttuja, joista saa rasvoja.




Ideana on ollut siis jättää hiilihydraatit pienemmälle ja ne hiilihydraatit, mitä tulee syötyä, ovat valittu terveellisemmästä päästä ja otettua lähinnä kasviksista. Eli sokeria, pastaa, riisiä ja leipää en käytännössä juurikaan syö. Näkkäriä vedän silloin tällöin. Hiilihydraatit pyritään syömään aamulla, koska kroppa tarvitsee energiaa päivää varten.


Proteiinia syön aika paljon ja se johtuu siitä, että käyn salilla enkä halua menettää lihaksiani. Olen käsittänyt, että jos haluaa kasvattaa lihasta, tulisi proteiinia syödä noin 2-3 grammaa oman kropan painokiloa kohden sekä syödä yötä vasten hidasvaikutteista proteiinia.


En tiedä kuinka paljon syön kaloreita päivässä, koska en ole laskenut niitä eikä minua oikeastaan edes kiinnosta laskea, jos tulosta tulee eikä olo ole heikko (tähän mennessä oloni on ollut hyvinkin energinen). Luotan siihen, että ruokavalion laatinut henkilö on asiansa osaava. Pidän ruokapäiväkirjaa kaikista syömistäni ruuista, joten siitä voi tarkistaa, puuttuuko jotain tai onko ruokavaliossa jotain muutettavaa.


Kun olen päässyt tavoitteeseeni painonpudotuksen suhteen, on tarkoitus jatkaa samalla mallilla siten, että kalorimäärät nousevat sille tasolle, ettei paino enää putoa. Tarkoitus on myös syödä enemmän hiilareita, mutta terveellisiä sellaisia. Sekä pitää kerta viikkoon mässypäiviä, jolloin saa itse kokkailla ja syödä herkkuja kohtuullisesti. Mässypäivillä on hyvä vaikutus korvien väliin sekä ihan kropallekin, sillä se laittaa kropan toimimaan. Täytyy kyllä myöntää, että mua vähän jänskättää etukäteen tuo normaaliarkeen palaaminen. En oikein tiedä, että millaiseen ruokavalioon minun tulisi palata esim. määrien suhteen.


Olen huomannut, että tällä hetkellä vatsani ei toimi niin säännöllisesti ja usein, kuin mitä se toimi ennen dieettiä, mutta se ei sinällään haittaa, kun se kuitenkin toimii. Vatsan toimimisella tarkoita isompaa hätää. Tosin jatkuva pissahätä on oma vaivansa tänä päivänä veden juonnin lisääntymisen myötä, mutta siihenkin tottuu jollain tavoin Kieltämättä jatkuva wc:ssä ravaaminen ärsyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti