keskiviikko 15. syyskuuta 2010

RAVINTOLA KÄMP CAFE BRASSERIE

Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki

http://www.hotelkamp.fi/


Kävin kesällä (2010) syömässä Kämpissä nopeasti shoppailun lomassa caesar –salaatin kanalla. Salaatti oli ihan sitä normaalia perushyvää caesaria, mitä saa monesta muustakin paikasta. Kanaa oli riittävästi ja vatsa tuli täyteen. Salaatin hinta oli niin "normaali", mitä se nyt yleensä on kalliimmissa paikoissa. Annos maksoi vajaa 17 euroa. Positiivista on se, että pöytiin tuotavat servetit ovat kankaisia, joista tulee heti sellainen fiilis, että on laadukkaammassa paikassa. Samoin katselin, että esimerkiksi kahvikermat, sokerit ym. tuotiin pöytiin kauniissa astioissa.

Ravintolan ulkonäköä ja viihtyvyyttä on ehkä turha alkaa arvioimaan, sillä söin terassilla. Terassille paistaa mukavasti aurinko ja tarpeen vaatiessa pystyy menemään varjonkin alle. Terassilla on pöytiintarjoilu ja se on suhteellisen nopeaa. Osa henkilökunnasta on englannin kielisiä

Tosin omalla kohdallani se ei mennyt ihan näin, sillä jo tilatessani sanoin, että minulla on kiire ja että haluaisin maksaa saman tien. Tarjoilija kuitenkin unohti toiveeni ja jouduin itse kyselemään laskun perään. Laskua sai odottaa pidempään kuin ruokaa. Tosin tuo caesar –salaatti nyt on keittiössä puolivalmiina odottamassa.

Itse olisin halunnut mennä Kämppiin kello viiden teelle, joka pitää sisällään haudutettua teetä (valikoima), suolaista sekä makeaa syötävää. Tarjoilijan mukaan syötävät ei kuitenkaan ole mitään erityisen isoja ja tämä menu tulee varata ravintolasta etukäteen. Hinta on 25 euroa per henkilö.

Mutta koska olen dieetillä, jätin nämä herkut väliin. Tosin eipä tuo caesar-salaatin kastikeke, parmesan –lastut sekä krutongitkaan ole mistään kevyimmästä päästä, mutta olin etukäteen antanut itselleni luvan syödä jotain hyvää juhannuksen tienoilla.

Tässä esimerkkilista kello viiden teen valikoimista: Serranokinkku-oliivileipä, savulohi-vuohenjuustoleipä, artisokka-rucolaleipä, Roquefort -tuulihattuja, skounsseja, hedelmäkakkua, tiikerikakkua, opera-leivos, konvehteja ja marjoja sekä lisukkeena marjahilloa, appelsiinimarmeladia ja kermavaahtoa



Tässä tämän päiväinen annokseni:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti